Tutkittua tietoa:
Turpeen energiakäyttö myrkkyä ilmastolle
Hallituksen energiapoliittisissa ratkaisuissa on kriittisinä tavoitteina pidetty pääasiassa kahta: energiaomavaraisuuden lisääminen ja energiatuotannon päästöjen vähentäminen. Molemmat ovat myös EU:n tavoitteiden mukaisia, mutta saattavat joskus lyödä toisiaan korville.
Suomalaisessa energiastrategiassa on hiilivoiman vaiheittaisen alasajon lisäksi annettu mm. biomassan tehostetulle hyödyntämiselle merkittävän suuri paino. Tästä ovat biomassaksi, joskaan ei uusiutuvaksi primäärienergian lähteeksi luettavan turpeenkin energiakäytön puolustajat saaneet uutta puhtia pyrkimyksilleen.
Turve ja kivihiili yhtä haitallisia ilmastolle
Ympäristöministeriön toimeksiannosta tehty kriittinen selvitys energiaturpeen käytön ilmastovaikutuksista osoittaa niiden olevan samaa luokkaa tai tietyllä elinkaarimenettelyllä jopa haitallisempia kuin kivihiilen poltosta seuraavat. Selvitys on Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion Geologisen tutkimuskeskuksen yhteistyön tulos, joten sen takana oleva asiantuntemus on varsin monipuolinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.