Ero on joissakin suhteissa hyvä ratkaisu, mutta se ei ole aina hyvä ratkaisu. Joskus on niin, että ihminen on liitossaan onneton, vaikka puoliso on ihan hyvä. Tälläinen ihminen voi olla esimerkiksi masentunut, eikä tiedä mitä haluaa elämältään. Tälläinen ihminen voi joissakin tapauksissa ajatella, että puoliso ei ole oikein sopiva ja elämästä tulee onnellisempaa ilman tätä puoliso. Joissakin tapauksissa puolisosta eroon pääseminen onkin hyvä ratkaisu. Joissakin tapauksissa taas samat parisuhteen ongelmat tulevat vastaan myöhemmissä suhteissa.
Aika usein kerran puolisostaan eronnut eroaa myös seuraavasta puolisosta. Tämä ei ole tietenkään aina totta, vaan joku voi löytää loppuiän kestävän onnen heti seuraavasta liitostaan johon hän sitoutuu.
Usein sanotaan, että lapsille on parempi, että vanhemmat eroavat kuin joutuvat elämään kodissa jossa toinen vanhempi (tai molemmat) ovat onnettomia. Moni tuntuu ajattelevan, että vanhempien onni myös lapsen onni. Tiedän itse tapauksia joissa uusioperheeseen joutuneita lapsia pidetään rasitteena ja jopa uhkana nykyiselle suhteelle.
Varmastikin on mukava ajatella, että etsiessään omaa onneaan erosta ajatteleekin vain lapsen parasta. Tiedän tapauksia joissa tämä on osoittautunut eron vireille asettaman toiveajatteluksi.
Aika usein kerran puolisostaan eronnut eroaa myös seuraavasta puolisosta. Tämä ei ole tietenkään aina totta, vaan joku voi löytää loppuiän kestävän onnen heti seuraavasta liitostaan johon hän sitoutuu.
Usein sanotaan, että lapsille on parempi, että vanhemmat eroavat kuin joutuvat elämään kodissa jossa toinen vanhempi (tai molemmat) ovat onnettomia. Moni tuntuu ajattelevan, että vanhempien onni myös lapsen onni. Tiedän itse tapauksia joissa uusioperheeseen joutuneita lapsia pidetään rasitteena ja jopa uhkana nykyiselle suhteelle.
Varmastikin on mukava ajatella, että etsiessään omaa onneaan erosta ajatteleekin vain lapsen parasta. Tiedän tapauksia joissa tämä on osoittautunut eron vireille asettaman toiveajatteluksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ero ei koskaan ole hyvä ratkaisu. Se ei ole ratkaisu ollenkaan.
Erot hyvinharvoin toteutuvat oikeudenmukaisesti. Vaikka on sosiaalitoimistossa sovittu lasten tapaamiset ei äiti sallikkaan lasten tavat isäänsä.
Lisäksi äiti mustamaalaa lasten isää jatkuvasti lapsille.
Aviolitto on tarkoitus olla elinikäinen ja erot johtuvatkin toisen osapuolen itsekkyydestä.
Aviolliittoon mennessä luvataan rakastaa kunnes kuolema erottaa. Tämä on tahdon asia. Kun liittoon tulee ongelmia, on ne pyrittävä sopimaan ja haettava apua, koska sitä on saatavilla.
"Aviolitto on tarkoitus olla elinikäinen ja erot johtuvatkin toisen osapuolen itsekkyydestä."
Olen samaa mieltä, vaikka monet sanovat, että avioeron jälkeen vanhemmista tulee niin onnellisia, että lapsetkin ovat onnellisia. Moni ajattelee, että äidin onni yhtä kuin lapsen onni. Todellisuudessa äidin uusi onni uusioperheessä vain vaikeuttaa lasten elämää, kun lapset eivät saa huomiota kun äiti yrittää olla onnellinen lasten vuoksi.
Melkoinen nippu yleistyksiä kahdessa peräkkäisessä kommentissa!
Sinä "eron kokenut" - mikä on lähtökohtasi tilanteeseen? Kirjoituksesta voisi päätellä, että olet mies, joka ei olisi halunnut erota? Lastesi äiti pistää kapuloita rattaisiin sinun ja lapsien välillä ja on siis itsekäs ihminen? Oletko miettinyt, mikä sen ihmisen, jonka kanssa olette rakastaneet toisianne aikoinaan niin paljon, että olette menneet naimisiin ja perustaneet perheen, niin paljon, että hän on itsekäs ja pahansuopa? Hän ei siis ole halunnut hakea ulkopuolista apua?
- Vai oletko taas yksi niistä "eron kokeneista", joka luulee jostain aidan raosta tilannetta "tarkkailtuaan" tietävänsä kaiken ko perheen tilanteesta..?
Ja sinä "samaa mieltä" - mikä saa sinut luulemaan, että kaikki ihmiset haluavat heti ja oitis uuden onnen ja uusioperheen? Onhan toki näitäkin reppanoita, jotka eivät pysty seisomaan omilla jaloillaan, mutta on myös niitä, jotka työntävät eron aikana omat tarpeensa toisen aikuisen ihmisen läheisyyteen syrjään ja omistautuvat lapsilleen. Hyvä ystäväni erosi pari vuotta sitten ja lapsensa hyvin tasapainoisia koululaisia. Ystäväni on todennut, että pystyy antamaan lapsilleen niin paljon enemmän itsestään, kun ei tarvitse sinnitellä riitaisesssa liitossa heidän isänsä kanssa. Ja kun lapset vuorostaan ovat isän luona, siellä on rauha maassa eikä isä "pakene" harrastuksiinsa tms, vaan on oikeasti läsnä niin henkisesti kuin fyysisesti lapsilleen.
Olen itse myös eronnut lasten lähestyessä teini-ikää. Lasten isän kanssa on oltu hyvissä väleissä siitä saakka, kun erosimme - eikä ole pieneen mieleenkään tullut asettautua lasten ja heidän isänsä väliin. Exäni löysi uuden onnen muutama vuosi eromme jälkeen, mutta suhde ei ole vaikuttanut mitenkään negatiivisesti lasten elämään, no tosin nyt he ovatkin aikuistumisen kynnyksellä. Exän uusi kumppani on hyvin miellyttävä ihminen ja olen pelkästää iloinen, että ex vaikuttaa onnelliselta. Itse en ole uutta kumppani kohdannut - en sano "löytänyt", koska en ole etsinytkään. Elämässä on paljon muutakin tekemistä kuin "onnen etsiminen".
Sanonta ”ei koskaan” on vähän vaarallinen. Käänneltynä se lienee että avioliitto on AINA hyvä asia.
Mitä olen kuullut uusista tutkimuksista, niin riitaisia eroja on aina vain vähemmän. Se on hyvä asia. Molemmat saavat menetyksen jälkeen jotain uutta. Parhaiten selviävät ne, jotka suuntautuvat tulevaisuuteen eivätkä märehdi menneitä.
Avioliiton elinikäisyys on ihanne, johon harva pääsee. Ennen se oli helpompaa, kun kuoltiin nuorempina. Aina on ongelmia, joita ei kyetä ratkaisemaan. Apu ei tarkoita sitä, että siellä tehtäisiin ihmeitä tai muuten taiottaisiin todellisuus toiseksi. Itsekkyys, hmm, niin toki voi olla niin että toinen on niin itsekäs, että hänen kanssa eläminen käy mahdottomaksi.
Hepskukkuu. Sama asia toteutuu loistavasti myös ydinperheessä - vielä paremmin!
Erittäin usein ollaan onnettomina yhdessä vain "lasten takia". Se aika kun näin "lasten takia" ollaan yhdessä hukkaantuu vanhempien välisiin kiistoihin - aivan kaikesta. Vanhemmilla ei riitä voimia eikä aikaa lapsille, joiden takia ollaan yhdessä. Kaikki aika kuluu huonon parisuhteen selvittelyyn ja "ratkomiseen". Sitä mietitään päivisin töissä ja kotona, iltaisin, harrastuksissa, jopa yökaudet. Väsymys painaa vanhempia, etenkin äitiä. Väsymys tarttuu myös lapsiin, jotka jäävät sen tähden koko ajan vähemmälle huomiolle tai eivät saa sitä ollenkaan (ainakaan positiivista). Lapset eivät todellakaan ole onnellisia vanhempiensa onnettomassa parisuhteessa.
Ihmisillä on merkillinen ihanteellinen mielikuva siitä, että ydinperheessä lapset saavat aina kaiken parhaan ja tarvitsemansa sekä vanhempiensa pyytettömän täydellisen rakkauden. Näin ei tosiaankaan ole! Missään nimessä. Onnettomasta liitosta on myös lasten onni erittäin kaukana. Onneton äiti ja isä vaikeuttaa lasten elämää.
Lapsille on turha feikata. Jos äiti on todella onnellinen, ovat lapsetkin. Jos äiti vain yrittää olla onnellinen, sekä hänen itsensä että lasten elämä vaikeutuu. Jostain kumman syystä ajatellaan, että äidin ja toisen aikuisen välinen rakkaus ja onni on lapsilta pois. Todellisuudessa näin ei ole. Äiti pystyy rakastamaan lapsiaan kaikkein parhaiten onnellisena.
"Avioliiton elinikäisyys on ihanne, johon harva pääsee. Ennen se oli helpompaa, kun kuoltiin nuorempina"
:D :D
Kyseenalaistaisin avioliiton elinikäisyyden ihanteen/tavoitteen. Kun ajattelee millaista elämä oli ennen ja miten pakko oli pysyä naimisissa, hinnalla millä hyvänsä, en pitäisi sitä mitenkään ihanteellisena.
Minulle ero oli ehdottomasti paras ja ainoa ratkaisu. Olen ollut aivan järjettömän tyytyväinen ratkaisuuni.