Minä niiin haluan tämän miehen

Sano että antaa mennä. Kerran täällä vaan ollaan. Jos ei uskalla otta riskejä, niin silloin jää aivan varmasti yksin. Ihminen on luotu kulkemaan toisen kanssa, ei yksin.

Itse olen just samassa tilanteessa se miehenpuolim enkä tosiaan jarruttele.

Kiitos vertaistuesta. Onnea matkaan sinullekin. :-)

Avoimilla korteilla voikin pelata, hitaamminkin. Kun on pettymyksiä on paljon toiveitakin ja sitten vaan haluaa edetä ja heittäytyä ja tuntea että kaikki on satua. Mutta te kumpikin tiedätte, että satuja ei ole olemassa, on vaan ne sadut mitä me itse tehdään. Te siis käsikirjoitatte tämän tarinanne, olette kaksi ihan tavallista ihmistä, jotka tekevät toisistaan toisilleen jotain ehkä erikoista.
Tiedät tuossa iässä jo, että "kaikki mitä olen aina halunnut" on vaihe, ja sitä seuraa pettymykset realismin iskiessä, ja sitä rataa se tutustuminen ja pitkä rakastaminen menee. Me kaikki petämme toisemme... Tavallaan!

Teillä on paremmat mahdollisuudet nyt. Te molemmat olette jo hieman kolhiintuneet ja jos sitä on painlastia repussa, niin on sitäkin, että ei ehkä odota epärelistisuuksia enää. Sinä tiedät jo että elämä on ja niin tietää hänkin. Te sovitte toisillenne ja ehkä tajuatte jo, että suhde siiitä huolimatta rakennetaan, eikä se vaan synny ja ole -pumps- tuosta kun kaikki on niin ihanaa. Kaikki onkin ihanaa, ja kestävää, kun ne asiat rakentaa yhdessä.

Tarkoitan:

Te molemmat tiedätte missä mennäään, teillä on realismia. Te siis voitte jo olla rehellisiä ja edetä vähän hitaamminkin, molempien epävarmuuksia ja pelkoa kuunnellen. Te molemmat osaatte jo ottaa huomioon, että se parisuhdehistoria voi olla painavaakin ja te osaatte jo varmaan keskustella siitä ilman lapsellisuuksia. Toiveistanne, pettymyksistänne, odotuksistanne ja realismista. Te varmaan siis saatte ja hyödytte avoimuudestanne, rehelllisyydestänne ja pettymyksistänne, te siis todennäköisemmin onnistutte koska olette epäonnistuneet, jos tajuatte sen hyödyn ja rikkauden.

"Olen tavannut kertakaikkiaan juuri sellaisen miehen kuin olen aina halunnut, tunteikkaan, ajattelevan, kaikin puolin niin minun ihmisiäni, langat kulkee päästä päähän puolesta lauseesta..."
Tämän sinä tiedät jo, se on sitä ihastusta, kun toisessa näkee vaan kaikki ne hyvät puolet. Tiedät myös jo mitä käy noin 3 vuoden päästä viimeistään.

"Kiinnostusta on ilmaistu puolin ja toisin"
Joten te voitte puhua, te voitte jo jutella avoimesti, ei teidän tarvitse enää pelata teinipelejä, ollaanx vaix ei.

"molemmilla rankkaa parisuhdehistoriaa takana (yllätys yllätys, keski-ikäisiä kun ollaan) ja suurta pettymyksen ja petetyksi tulemisen pelkoa...."
Nimenomaan, molemmilla. Olette samalla viivalla, ja te siis jo tiedätte enemmän. Voitte puhua näistä. Pettymyksiä on elämä täynnä ja petetyksi voi tulla monella tapaa. Mutta ehkä te voitte pitää parempaa huolta toisistanne, nyt, kun tiedätte miltä nuo asiat ihan oikeasti tuntuu ja mitä ne parisuhteelle tekee.

"Molemmilla lapsia aiemmista liitoista, mikä ei tietenkään kynnyksiä madalla."
Parempi näin, koska molemmat joustaa ja tajuaa että lapset tulee ensin. Monesti tulee mustasukkaisuutta ja keskustelua tehdäänkö lapsia lisää, vaikka oltas minkä ikäsiä, kun toisella niitä ei ole. Teidän ei tarvitse enää pelleillä ja te tiedätte jo, molemmat, että lapset ovat spesiaali-juttu!

"Jotenkin sitä haluais pelata täysin avoimilla korteilla tällä kertaa ja heittäytyä tähän täysillä"
Niin, ole avoin ja rehellinen, ja heittäydy: ei se poistakaan sitä mahdollisuutta että pettymyksiä tulee. Takuita ei saa.

"menneisyyden haamut päässä sanoo, että et sinä tälläkään kertaa onnistu etkä tätä ansaitse."
Miten niin onnistu? Ihmissuhteet eivät ole suoritusta vaan osa elämää, siis niissä ei varsinaisesti voi epäonnistua. Suorituksessa voi epäonnistua, elämä on kokemuksia.
Rakkautta ei voi ostaa ja ansaita. Joten et sinä ansaitsekaan rakkautta, eikä tarvitse sen toisenkaan ansaita. Sitä saadaan lahjana, ja annetaan lahjana. Eli siis lopeta se ansaitsemishöpinä, sinua rakastetaan lahjana, ei koska sinä jotenkin erikoisesti sen ansaitsisit, ja muista itse se sama, sinä rakastat lahjana, et palveluksena tai vain ansioista. Eniten rakkautta tarvitaan yleensä silloin, kun se vähiten ansaitaan.

Joten anna palaa. Elämää se vaan on!

Sano niille päänsisäisille menneisyyden haamuille napakasti: "Tällä kertaa aion onnistua tai yrittää ainakin niin penteleesti, ja kyllä, olen ansainnut tämän ja vieläkin enemmän!"

Kiitoksia ihanat kanssaihmiset, etenkin 80upolhkn, pitkästä ajatuksia herättävästä tekstistä. En voisi olla enempää kanssasi samaa mieltä rakkauden ansaitsemisesta. Henkiset ja fyysiset turpaan saamiset vaan saa ihmisen helposti kuvittelemaan itsensä arvottomaksi ja kykenemättömäksi antamaan ja etenkin vastaanottamaan. Ja ihmissuhteiden luomisessa voi kyllä valitettavasti myös epäonnistua ja mokata, vaikka minkäänsortin suoritusta ja peliä en petaa enkä kaipaa.

Pitkästi puhuttiin puhelimessa äskettäin, kauniita sanoja vaihdettiin ja viikonloppuna tavataan IRL. Vaikka kuinka ollaan aikuisia ja tiedetään mainitsemasi asiat, on siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia ihanaa odottaa treffejä kuin pahainen teini :-D