Entä sitten,

kun uskottomuus on parasta elämässäsi? Kannatteleva voima, joka vie eteenpäin? Ilman sitä tuhoaisit kaiken ja moni kärsisi...
11204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No toivon todellakin ettei musta niin surkeeta ihmistä tule koskaan, että uskottomuus olisi parasta elämässäni.. ??
Pidän kuitenkin itseäni paljon suuremmassa arvossa kuin että eläisin niin tyhjäpäistä elämää että uskottomuus siinä olisi parasta. Voi jestas.

Äänestä

Niin minäkin, inhottavaa ajatuskin että sitä alistuisi sellaiseen, itsekunnioitus on suurempi kuin pieni romanssi tai toisen perheen asioihin sekaantuminen.
Miksi sitten valitsee puolison itselleen jos kerran pitää olla uskoton?
Ja vain toteamus että uskottomuus on parasta elämässä tulee ihmisen ajatuksista jolla ei ole kunnioitusta puolisoaan kohtaan, yleensä tälläiset ihmiset eivät ota kokonaisuutta vastaan ns AIVOIHINSA vaan "minä itse" tyypit ovat niitä kirjain ihmisiä.

Äänestä

Elämä on valintoja, kaikkea ei voi saada. Jos alat parisuhteeseen, valitsen yhden ihmisen. Voit valita myös sinkuuden ja useamman suhteen. Molemmissa on puolensa. Tärkeintä on että ei satuta muita. Itsestään voi aina pitää huolen, mutta toisten elämää ei tulisi vaikeuttaa, eikä aiheuttaa tuskaa. Muuten on punainen lanka pahasti hukassa, jos vain itseään ajattelee.

Äänestä

Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa...

Haluat OIKEUTUKSEN teoillesi.

http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label11

Enemmän läheisesi kärsivät sinun käytöksestäsi nyt, kuin silloin jos olisit rehellinen.

Tunsin yhden tuollaisen miehen, ja hän sai todella pahaa jälkeä aikaan lähimmissään. Oikeasti siis tuhoat nyt kaiken ja moni kärsii.

Äänestä

Tiedän ap, mitä tarkoitat.
Minulla on "ystävä" joka on enemmän. Paljon enemmän. Olen varmaankin henkisesti uskoton, mutta tästä "ystävyyssuhteesta" saamillani voimavaroilla, jaksan pitää perheeni koossa. En ole uskoton, niin, että hyppisin sängystä toiseen. Vain tämä yksi...

Äänestä
  • Vaikka olisi yksi sivusuhde kerrallaan, sekin on uskottomuutta.

    Onko se perheen koossa pitäminen sitten sen arvoista, vaiko pelkkä tekosyy? Annat huonon mallin lapsillesi, ja puolisosi vaistoaa kyllä ettei kaikki ole hyvin.

    Se ei ole hyväksyttävää siksi, ettet ole jäänyt siitä konkreettisesti kiinni, eikä siksi että puolustelet sitä perheesi parhaaksi. Perheesi pettäminen ei ole perheesi parhaaksi.

    Tuo kuulostaa niin tyypilliselle uskottoman tekosyylle - teen tämän vain lasteni vuoksi! Todellisuudessa teet sen vain itsesi vuoksi. Usko pois, sinun lapsesi eivät haluasi sinun tekevän tuota.

    Olen kuullut tuon syyn yhdeltä pettävältä mieheltä. Hän eli jatkuvassa valheessa. Joutui valehtelemaan joka suuntaan. Siinä käy lopulta vain huonosti, kuten kävi hänellekin.

    Äänestä

  • Anna perheesi valita kirjoitti:

    Vaikka olisi yksi sivusuhde kerrallaan, sekin on uskottomuutta.

    Onko se perheen koossa pitäminen sitten sen arvoista, vaiko pelkkä tekosyy? Annat huonon mallin lapsillesi, ja puolisosi vaistoaa kyllä ettei kaikki ole hyvin.

    Se ei ole hyväksyttävää siksi, ettet ole jäänyt siitä konkreettisesti kiinni, eikä siksi että puolustelet sitä perheesi parhaaksi. Perheesi pettäminen ei ole perheesi parhaaksi.

    Tuo kuulostaa niin tyypilliselle uskottoman tekosyylle - teen tämän vain lasteni vuoksi! Todellisuudessa teet sen vain itsesi vuoksi. Usko pois, sinun lapsesi eivät haluasi sinun tekevän tuota.

    Olen kuullut tuon syyn yhdeltä pettävältä mieheltä. Hän eli jatkuvassa valheessa. Joutui valehtelemaan joka suuntaan. Siinä käy lopulta vain huonosti, kuten kävi hänellekin.

    Lisään vielä...

    Miltä sinusta tuntuisi, jos puolisollasi olisi toinen kumppani, jotta hän jaksaisi sinua ja teidän lapsianne?

    Äänestä

Siltähän se tuntuu rakastumisen huumassa. Kaikki on ihanaa ja oikeaa. Toinen on kaunis/ komea, fiksu, hellä, tulinen ja täydellinen. Kakkossuhdekin arkistuu. Pitääkö silloin etsiä uusi huuma? Vai olisiko oman henkisen kasvun paikka? Jospa osaisikin elää niin, ettei kylväisi tuhoa ja kärsimystä ympärilleen?

Äänestä

Tiukkaa moraalia täällä.
Mutta.
Jos pettäminen on se, mikä auttaa jaksamaan arkielämää, niin miten se on sen pahempi keino, kuin esim töihin hukuttautuminen, päihteiden käyttö tms. Mistä nyt kukin saa voimia jaksaa. Olisiko se avioero lapsille oikeasti sen parempi vaihtoehto?
Omalla kohdallani kyse ei ole fyysisestä uskottomuudesta. Tunteilleni toista ihmistä kohtaan en voi mitään, mutta syvälliset keskustelut, yhteydenpito ja rakkaus ystävääni kohtaan antaa minulle voimia.

Äänestä
  • Ihan kuin minun kirjoittamani. Eihän se itse uskottomuus anna voimia ja auta jaksamaan, vaan se läheinen ihminen. Minusta se on paljon pienempi paha kuin esimerkiksi avioero tai ryyppääminen. Aika moni vaan tuntuu olevan eri mieltä.

    Äänestä

  • Korvaa pettäminen, töihin hukuttautuminen, päihteet ym negatiivinen positiivisilla asioilla:

    Ole enemmän perheesi kanssa, harrasta liikuntaa, hoida parisuhdetta. Jos et noihin pysty, ero on kaikille parempi vaihtoehto.

    Tuo tekosyilyisi kuulostaa tältä: kyllä minä saan lyödä, kun jotkut kerran tappavatkin. Eikö ole kuitenkin parempi vain löydä, kun siitä ei kukaan kuole ja se helpottaa oloani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


What a wonderful... kirjoitti:

kun uskottomuus on parasta elämässäsi? Kannatteleva voima, joka vie eteenpäin? Ilman sitä tuhoaisit kaiken ja moni kärsisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu