Miten mukava

miehen (naisen) täytyy olla, että "annatte" hänelle?

Minä en ole aikoihin hakeutunut sellaisiin paikkoihin/tilanteisiin, jossa joku voisi edes ehdottaa jotain, koska olen halunnut olla yksin.
Nyt olen kuitenkin alkanut ajattelemaan toisin ja onko se sittenkään niin vaarallista, jos menisinkin jonkun tietyn miehen kanssa harrastamaan "sitä".
Minun vaatimukseni siis on, että miehen täytyisi olla erityismukava.

En siis halua mitään jatkuvasti vaihtuvia irtonumeroita enkä myöskään ajattele, että yksi-muutama kerta tarkoittaisi suhdetta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hän kantoi syntimme ja kärsi tuskaa meidän tähtemme, ja me pidimme häntä vaivattuna, lyötynä ja murheellisena. Häntä haavoitettiin syntiemme puolesta, ja meidän rikkoustemme tähden hän kärsi heikkoutta, meidän rauhamme rangaistus oli hänen yllään, ja hänen haavojensa kautta meidät oli parannettu. Me kaikki olimme eksyksissä kuin lampaat, jokainen oli erehtynyt omalla tielleen, ja Herra on antanut hänet meidän syntiemme puolesta, ja murheissaan hän ei avannut suutaan. Häntä johdettiin kuin lammasta teurastajalle, ja niin kuin lammas on mykkä, ennen kuin se keritään, niin hän ei avannut suutaan.

Äänestä

>112 Cd. Lisäksi mun isä on 100 kertaa vahvempi ku sun isä.

Äänestä

"...onko se sittenkään niin vaarallista, jos menisinkin jonkun tietyn miehen kanssa harrastamaan "sitä"."


No jos ei se raiskaa sua, hakkaa sua, hauku sua, kuvaa sua salaa, tartuta HIViä, tippuria yms, ala vainoamaan sua ja sun läheisiäs, suolista koiraas mustasukkaisuuksissaan, levitä numeroas kavereilleen, käännä kämpäässä, ihastu suhun niin mikäs siinä.



" Minun vaatimukseni siis on, että miehen täytyisi olla erityismukava."

Unohda.

Äänestä

seksi kuuluu parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteitä? kirjoitti:

miehen (naisen) täytyy olla, että "annatte" hänelle?

Minä en ole aikoihin hakeutunut sellaisiin paikkoihin/tilanteisiin, jossa joku voisi edes ehdottaa jotain, koska olen halunnut olla yksin.
Nyt olen kuitenkin alkanut ajattelemaan toisin ja onko se sittenkään niin vaarallista, jos menisinkin jonkun tietyn miehen kanssa harrastamaan "sitä".
Minun vaatimukseni siis on, että miehen täytyisi olla erityismukava.

En siis halua mitään jatkuvasti vaihtuvia irtonumeroita enkä myöskään ajattele, että yksi-muutama kerta tarkoittaisi suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu