Heippa! Oon 18 vuotias nainen ja mulla on ongelma. Oon seurustellut yli 2 vuotta mun poikaystävän kanssa. Alussa kaikki oli ihanaa ja oli toisesta paljon hyvää sanottavaa. Nyt meidän suhteessa on tapahtunut niin paljon kaikkea että olen ihan sekaisin. Mulla ei oo oikeestaan mitään hyvää sanottavaa hänestä. Tai on toki jotain mutta se lista on lyhyt. Suhteemme ajan olen ollut varma että rakastan häntä. Nyt kuitenkin viimeaikoina en mielestäni tunne rakkautta. Olenko ikinä rakastanut häntä? Voiko rakkaus loppua vain yhtäkkiä vaikka mitään radikaalia ei ole tapahtunut? Vai rakastanko sittenkin häntä edelleen? vai olenko jotenkin kyllästynyt? Mulla olis asiaa vaikka millä mitalla meidän suhteesta mutta en viitti kirjoittaa sillä tulis niin pitkä teksti ettei kukaan jaksais lukea...
Mutta siis ongelman ydin...Asiahan on nyt näin että oon alkanut kiinnostumaan muista pojista. Omalla tavalla haluaisin mieheni kanssa tulevaisuuden mutta toisaalta tiedän että hän ei tule muuttumaan ja että joutuisin olemaan onneton. Toisaalta taas haluaisin olla sinkku ja "nauttia miesten huomiosta"... Mitä mun kannattas tehdä? Mä en vaan jotenkin osaa päästää irti mun miehestä! En tiedä mikä siinä sitten on... Toivoisin että joskus jossain joku mies tulis puhuu mulle ja sais tajuumaan että mun on päästävä suhteesta irti. Joku mies joka välittäis musta ja johon sitten vähitellen rakastuisin... Onko nää mun ajatukset väärin miestäni kohtaan? Onko kellaan mitään neuvoja?
Pelkään myös jääväni aivan yksin jos eroan miehestäni :/
Mutta siis ongelman ydin...Asiahan on nyt näin että oon alkanut kiinnostumaan muista pojista. Omalla tavalla haluaisin mieheni kanssa tulevaisuuden mutta toisaalta tiedän että hän ei tule muuttumaan ja että joutuisin olemaan onneton. Toisaalta taas haluaisin olla sinkku ja "nauttia miesten huomiosta"... Mitä mun kannattas tehdä? Mä en vaan jotenkin osaa päästää irti mun miehestä! En tiedä mikä siinä sitten on... Toivoisin että joskus jossain joku mies tulis puhuu mulle ja sais tajuumaan että mun on päästävä suhteesta irti. Joku mies joka välittäis musta ja johon sitten vähitellen rakastuisin... Onko nää mun ajatukset väärin miestäni kohtaan? Onko kellaan mitään neuvoja?
Pelkään myös jääväni aivan yksin jos eroan miehestäni :/
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et ole koskaan rakastanutkaan häntä. Olet ollut häneen ihastunut sen aikaa kun olette seurustelleet, eli 2kk. Kukaan ei rakasta 2kk:n päästä, siihen menee usein vuosia...
Oma mielipiteeni myös on, ettei suhde ole oikea parisuhde ennenkuin puolisot rakastavat toisiaan.
ymmärsitköhän jotakin väärin?? Ollaan oltu yhdessä 2 VUOTTA ei 2 kuukautta :D
Luin 4 samanlaista juttua yhtäaikaa 4 eri palstalta, ei aina pysy ihan perässä : D
Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi ihan eri asiaa. Rakastuminen tuo onnellisuuden tunteen, rakastaminen johtaa usein onnettomuuteen. Rakastuminen loppuu aikanaan, rakastaminen on pysyvää.
Koko kysymyksesi koskee vain sinun tunteitasi, eikä poikaystäväsi hyvinvointi kiinnosta sinua vähääkään. Rakkaudenkohteesi siis on selvä.
Eroa toki ja kypsy vähän ihmisenä. Varo kuitenkin rakastumisaddiktiotasi; aiheutat sillä vielä paljon tuskaa itsellesi ja miehille. Ehkä voisit rakastua pelimiehiin, jolloin vain sinun sydämesi särkyisi seikkailuissasi.
Olet niin nuori, että todennäköisesti seurustelet ja eroat vielä ainakin muutaman kerran. On vaikeaa päästää irti tärkeästä ihmisestä, tiedän sen kun olen itsekin eronnut monta kertaa. Se on vaan kylmästi tehtävä, jos niin on päättänyt. Ja kuulostaisi siltä, että kannattaisi erota. Jos kerta haluat muiden miesten huomiota ja nauttia sinkkuelämästä, niin kerro se kundikaverillesi ja erotkaa. Ei ole hänelle oikein, että roikut hänen kanssaan ja tunnet noin.
Etkä sinä yksin jää, älä sellaista mieti. Eroat, katselet vähän miehiä ja maailmaa ja alat sitten asettumaan ja pohtimaan millaisen miehen haluat.
Olette pentuja. Kasvakaa ja eläkää. Palaa noihin tunnelmiin vasta kun mittarissa on 30
Eli "ei nimimerkkiä" mielestä mä olen rakastunut koska olen onneton? :D Aika erikoiselta kuullostaa!!
Hänen hyvinvointinsa kiinnostaa toki minua, mutta en osaa nyt toimia mitenkään. En osaa enkä pysty jättämään häntä. Olen hänelle kertonut useasti että olen onneton. Ja äsköttäin olen myös sanonut että en rakasta häntä enään. Ja vaatinut häntä käyttäytymään hyvin muo kohtaan, saamaan mut ihastumaan/rakastumaan uudestaan. Mutta ei ole sanani tepsinyt vaan käytös jatkuu samana.
Vähän uskoinkin että mun ajatukset ei ole oikein häntä kohtaan...Mutta en tiedä mitä teen!! :(
Selvästikin rakastat rakastumisen tunnetta. Rakastminen on kuitenkin illuusio, joka haihtuu ajan myötä, kun oppii tuntemaan toisen. Rakastaminen on taas aitoa välittämistä ja toisen kunnioitusta ei mitään euforiaa, jota sinä nyt janoat.
Mielestäni vaateesi mistäsi kohtaan ovat kohtuuttomia. Kerrot, että et rakasta häntä ja vaadit hänä kohtelemaan sinua hyvin ja saamaan sinut rakastumaan uudelleen. Jos olisit minun naiseni, niin ero olisi sinetöity noilla sanoilla. Olet vielä kovin nuori ja ehkä siksi niin itsekäs. Eroa kuitenkin sivistyneesti miehestäsi ja ala vasta sitten katsella muita miehiä. Nauti nuoruudestasi ja vapaudestasi. Kyllä sinä sitten jossain vaihjeessa olet kypsä rakastamaankin.
Selvästikään teidän suhteella ei ole tulevaisuutta. On vain ajan kysymys milloin sen ääneen myönnätte, tapahtuu se sitten kolmen viikon tai kolmen vuoden päästä. En tiedä mitä kaikkia ongelmia suhteessanne on, mutta selvästi sinäkin toimit epäreilusti kumppaniasi kohtaan. Ilmeisesti odotat että prinssi tulee valkoisellaan ratsullaan poimimaan sut kyytiin ja saat sitä kautta avaimet jättää kaiken toimimattoman historiaan.
Kaksi vuotta seurustelua ei ole pitkä aika, vaan useimmiten se aika joka menee toiseen tutustumiseen ja alkuhuumaan. Tiedostat itsekin että nykyinen suhteesi ei ole sitä mitä tulevaisuudelta haluat.
Sun täytyy itse pähkäillä asia suuntaan tai toiseen - et voi odottaa, että joku toinen mies tulee ja saa sut irti nykyisestä suhteesta. Se on väärin etenkin nykyistä poikaystävääsi kohtaan, mutta myös sitä uutta. Et voi sälyttää uuden niskaan sitä vastuuta, että hän tulee ja tekee ratkaisun puolestasi... Entäs sitten, jos se suhde ei kestä? Alatko haikailla aiemman poikaystäväsi perään? Jäätkö odottamaan, että tulee kolmas, joka saa sinut irti tästä toisesta?
Sulla on ollut kuitenkin ihan hyvää aikaa poikaystäväsi kanssa, joten selvähän se, että sua pelottaa lopettaa se - kun ei ole varmuutta, mitä jatkossa tapahtuu... Löydätkö "yhtä hyvän" vai oletko kenties sinkkuna jonkin aikaa...? Jospa keskustelisit poikaystäväsi kanssa nykyisestä tilanteestanne - mistäpä sen tiedät, jos vaikka hänelläkin on samoja ajatuksia kuin sinulla..? Jonkinlainen "tilanteen päivytys" ainakin on paikallaan. Olet tullut vasta aikuisen ikään, joten mikä ihmeen kiire sulla on "parisuhteilla". Tossa iässä itse ainakin "riekuin" sinkkuna ja ajattelin, että nyt menen, harrastan ja biletän sydämeni kyllyydestä, ettei iske tarvis ottaa uusiksi "menetetty" nuoruus sitten, kun on jo mies ja perhe.
Täällä tulee aika paljon kritiikkiä ja moraali saarnoja... Mutta osaatteko sitten neuvoa miten toimia niinkuin ehdotatte? Eli jättää hänet?
Miten se onnistuu? Kun on kumminkin jotakin tunteita häntä kohtaan?
Hän on kuitenkin ihan ensimmäinen poikaystäväni. Menetin hänelle neitsyyteni joten tunne side on vahva...
Suurin pelkoni tässä on se että jään ikuisesti yksin... Hän on monesti riidan aikana sanonut että oon kamala ihminen ja että kukaan muu kun hän ei kestäis muo. Mulla on olo että mä oikeesti oon ihan hirveä ja että en kelpais kenellekkään...
Always alone.. : (
Ja höpö höpö! Poikaystäsi pelkää selvästi menettävänsä sinut - siksi sanoo riidellessä sinua kamalaksi ym. = yrittää tällä sitoa sinua itseensä.
Mietis nyt vähän... Olet 18 ja sinulla on "jo" poikaystävä. Jos olisit vaikkapa 30 eikä sinulla olisi ikinä poikaystävää ollut, voisit ehkä miettiä, löydätkö ketään... Ja kuitenkin esim tuttavapiirissäni on perheenisä, joka ei ollut "kunnolla" seurustellut ennen kuin tapasi tulevan vaimonsa kolmikymppisenä!
No, jos jatkat sen tolkuttamista itsellesi, ettet enää kelpaa kenellekään, löydät itsesi just samassa jamassa vuoden, kahden, viiden ja ties miten pitkän ajan kuluttua!
Säälin sua tyttö... Jos vaan voisin auttaa sinua jotenkin... Mutta sehän ei taas ole mahdollista : /
Olen itsekin aina ollut yksinäinen, vailla yhtään kaveria eikä mahdollisuuttakaan saada omaa rakasta.. Pidän itseäni rumana, tyhmänä, avuttomana ja sairaana yksilönä, jolla ei pitäisi edes olla oikeutta elämään... Ainoa unelmani, jonka avulla enää jaksan eteenpäin on, että jonain päivänä joku suloinen ja hellä neitonen tulisi ja takertuisi minuun kiinni... Halaisi minua ja sanoisi minulle jotain kaunista. Hän olisi se oikea, me olisimme toisillemme ne oikeat. Mutta ei minua varmasti kukaan kestäisi, ei edes yhtä päivää...
Mutta sinulle tyttö, kaikkea hyvää elämääsi! Yritä löytää elämänilo ja anna itsellesi lupa nauttia asioista, vaikkei sinulla aina olisikaan sitä rakasta ihmistä vierelläsi. Toivon niin, että hän jonain päivänä tulee luoksesi ja haluaa todella rakastaa vain sinua...
~18v yksinäinen nuorimies
Itse olin seurustellut poikaystävän kanssa aikoinaan n. 4 vuotta, olimme silloin n. 21-vuotiaita. Tunteeni olivat samankaltaiset kun sulla, eli olin ihan sekaisin, ihastuin välillä opiskelutovereihin, ym. En kuitenkaan koskaan pettänyt, mutta en viihtynyt kotona (olimme asuneet vuoden yhdessä), enkä kokenut rakastavani.
Silloin tajusin, ettei näin voi jatkua. Kysy siis itseltäsi: rakastanko häntä? En. Olenko onnellinen? En. Haluanko olla tällaisessa suhteessa loppuelämäni? En. Jos hän nyt kosisi minua, kysyisi "tuletko vaimokseni?" mitä vastaisin? EN.
Kun minä tajusin, että oma vastaukseni kaikkiin noihin kysymyksiin on kieltävä, pakkasin kamani ja lähdin. Enkä ole KOSKAAN, PÄIVÄÄKÄÄN katunut. Ei kannata tuhlata kummankaan aikaa sitkuttamalla huonossa suhteessa. Olet nuori, sulla on elämä edessä! Lähde ja ole onnellinen! :)
Lopuksi mainittakoon, että nyt olen 26v ja naimisiin menossa. Elämä siis oikeinkin mallillaan, ja PALJON parempi mies kainalossa kuin tuo exä koskaan oli! ;)
Kyllä sullekkin ": (" löytyy vielä joku joskus :))) Kaikille meille on jossain se joku joka tavataan jossain vaiheessa elämää!!! Tsemppiä! :)
Ja kiitos sinulle "kokemuksen ääni"! :)) Vastauksesi anto mulle voimaa!! Mutta ei silti uskallusta päästää irti!! Luen vielä paremmalla ajalla vastaukses uudestaan ja mietin asioita : ))
Kiitos!