Näinköhän...

Sitä on loppu elämänsä sinkkuna, kerran elämässäni olen kunnolla rakastunut ja löytänyt naisen, jonka seurassa oli hyvä olla, valitettavasti hänellä ei tunteet syttyneet samalla tavalla ja homma tyssäsi siihen, hänen jälkeensä olen deittaillut kymmenittäin naisia, mutta samanlaista tunnetta ei ole syntynyt kenenkään kanssa, voisi tietysti kuvitella, että haikailen edelleen exän perään, mutta en niin itse usko, en niinkään häntä kaipaa vaan sitä tunnetta, mikä oli hänen kanssaan, mikä ei ole syttynyt nyt muiden kanssa, alkaa mietityttää kun aikaa on jo kulunut vuosia, että pitäisikö muka tyytyä vaan johon kuhun ettei olisi yksin, mut eihän sekään olisi oikein edes sitä toista kohtaan, vai olla yksin ja jatkaa epätoivoisesti sen tunteen metsästystä mistä ei näköjään ole mitään takuita, että sitä enää kohtaisi...
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toisaalta onhan se aika utopistista verrata rakastamista ja parisuhde-elämän tuntemuksia deittailuun. Harvemmin kukaan tasapainoinen ihminen ensimmäisillä deiteillä toiseen rakastuu.

Äänestä

En tarkoittanut mitään yhden illan deittejä, vaan monesti viikkojen tai kuukausien tapailua, monet naiset ovat olleet kivoja, mutta siihen se tunne puoli on valitettavasti jäänyt, ei ole sitä suurempaa tunnetta mitä hakee syntynyt, turhauttavalta tuntuu lähinnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hprt kirjoitti:

Sitä on loppu elämänsä sinkkuna, kerran elämässäni olen kunnolla rakastunut ja löytänyt naisen, jonka seurassa oli hyvä olla, valitettavasti hänellä ei tunteet syttyneet samalla tavalla ja homma tyssäsi siihen, hänen jälkeensä olen deittaillut kymmenittäin naisia, mutta samanlaista tunnetta ei ole syntynyt kenenkään kanssa, voisi tietysti kuvitella, että haikailen edelleen exän perään, mutta en niin itse usko, en niinkään häntä kaipaa vaan sitä tunnetta, mikä oli hänen kanssaan, mikä ei ole syttynyt nyt muiden kanssa, alkaa mietityttää kun aikaa on jo kulunut vuosia, että pitäisikö muka tyytyä vaan johon kuhun ettei olisi yksin, mut eihän sekään olisi oikein edes sitä toista kohtaan, vai olla yksin ja jatkaa epätoivoisesti sen tunteen metsästystä mistä ei näköjään ole mitään takuita, että sitä enää kohtaisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu