"Meidän pitää jutella" -keskustelu johti minun ja avovaimoni eroon, kuten tuolla aloituksella on tapana tehdä.
Ehdimme olla yhdessä lähes kymmenen vuotta ja vaikka meillä oli omat ongelmamme suhteessa, en ikinä käsittänyt että asiat olisivat olleet näin huonosti. Erokeskustelun aikana avovaimoni nosti pöydälle asioita ja ongelmia joista en ollut ikinä ollut tietoinenkaan. Kummallakin oli selvästi huono olla. Hän heitti maailmani ylösalaisin parilla sanalla, "meidän pitää muuttaa erilleen". Minulle tämä tuli täytenä pommina, olen kait vieläkin shokissa.
Keskustelua seuraavana päivänä exäni suorastaan hyppi ilosta. Masennuin kun näin mikä piikki olin selvästi ollut hänen elämässään. Miten helvetissä tämä oli yhtäkkiä päässyt menemään tähän? Olen niitä ihmisiä jotka eivät pahemmin halua jakaa omaa huonoa oloaan tai rypeä itsesäälissä, mutta voi luoja, tuo asian huomaaminen tuntui p*skalta.
Pari viikkoa vierähti, ennen kuin exäni muutti pois. Ja nuo pari väliviikkoa olivat kyllä elämäni pahimmat. Maailman hirvein tunne on asua ja elää ihmisen kanssa jota kohtaan sinulla on vielä tunteita ja tietää, että juttu on ohi. Tietää, ettei enää ikinä pääsisi hänen lähelleen vaikka kuinka niin tahtoisinkin. Ne yöt kun kuitenkin nukuttiin vielä samassa sängyssä, enkä saanut ottaa häntä kainalooni enää... Se kaipuu, voi luoja siihen tunteeseen voi kuolla. Tämä kaikki tapahtui niin helvetin äkkiä.
Vinkkinä itselleni jatkoa varten: jos ikinä eroan kenestäkään, muuta jo samana päivänä pois sillä tuo eron väliaika on yhtä kidutusta.
Jäi vähän epäselväksi mistä ja missä välissä exäni oli itselleen uuden asunnon ehtinyt katella, ajattelin hänen vain olleen nopea asioiden hoidossa.
Hän muutti pois ja jäin itsekseni vanhaan asuntoomme. Kun tulen töistä tyhjään kotiin... Tämä jos mikä on yhtä helvettiä. Kaikki täällä asunnossa muistuttaa exästäni ja siitä tosiseikasta, että rakastan häntä yhä. Olen ehtinyt järkeilemään asioita ja päätynyt siihen lopputulokseen, että ehkä me kuitenkin olimme väärät ihmiset toisillemme. Ja jos saisin mahdollisuuden nyt jatkaa exäni kanssa, antaisin sen mahdollisuuden tulla ja mennä. Mutta tämä käsittämätön ikävä mitä tunnen 24/7 on niin musertavaa, että se vie kaiken energiani. Minkä takia minulla on ikävä, vaikka tiedän, että en haluaisi enää jatkaa kyseisen ihmisen kanssa? Olen varma, että suurin osa muistoista jäisi tähän asuntoon, mutta huonon asuntotarjonnan vuoksi en pääse tästä loukosta eroon vielä pitkään aikaan.
Ja sitten heräsi uteliaisuus. Se hemmetin uteliaisuus. Tiesin että siitä ei seuraisi mitään muuta kuin lisää mielipahaa. Näin Internetin aikakaudella kun on niin helppo päästä seuraamaan mitä toiset duunailevat, sain heti kertaheitolla sellaisen annoksen informaatiota jota en todellakaan olisi halunnut saada (miten se menikään se tarina uteliaasta kissasta...)
Sain huomata, että exäni oli ilmeisesti saman tien eromme jälkeen muuttanut uuden miehen luo. Tämä mies on tavallaan tuttava yhteisten harrastusten kautta, ja tiedän exäni jutelleen ja olleen yhteyksissä hänen kanssaan jo silloin kun me olimme vielä yhdessä. En halua ajatella hänen pettäneen minua, mutta pakkohan heillä on olla juttu jo pidempään vireillä sillä yhteenmuutto heillä kävi noinkin rivakasti. Tämä uteliaisuus toi kasoittain p*skaa fiilistä, mutta samalla auttoi ymmärtämään tiettyjä asioita paremmin. Kuten sen, miksi exäni oli viimeaikoina viettänyt öisin niin paljon aikaa koneella, miksi hän ei vaikuttanut stressaavan uuden kämpän löytymistä, miksi hän päättii muuttaa ja vaihtaa työpaikkansa juuri siihen kaupunkiin jossa tämä toinen mies asui, ja miksi hän ylipäänsä tuntui ottavan eromme niin kevyesti. Epäilin jotain eromme viime hetkillä, olisi vain pitänyt kysyä siitä ääneen.
Mutta liiasta uteliaisuudesta ei ole muuta kuin haittaa, ja senkin tulin oppineeksi kantapään kautta. Ja mustasukkaisuutta on turha tuntea.
Joten kysyn teiltä, Te Eronneet, kuinka tästä ikävän ja uteliaisuuden tunteiden mylläkästä pääsee helpointen ja nopeinten eroon? Ja ylipäänsä, kuinka exän voi helpoiten unohtaa? Itseäni jäi vaivaamaan tuo exäni uusi suhde: oliko kyse pettämisestä, kestikö sitä kuinka pitkään jne.. Ja hän oli vielä meistä kahdesta aina se, joka jaksoi muistuttaa "ettei ikinä voisi pettää toista". Pitääkö asian vain antaa olla?
Tämä suhde ei kuitenkaan ollut ihan turha. Kasvoin henkisesti ja opin sen tärkeän suhteen peruspilarin: rakkaus ei yksinään riitä mihinkään, eikä suhteeseen pidä ryhtyä ennen kuin kykenee huolehtimaan itsestään ja ongelmistaan.
Tämä tekstinpätkä oli ennenkaikkea terapiaa itselleni. Sain järkeiltyä asioita ääneen ja päästettyä ylimääräisiä sauhuja pihoille. Vaikka jo pelkästään tiettyjen asioiden kirjoittaminenki teki pahaa, huomaan jo nyt oloni helpottuneen.
Ehdimme olla yhdessä lähes kymmenen vuotta ja vaikka meillä oli omat ongelmamme suhteessa, en ikinä käsittänyt että asiat olisivat olleet näin huonosti. Erokeskustelun aikana avovaimoni nosti pöydälle asioita ja ongelmia joista en ollut ikinä ollut tietoinenkaan. Kummallakin oli selvästi huono olla. Hän heitti maailmani ylösalaisin parilla sanalla, "meidän pitää muuttaa erilleen". Minulle tämä tuli täytenä pommina, olen kait vieläkin shokissa.
Keskustelua seuraavana päivänä exäni suorastaan hyppi ilosta. Masennuin kun näin mikä piikki olin selvästi ollut hänen elämässään. Miten helvetissä tämä oli yhtäkkiä päässyt menemään tähän? Olen niitä ihmisiä jotka eivät pahemmin halua jakaa omaa huonoa oloaan tai rypeä itsesäälissä, mutta voi luoja, tuo asian huomaaminen tuntui p*skalta.
Pari viikkoa vierähti, ennen kuin exäni muutti pois. Ja nuo pari väliviikkoa olivat kyllä elämäni pahimmat. Maailman hirvein tunne on asua ja elää ihmisen kanssa jota kohtaan sinulla on vielä tunteita ja tietää, että juttu on ohi. Tietää, ettei enää ikinä pääsisi hänen lähelleen vaikka kuinka niin tahtoisinkin. Ne yöt kun kuitenkin nukuttiin vielä samassa sängyssä, enkä saanut ottaa häntä kainalooni enää... Se kaipuu, voi luoja siihen tunteeseen voi kuolla. Tämä kaikki tapahtui niin helvetin äkkiä.
Vinkkinä itselleni jatkoa varten: jos ikinä eroan kenestäkään, muuta jo samana päivänä pois sillä tuo eron väliaika on yhtä kidutusta.
Jäi vähän epäselväksi mistä ja missä välissä exäni oli itselleen uuden asunnon ehtinyt katella, ajattelin hänen vain olleen nopea asioiden hoidossa.
Hän muutti pois ja jäin itsekseni vanhaan asuntoomme. Kun tulen töistä tyhjään kotiin... Tämä jos mikä on yhtä helvettiä. Kaikki täällä asunnossa muistuttaa exästäni ja siitä tosiseikasta, että rakastan häntä yhä. Olen ehtinyt järkeilemään asioita ja päätynyt siihen lopputulokseen, että ehkä me kuitenkin olimme väärät ihmiset toisillemme. Ja jos saisin mahdollisuuden nyt jatkaa exäni kanssa, antaisin sen mahdollisuuden tulla ja mennä. Mutta tämä käsittämätön ikävä mitä tunnen 24/7 on niin musertavaa, että se vie kaiken energiani. Minkä takia minulla on ikävä, vaikka tiedän, että en haluaisi enää jatkaa kyseisen ihmisen kanssa? Olen varma, että suurin osa muistoista jäisi tähän asuntoon, mutta huonon asuntotarjonnan vuoksi en pääse tästä loukosta eroon vielä pitkään aikaan.
