Karman kostoko?

Vuonna 2003 rakastuin. Mies oli varattu ja hänellä oli kaksi lasta. Hän kertoi, että ei ole tyytyväinen ja että on vaimon kanssa yhdessä käytännössä vain lasten takia. Itsekin olin suhteessa. Ihastuneena toiseen en kuitenkaan voinut omaa suhdettani jatkaa ja se päättyi vuonna 2004. Vuonna 2007 mies sitten oli kerännyt rohkeutensa ja muutti omaan asuntoon. Sain tavata lapsetkin.
Vuotta myöhemmin hankittiin yhteinen asunto. Siitä alkoi alamäki. Mies ei siellä viihtynytkään. Tuli kaikenlaisia omituisia selityksia milloin mistäkin. Minä halusin uskoa. Palasin kuitenkin omaan asuntoon. Mies palasi vanhaan taloonsa. Kertoi, että vaimo etsii omaa asuntoa ja lasten takia on hyvä järjestely, että hän palaa vanhaan. Sitten vaimo löysikin asunnon ja muutti sinne. Pian tämän jälkeen alkoivatkin valheet, joita nyt on paljastunut. Vaimo olikin pian muuttanut takaisin yhteiseen kotiin ja on siellä edelleen. Onhan tämä ollut tosi omituista, kun en ole saanut lapsia tavata, mutta että näin omituista, että minua on huijattu monta vuotta. Nyt hän kertoi miten asiat oikeasti ovat. Selitteli tekoaan sillä, että jossain vaiheessa oli alkanut valehtelemaan, koska ajatteli, että sillä tavalla voisi erottaa meidät. Hänen moraalinsa sanoo, ettei lasten perhettä saa rikkoa, mutta sitten on kuitenkin rakastunut minuun. Nyt kun kertoi, sanoi kertovansa siksi, että se antaa meille mahdollisuuden oikeasti elää yhdessä, kun valheet on paljastettu. Hyvin omituista. Mitä tästä pitäisi ajatella. Mies myös valehteli äitinsä kuolleen.... Sitä hän ei edes osannut selittää. Tässä samalla ollaan kuitenkin haaveiltu yhteisestä perheestä ja JOPA OLTU YHDESSÄ LAPSETTOMUUSHOIDOISSA!!!! Aah, mitä pitäisi ajatella?
4180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

valehteli äitinsä kuolleen? siis mikä helvetin psykopaatti se mies oikeen on?

Äänestä

Niin, onko kyseessä tosiaan psykopaatti? Voinko mitenkään koittaa ymmärtää tätä ja päästä eteenpäin omin voimin?

Äänestä

Tuota...minä olen samanlaisessa kieputuksessa; mies aina luikertelee elämääni valheineen...mutta päivä päivältä vahvistlun ja pääsen eteenpäin...eroon noista on päästävä, eikös niin ? Psykopaatti tai luonnehäiriöinen, jotain vikaa joka tapauksessa.

Äänestä

voiko mitenkään olla mahdollista, että kyseessä olisi kuitenkin vain epätoivoinen ihminen moraalisessa umpikujassa... tosin kun tuon lauseen kirjoittaa, tuntuu se aivan absurdille. Eihän normaali ihminen valehtele tuollaisia asioita, vaan kykenee puhumaan niistä ja tekemään ratkaisuja. Tämä tapaus kuitenkin sanoo, että valheilla hän sai aikaa itselleen ja minut odottamaan ja pois vastauksia kärttämästä. Vastauksia kysymyksiin teoista, joita hän kyllä halusi, muttei kyennyt kuitenkaan tekemään...

Eteenpäin. Niin kai pitäisi. Mieluummin kuitenkin haluaisi saada selityksiä, uskoa ja jatkaa uskoen parempaan tulevaisuuteen. Onko se hullutusta? Mennään nyt kuitenkin yhdessä psykologille. Jollei muusta syystä niin ainakin siitä että minä saan selityksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elonn kirjoitti:

Vuonna 2003 rakastuin. Mies oli varattu ja hänellä oli kaksi lasta. Hän kertoi, että ei ole tyytyväinen ja että on vaimon kanssa yhdessä käytännössä vain lasten takia. Itsekin olin suhteessa. Ihastuneena toiseen en kuitenkaan voinut omaa suhdettani jatkaa ja se päättyi vuonna 2004. Vuonna 2007 mies sitten oli kerännyt rohkeutensa ja muutti omaan asuntoon. Sain tavata lapsetkin.
Vuotta myöhemmin hankittiin yhteinen asunto. Siitä alkoi alamäki. Mies ei siellä viihtynytkään. Tuli kaikenlaisia omituisia selityksia milloin mistäkin. Minä halusin uskoa. Palasin kuitenkin omaan asuntoon. Mies palasi vanhaan taloonsa. Kertoi, että vaimo etsii omaa asuntoa ja lasten takia on hyvä järjestely, että hän palaa vanhaan. Sitten vaimo löysikin asunnon ja muutti sinne. Pian tämän jälkeen alkoivatkin valheet, joita nyt on paljastunut. Vaimo olikin pian muuttanut takaisin yhteiseen kotiin ja on siellä edelleen. Onhan tämä ollut tosi omituista, kun en ole saanut lapsia tavata, mutta että näin omituista, että minua on huijattu monta vuotta. Nyt hän kertoi miten asiat oikeasti ovat. Selitteli tekoaan sillä, että jossain vaiheessa oli alkanut valehtelemaan, koska ajatteli, että sillä tavalla voisi erottaa meidät. Hänen moraalinsa sanoo, ettei lasten perhettä saa rikkoa, mutta sitten on kuitenkin rakastunut minuun. Nyt kun kertoi, sanoi kertovansa siksi, että se antaa meille mahdollisuuden oikeasti elää yhdessä, kun valheet on paljastettu. Hyvin omituista. Mitä tästä pitäisi ajatella. Mies myös valehteli äitinsä kuolleen.... Sitä hän ei edes osannut selittää. Tässä samalla ollaan kuitenkin haaveiltu yhteisestä perheestä ja JOPA OLTU YHDESSÄ LAPSETTOMUUSHOIDOISSA!!!! Aah, mitä pitäisi ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu