Luin tuossa eATM:n aika hyvän "jäähyväiskirjoituksen" ja aloin itsekin ajattelemaan elämää naisettomana ja syitä siihen. Ikävää, että eATM on niin katkeroitunut ja kyynistynyt, vaikka toisaalta ymmärrän häntä hyvin.
Itse olen 34-vuotias mies ja elämässäni en ole seurustellut kuin tasan yhden kerran ja sekin oli lyhyt suhde aika paljon nuoremman mutta aikuisen naisen kanssa. Se tapahtui kun olin 29-vuotias ja silloin sain kokea elämäni ensimmäisen kerran läheisyyttä, ensisuudelman ja kyllä, jopa sitä seksiä. Vaikka minä olinkin aika vastentahtoinen harrastamaan seksiä. Olen nimittäin kristillisen vakaumuksen omaava henkilö. Ei, minä en kasvanut uskovaisessa kodissa. Vanhempani ovat normaaleja tavallisia ihmisiä. Nykyään heistä enää äiti taitaa kuulua kirkkoon. Itse olin vaan joskus nuorempana tullut uskoon ennen riparia ja siitä se sitten lähti. Minulle kasvoi siitä 14-vuotiaasta asti sellainen vakaumus seksuaalisesta puhtaudesta ja että seksin paikka kuuluu avioliittoon.
Tämä on suurin syy siihen miksi itse säilyin kokemattomana 29-vuotiaaksi asti. Toki omassa mielessäni olin kuvitellut että ennen 30-v ikää olen naimisissa ja mulla on hyvä työ ja ehkä lapsiakin. Siis ihan kunnon perhe. Mutta kuinkas kävikään. Huomasin että jäinkin yksin. En löytänyt naista koska en osannut etsiä naista. Baareja ajattelin aina pelkiksi lihatiskeiksi ja seurakunnassakaan ei oikein kukaan tuntunut olevan minusta kiinnostunut. Ja sitten muutin toiseen kaupunkiin silloisen työn perässä ja samalla sisälläni naksahti jotain ja halusin vaan jo viimeinkin naisen. Sitten tuli tämä yksi chatin kautta löytämäni nuori nainen joka oli minusta kiinnostunut. Hän ei jakanut samoja arvoja kun minä, mutta silti oli minusta kiinnostunut ja heittäydyin sitten suhteeseen. Ajattelin että en enää jaksa olla yksin ja annoin mennä. Suhteessa ei ollut kuin tykkäämistä ja siksi se olikin vähän kömpelöä. Läheisyys oli toki ihanaa. Mutta omatunto alkoi aina painamaan kun olisi pitänyt seksiä harrastaa, vaikka toki halusin sitä. Mutta vuosia puutteessa elämiseni oli totuttanut minut siihen, että pystyin kieltäytymäänkin helposti. No lankesin kuitenkin lopulta ja ei se niin ihmeellistä ollutkaan. Jäi tyhjä olo ja syyllinen omatunto. Henkinen ahdistus. Lopulta luonnollisesti tuli ero muutaman lyhyen kuukauden jälkeen kun olin niin ahdistunut.
...
Itse olen 34-vuotias mies ja elämässäni en ole seurustellut kuin tasan yhden kerran ja sekin oli lyhyt suhde aika paljon nuoremman mutta aikuisen naisen kanssa. Se tapahtui kun olin 29-vuotias ja silloin sain kokea elämäni ensimmäisen kerran läheisyyttä, ensisuudelman ja kyllä, jopa sitä seksiä. Vaikka minä olinkin aika vastentahtoinen harrastamaan seksiä. Olen nimittäin kristillisen vakaumuksen omaava henkilö. Ei, minä en kasvanut uskovaisessa kodissa. Vanhempani ovat normaaleja tavallisia ihmisiä. Nykyään heistä enää äiti taitaa kuulua kirkkoon. Itse olin vaan joskus nuorempana tullut uskoon ennen riparia ja siitä se sitten lähti. Minulle kasvoi siitä 14-vuotiaasta asti sellainen vakaumus seksuaalisesta puhtaudesta ja että seksin paikka kuuluu avioliittoon.
Tämä on suurin syy siihen miksi itse säilyin kokemattomana 29-vuotiaaksi asti. Toki omassa mielessäni olin kuvitellut että ennen 30-v ikää olen naimisissa ja mulla on hyvä työ ja ehkä lapsiakin. Siis ihan kunnon perhe. Mutta kuinkas kävikään. Huomasin että jäinkin yksin. En löytänyt naista koska en osannut etsiä naista. Baareja ajattelin aina pelkiksi lihatiskeiksi ja seurakunnassakaan ei oikein kukaan tuntunut olevan minusta kiinnostunut. Ja sitten muutin toiseen kaupunkiin silloisen työn perässä ja samalla sisälläni naksahti jotain ja halusin vaan jo viimeinkin naisen. Sitten tuli tämä yksi chatin kautta löytämäni nuori nainen joka oli minusta kiinnostunut. Hän ei jakanut samoja arvoja kun minä, mutta silti oli minusta kiinnostunut ja heittäydyin sitten suhteeseen. Ajattelin että en enää jaksa olla yksin ja annoin mennä. Suhteessa ei ollut kuin tykkäämistä ja siksi se olikin vähän kömpelöä. Läheisyys oli toki ihanaa. Mutta omatunto alkoi aina painamaan kun olisi pitänyt seksiä harrastaa, vaikka toki halusin sitä. Mutta vuosia puutteessa elämiseni oli totuttanut minut siihen, että pystyin kieltäytymäänkin helposti. No lankesin kuitenkin lopulta ja ei se niin ihmeellistä ollutkaan. Jäi tyhjä olo ja syyllinen omatunto. Henkinen ahdistus. Lopulta luonnollisesti tuli ero muutaman lyhyen kuukauden jälkeen kun olin niin ahdistunut.
...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt tuosta ajasta on kulunut yli 5 vuotta. Koko tämän ajan olen elänyt lähes totaaliyksinäisyydessä. Työpaikoissa joissa olen ollut, on ollut työkaverit. Seurakunnassa on seurakuntakaverit. Mutta jostain syystä olen jotenkin kykenemätön saamaan sellaisia ystäviä, jotka haluaisivat viettää vapaa-aikaa minun kanssani. Kai olen sitten niin seko. Olen sosiaalinen, mutta varmaan aika kömpelö. Silloin kun olisi pitänyt harrastaa eri asioita, juhlia ja pitää hauskaa, olen ollut yksin kotona. Naisiin olen koittanut tutustua netin kautta chattien ja eri deittipalveluiden kautta. Kristillisen deittipalvelun kautta myös. Muutaman olen tavannut, mutta suhteeseen asti en ole päässyt. Livessä en oikein tiedä miten naisia voisi tavata. Jotain kasvua on ilmeisesti tapahtunut, koska en ole enää niin ideologinen kun nuorempana. Baarit eivät ole enää sellainen asia minne en halua mennä. Olen siis käynyt baareissa mutta en kuitenkaan ole uskaltanut jäädä sinne myöhäiseen iltaan asti, jolloin se varsinainen "actioni" alkaisi. Olen käynyt siiderillä ja sitten pois. Mitään ei tietenkään ole jäänyt käteen. Muutenkin ikää on jo niin paljon, etteivät baarit ehkä ole oikea paikka parisuhteen etsimiselle.
No nykyään olen siis 34-vuotias enkä edelleenkään ole elämääni naista löytänyt. Ehkäpä arvomaailmani on vain liian konservatiivinen nykymaailmaan. Ne muutamat naiset, jotka voisivat jakaa arvomaailmani eli seurakunnissa liikkuvat naiset eivät ole minusta kiinnostuneita. Joten muutenkin pienet mahdollisuudet löytää kumppani ovat vielä siitäkin pienentyneet. Joten yksin taidan jäädä.Mitä tulee tuohon seksin harrastamiseen, niin ehkäpä siinäkin sellaista kompromissia olen mielessäni tehnyt, että vakiintuneeseen parisuhteeseen se kyllä voisi kuulua. Tosin pelkään, että silloinkin saatan kokea syyllisyyttä ja jälleen sitä henkistä ahdistusta, jos seksiä harrastaisin.
Parempi siis olla ilmesesti yksin?
Katkeruutta en naisia kohtaan tunne, koska kuten voi huomata, suurin syy yksinäisyyteni olen minä itse. Vaikka aika paljon syrjintää ja jopa haukkumista olen netin kautta naisilta saanut. Livessäkin moni nainen on joskus aikaisemmin minulle nauranut päin naamaa. Pahin kommentti minkä joskus olen chatissä saanut oli, kun näytin kuvani eräälle naiselle jonka kanssa olin jutellut. Hän tokaisi "hyi vittu" ja lähti pois. Ja minusta meillä oli chattaily synkannut hyvin. Sen verran kyyniseksi olen kuitenkin tullut, että koen naisien valitsevan miehen lopulta kuitenkin pääosin ulkonäön mukaan. Toisaalta huomaan itse tekeväni täysin samalla tavoin naista etsiessäni. Toki luonnekin vaikuttaa ja muutkin jutut mutta pelkistyy se kuitenkin aina siihen ulkonäköön. Niin pinnallinen tämä maailma on ja niin tekopyhä sitä itsekin huomaa olevansa.
Kaikki nämä sisäiset ristiriitani, ahdistukseni, kaipuu, yksinäisyys tekevät minusta ihmisen joka viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi vain yksinäisyydessä. Kuitenkin sitä kaipaa naista, vaikka tietää ettei ilmeisesti pystyisi hänen kanssaan elämään. Ihmettä siis odotellessa. Minne sitä voisi edes mennä, missä voisi tutustua enää tässä iässä naisiin? Oman ikäiset naiset eivät kauheemmin muutenkaan kiinnosta. Ehkä olen vaan jo liian vanha saamaan naista muutenkaan. Kaiken kukkuraksi nyt on alkanut syksy, vuoden masentavin vuodenaika ja jään työttömäksi lokakuun alusta. Saapa nähdä miten yksinäinen, työtön mies siitä selviää. Pari samanlaista syksyä takana ja ei ollut helppoa kyllä.
Mutta elämä jatkuu ja hyvä niin.
Pointti kai tässä kirjoituksessa oli vaan kuvata päänsisäistä sekoa maailmaa ja syitä yksinäisyyteeni. Ei sen kummempaa.
Sinusta minä pidän, harmi että nuo muut pilaavat at- miesten maineen.
Sinä sentäs yrität, mikä on hienoa. (Etkä vain heittäydy selällesi parkumaan ja syyttele muita, tuskin edes fanitat sarjamurhaajia).
Naisethan niitä rakkauskirjeitä lähettävät Breivikille.
Taitaa kuitenkin miehet lähettää enemmän.
Ei siun päänsisäinen maailma kuulosta niin sekolta. Varmasti elämä on vaikeaa kaikkien ristiriitojen ja ahdistusten kanssa, mutta siun arvothan on ihan kohillaan. Eiköhän jostain löydy naisiakin, jotka voisivat odottaa avioliittoon, niin nuo asiat eivät haittaisi suhteen syntyä ja kehitystä. Sitä tosin en tiijä, mistä niitä ihmisiä ylipäänsä löytyy, ittekin kun olen toisinaan miettinyt, missä kaikki muut tapaavat puolisoitaan..
Olen itsekin uskovainen, tai ehkä nykyään jo agnostikko, ja minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia seksin harrastamisen suhteen avioliiton ulkopuolella ja haluaisin hieman tuoda omaa perspektiiviä kyseiseen asiaan. Uudessa Testamentissahan kielletään haureus eli avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksi ja itseäkin aikanaan ahdisti ajatus siitä.
En mitenkään halua sinua "langettaa" pahalle tielle (tee omat valintasi) mutta kun sitä alkaa ajatella että kannattaako itseltään kieltää oma elämän ilo ja mahdollisesti pilata koko elämä tuhansia vuosia vanhoilla teksteillä, jotka loppujen lopuksi on kirjoittaneet ihmiset. Kyseiset tekstit saattavat vain kuvastaa kyseisen aikakauden käsitystä elämästä, ja nythän eletään jo 2000-luvulla. Toisaalta voi myös ajatella, että miksi Jumala haluaisi minun elävän onnettomasti tässä hiekkalaatikossa, jossa me kaikki olemme vain olemassa eikä mitään tietoa miksi.
Itse olen päättänyt, että nautin elämästä ilman sen suurempia oman tunnon tuskia ja jos Hänelle ei kelpaakaan se että olen elänyt hyvän ja onnellisen elämän (jota Hän vielä haluaa että eläisin) sen vuoksi että olen rikkonut kyseistä kohtaa Raamatussa, niin sitten se on vain meikäläisen kohdalla voi voi. Armoa ja anteeksiantoahan voi aina pyytää jokaisesta synnistä, etköhän tee joka päivä muitakin syntejä vaikka kuinka paljon kuin vain mahdollista haureutta.
Musta voisit mennä juttelemaan jonkin seurakunnan papille. Kai kuulut kumminkin seurakuntaan. On sielläkin sinkkuiltoja. Aina kannattaa odottaa sitä oikeaa, useimmiten luulisin että jokaiselle uskikselle on joku "valmisteilla", kun oikea aika koittaa. Pyydä siis esirukousta seurakunnalta, ja varmaan noissa uskissinkkupiireissäkin rukoillaan toisten puolesta. Siellä ainakin ymmärretään, että ei halua mitään väärää seksiä, joka todellakin vain tyhjentää eikä täytä.