Ja sitten heräsi uteliaisuus. Se hemmetin uteliaisuus. Tiesin että siitä ei seuraisi mitään muuta kuin lisää mielipahaa. Näin Internetin aikakaudella kun on niin helppo päästä seuraamaan mitä toiset duunailevat, sain heti kertaheitolla sellaisen annoksen informaatiota jota en todellakaan olisi halunnut saada (miten se menikään se tarina uteliaasta kissasta...)
Sain huomata, että exäni oli ilmeisesti saman tien eromme jälkeen muuttanut uuden miehen luo. Tämä mies on tavallaan tuttava yhteisten harrastusten kautta, ja tiedän exäni jutelleen ja olleen yhteyksissä hänen kanssaan jo silloin kun me olimme vielä yhdessä. En halua ajatella hänen pettäneen minua, mutta pakkohan heillä on olla juttu jo pidempään vireillä sillä yhteenmuutto heillä kävi noinkin rivakasti. Tämä uteliaisuus toi kasoittain p*skaa fiilistä, mutta samalla auttoi ymmärtämään tiettyjä asioita paremmin. Kuten sen, miksi exäni oli viimeaikoina viettänyt öisin niin paljon aikaa koneella, miksi hän ei vaikuttanut stressaavan uuden kämpän löytymistä, miksi hän päättii muuttaa ja vaihtaa työpaikkansa juuri siihen kaupunkiin jossa tämä toinen mies asui, ja miksi hän ylipäänsä tuntui ottavan eromme niin kevyesti. Epäilin jotain eromme viime hetkillä, olisi vain pitänyt kysyä siitä ääneen.
Mutta liiasta uteliaisuudesta ei ole muuta kuin haittaa, ja senkin tulin oppineeksi kantapään kautta. Ja mustasukkaisuutta on turha tuntea.
Joten kysyn teiltä, Te Eronneet, kuinka tästä ikävän ja uteliaisuuden tunteiden mylläkästä pääsee helpointen ja nopeinten eroon? Ja ylipäänsä, kuinka exän voi helpoiten unohtaa? Itseäni jäi vaivaamaan tuo exäni uusi suhde: oliko kyse pettämisestä, kestikö sitä kuinka pitkään jne.. Ja hän oli vielä meistä kahdesta aina se, joka jaksoi muistuttaa "ettei ikinä voisi pettää toista". Pitääkö asian vain antaa olla?
Tämä suhde ei kuitenkaan ollut ihan turha. Kasvoin henkisesti ja opin sen tärkeän suhteen peruspilarin: rakkaus ei yksinään riitä mihinkään, eikä suhteeseen pidä ryhtyä ennen kuin kykenee huolehtimaan itsestään ja ongelmistaan.
Tämä tekstinpätkä oli ennenkaikkea terapiaa itselleni. Sain järkeiltyä asioita ääneen ja päästettyä ylimääräisiä sauhuja pihoille. Vaikka jo pelkästään tiettyjen asioiden kirjoittaminenki teki pahaa, huomaan jo nyt oloni helpottuneen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
aikamoista tekstiä :D
no onhan se ärsyttävää jos jääpi tuommonen vaivaamaan, sinuna kysyisin jos asia häiritsee.
ite pääsin mylläkästä eroon aikalailla niin että vietin kavereitten kanssa paljon aikaa ja käytiin läpi yhdessä asioita.
"Erokeskustelun aikana avovaimoni nosti pöydälle asioita ja ongelmia joista en ollut ikinä ollut tietoinenkaan."
Tässä tuli tärkein. Tiedän kokemuskesta että on se rankkaa kun pitkään elämässä ollut ihminen meneekin ihan muiden mukaan... ja se on tapahtunut mulle monta kertaa. Mutta aina oppii uutta.
Sinun on otettava seuraavaksi nainen, joka osaa kommunikoida kanssasi tunteista. On luettava parisuhdekirjoja ja sen sellaista. Ihminen joka ei kommunikoi, ei pysty olemaan suhteessa.
odotahan vain, ero se tulee exäsi uudenkin kanssa.
Toisaalta tuo kuulostaa tyypilliseltä naiselta, että pitempään on jo ollut peliä selkäsi takana mutta sitten otetaan niitä syitä vähän sieltä täältä että saadaan eropäätös tehtyä erinnäisin verukkein ja nainen itsekin uskoo soopaansa.
Jos ei ole soopaa niin on kyllä mahtavat kommunikaatioskilssit omaava ihminen. Sinä ainakin kirjoitat hyvin, joten sinulta kommunikaatiotaitoa luulisi seuraavaan suhteeseen löytyvän.
Älä pelkää, vuoden päästä sullakin on jo toinen tai viimeistään kahden, ja olet ihan onnellinen. Exäsi tulee mankumaan takaisin. Pidä silloin hänelle puhuttelu ja kerro ettet halua että olet päättänyt olla ihmisen kanssa joka ei satuta sinua vaan osaa puhua ajoissa ongelmista.
Pari sydänsurua läpikäyneenä sanon, että aina paras vaihtoehto ei ole välttämättä jäädä tuleen makamaan ja rypemään tuskassaan. Mulla meni kolme vuotta erään suhteen jälkeen, ennenkuin pääsin edes hiukan jaloilleni, ja tiedän, että toista kertaa en elämässäni päästä missään tilanteessa siihen pisteeseen, että kukaan multa mun elmänhalua enää veisi mennessään. Toista kertaa en anna elämästäni mennä päivääkään hukkaan, iloa pintaan vaikka sydän märkänis-vanha sananlasku. Yleisempää se kuitenkin on, että miehet menevät useammin uuteen suhteeseen, voi tietysti jotkut naisetkin mennä.
Voihan se olla, että uusi suhde on virhe ja että hän olisi voinut surra sitä, mutta mitä se lopulta hyödyttää pohtia, miten olisi ollut paras. Tuskin teillä muutenkaan hyvin meni, niin miksi jälkeenpäinkään siitä huolehtia, että mikä olisi parasta. Mikä tässä maailmassa on paras vaihtoehto jos tulee hylätyksi. Huonoja ne kaikki ovat joltain kantilta.
Voi olla, että heillä on ollut suhde jo pitempään ja et vain ole tiennyt. Ei sille mitään voi, ei kukaan ole luvannutkaan oikeudenmukaista ja onnellista elämää. Kaikki on vain sattumaa, aina joku arpa voittaa, suurin osa ei.
Semmoista sattuu. Ole onnellinen että homma meni kuitenkin noin "kivuttomasti". Katso asiaa sillä silmällä että päästit linnun häkistään ja nyt hänellä on varmaan parempi olla siellä josssain vaikka itseä vituttaakin.
Näe myös itselläsi uudet mahdollisuudet. Voit periaatteessa lakaista kaiken pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Oletko halunnut vaihtaa ammattia tai muuttaa ulkomaille? Tee se. Sinulla on nyt mahdollisuus järjestellä elämäsi palikat uuteen järjestykseen ilman että joutuisit kutsumaan paikalle virkavaltaa, pyyhkimään veriroiskeita tai tuntemaan hirveää syyllisyyttää siitä että haluat jotain mitä joku toinen ei. Mieti mahdollisuuksia.
Menneeseen käpertyminen ei tuo mennyttä takaisin. Älä anna katkeruuden voittaa, se ei auta sinua muuhun kuin sulkeutumaan pieneen pimeään komeroon.
Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.
Oletko lukumiehiä? Etsipä joitain Kurt Vonnegutin romaaneja ja lukaise muutama.
Erottiin avokin kanssa hänen pettämisensä takia. Lähdin samana iltana ja takaisin tulin vain pakkaamaan tavaroitani. Sisältä olin ihan rikki ja hetkellisesti koko elämä pirstaloitui ja tuntui ettei millään ole enää merkitystä.
Kolme kuukautta myöhemmin, voin sanoa olevani onnellisempi kuin pitkään aikaan. Olen ehtinyt ajatella asioita ja tajunnut kuinka pitkään meitä piti yhdessä vain kaveruus. En itsekään halunnut häntä enää, mutta en vain saanut myönnettyä sitä itselleni.
Sain huomata, että onneksi aika parantaa vaikka alussa on pelkkää tuskaa. Voimia sinulle :)
Mie erosin eilen,mies jätti ja syy oli,ettei tiennyt mitä halusi ja siks pisti poikki. Oltiin yhdessä 2kk,sitä ennen oltiin tunnettu kuukausi. