Zoo

Juuri kun olin vitsaillut Sveitsistä, niin vanhemmiltani tuli puhelimeen perhepotretti Zürichistä. He olivat seuraamassa paikan päällä Suomen lentopallomaajoukkoeen pelejä. Olin hyvä passari. Polvisuojat näyttivät aivan vaipoilta, koska niissä ei ollut mainoksia eikä kirkuvia värejä, vaan loistivat lumpioiden suojana kuin toisistaan eronneet perskannikat .

Ohitse lipui sinisorsia. Olimme picnicillä Korkeasaaressa. Takanani käyskentelivät uupuneen oloiset Vicentit ja porot. En tiennyt metsäpeuran olleen niin harivinainen - ja kaukana jossain itärajalla. Söimme erilaisia juustoleipiä ja joimme kahvia. Mielessäni kummitteli paviaani, joka raivosi puhjenneelle jalkapallolleen. Luultavasti se oli purrut sen puhki. Otuksen torahampaat olivat keltaiset ja pitkät kuin käyrät veitset suussa. Se heitteli palloa sinne ja tänne ja hyppi vasten betonimuuria pallo suussaan.

Rusennan hapankorpun sinihomejuustolla. Keskustelun seuraaminen hankaloituu. Syksyn kauneus on häikäisevää aurinkolasien tuolla puolen.

Vapaus on yhä mysteeri, kuin tila, jossa jo oli käsittämättä itsensä olemuotoa, sen ilmiasun pinnallisuutta. Elämässä ei tuntunut olevan mitään syvää, vaan kaikki oli kerrostumia toistensa päällä, kuin lukemattomia seittejä vailla peittävää pintaa ja allaan kallio.

Näin elämän lävitse, ja minua kylmäsi. Talvi teki tuloaan. He mursivat kieltään Venäjäksi. Se kuulosti naurettavalta suu täynnä ruokaa. Häviämme massaan,
aaltojen kahinaan kivikossa.

Soitin Sveitsiin.
0132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9755311 kirjoitti:

Juuri kun olin vitsaillut Sveitsistä, niin vanhemmiltani tuli puhelimeen perhepotretti Zürichistä. He olivat seuraamassa paikan päällä Suomen lentopallomaajoukkoeen pelejä. Olin hyvä passari. Polvisuojat näyttivät aivan vaipoilta, koska niissä ei ollut mainoksia eikä kirkuvia värejä, vaan loistivat lumpioiden suojana kuin toisistaan eronneet perskannikat .

Ohitse lipui sinisorsia. Olimme picnicillä Korkeasaaressa. Takanani käyskentelivät uupuneen oloiset Vicentit ja porot. En tiennyt metsäpeuran olleen niin harivinainen - ja kaukana jossain itärajalla. Söimme erilaisia juustoleipiä ja joimme kahvia. Mielessäni kummitteli paviaani, joka raivosi puhjenneelle jalkapallolleen. Luultavasti se oli purrut sen puhki. Otuksen torahampaat olivat keltaiset ja pitkät kuin käyrät veitset suussa. Se heitteli palloa sinne ja tänne ja hyppi vasten betonimuuria pallo suussaan.

Rusennan hapankorpun sinihomejuustolla. Keskustelun seuraaminen hankaloituu. Syksyn kauneus on häikäisevää aurinkolasien tuolla puolen.

Vapaus on yhä mysteeri, kuin tila, jossa jo oli käsittämättä itsensä olemuotoa, sen ilmiasun pinnallisuutta. Elämässä ei tuntunut olevan mitään syvää, vaan kaikki oli kerrostumia toistensa päällä, kuin lukemattomia seittejä vailla peittävää pintaa ja allaan kallio.

Näin elämän lävitse, ja minua kylmäsi. Talvi teki tuloaan. He mursivat kieltään Venäjäksi. Se kuulosti naurettavalta suu täynnä ruokaa. Häviämme massaan,
aaltojen kahinaan kivikossa.

Soitin Sveitsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu