Kaksi U.S.A.:n syvän Etelän osavaltiota, Florida ja Arizona, ovat kieltäneet koululaisilta gangsta-rap-hip-hop-jou-jou-tyyppisten lökäpöksyjen käytön:
Kaksi Yhdysvaltojen osavaltiota on kieltänyt koululaisilta niin sanottujen baggy-housjen, eli lötköttävien hip-hop-housujen käytön. Floridassa lökäpöksyt on kielletty lailla tämän lukuvuoden alusta alkaen. Floridan lisäksi tiukka kielto on Arizonan osavaltiossa ja osin muuallakin Yhdysvalloissa.
Sekä Florida että Arizona kuuluvat niin sanottuun raamattuvyöhykkeeseen, eli alueeseen maan kaakkoisosassa, jossa fundamentalistinen kristillisyys vallitsee kulttuuria.
Floridalainen senaattori Gary Siplin oli lain voimakkain puolestapuhuja. Siplin tempaisi koulujen alkaessa maanantaina ja jakoi Orlandon kaupungissa sijaitsevan koulun oppilaille vöitä, joilla housut voi pitää säällisen ylhäällä.
Siplin on kertonut olevansa kyllästynyt nuorii miehiin, jotka pitävät housujaan niin alhaalla, että heidän alushousunsa näkyvät.
– En palkkaisi ketään, jolla on roikkuvat housut, olisivat he sitten mustia tai valkoisia, Siplin sanoo.
Nykyisen lain mukaan lökäpöksyjen toistuvasta pitämisestä voi erottaa kolmeksi päiväksi koulusta. Laki kieltää myös navan paljastavat paidat tytöiltä.
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194694973608/artikkeli/yhdysvaltojen raamattuvyohykkeen taistelu lokapoksyja vastaan kouluissa otettu kovat keinot kayttoon.html

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan hyvä toisaalta että oppivat tavoille ja pukeutumaan asiallisesti, suoraselkäisesti ja puhtaasti hiippariheikkityylien ja vaihtelevien trendien sijaan jos mitään oppivat, toisaalta alkaa mennä jo liian pitkälle...ei hyvä mutta ei huonokaan.
No jaa, itse en kyllä arvosta pätkääkään gangsta-rap-hip-hop-jou-jou-tyyppistä pukeutumista. Vaikuttaa spedeilyltä.
Nyt olisi lutkamarssi paikallaan. Vaatteet tai vaattomuus ei saa vaikuttaa toisiin ihmisiin.
Se on vapautta että valtio määrittelee laillisen tavan pukeutua - ihan samanlaista vapautta kuin Pohjois-Koreassa.
Länsimaat ja länsimaalaiset oppivat puolustelemaan fasistista järjestelmää, oi, niin nopeasti.
miiiiitä se vuonna 1984 nyt itkee
Ja mitähän sinä oikein yrität sanoa. Koita kakoa pihalle vaan.
Onko se että valtio määrittelee vaatetuksen sitten sinun mielestäsi "vapautta"?
Kiinakin 1970-luvun alussa, että jokaisen miljardin kiinalaisen pitää pukeutua samanlaiseen tummanvihreään, korkeakauluksiseen pukuun kuin mihin Kiinan Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Mao Tse Tung tapasi pukeutua! Jopa SUOMENKIN maolaiset pukeutuivat silloin samalla tavalla! Et SINÄ silloin valittanut SIITÄ asiasta! Miksi et?
Kiitos että tuit juuri argumenttiani.
Et taida todellakaan olla vajan terävin työkalu. Laitan sinulle yhden plussan vielä tuon itse napsauttamasi lisäksi, niin sinulle tulee kerrankin elämässäsi voittajaolo.
Aika ristiriitainen laki. Toisaalta tämä on yksi askel kohti toisinajattelun kieltämistä ja totalitarismia, mutta toisaalta taas palkinto. Sitähän määräaikainen erottaminen monelle on, loma eli palkinto.
pukeutua miten tahtoo. Esimerkiksi kuuluu ihmisoikeuksiin näyttää pwesiventti tavja havoselle PER-SETTÄ.
Minua ärsyttää tosi paljon pukuun (pääasiassa frakki ja smokki, mutta myös pikkutakki ja kravatti/solmio) pukeutuvat ihmiset. Haluan että täällä kielletään sellaiseen naurettavaan pingviinipukuun sonnustautuvat.
P.S. raamattufriikit ovat hulluja
Hyvä!
Apinat hyppelee kaduilla että kalsarit paistaa ja perse vilkkuu,en minäkään palkkaisi sellaisia.
Jos pukeutuu tuollaillaiila se kertoo heidän henkisestä tilasta hyvin paljon,en myöskään palkkaisi naamlävistettyjä tai tatuoituja,enkä muslimiasuun pukeutuneita ,jne.
Mua harmittaa, kun housut ei meinaa pysyä jalassa. Aina saa olla nostelemassa.
Alkujaan nuo isot housut tulivat kait siitä, että slummialueilla lapset käyttivät isoveljen vanhoja vaatteita - ja USA:ssahan tuo langanlaihuus ei ole ihan normi...
DON`T STOP!
NO GLUESNIFFIN`HERE EITHER!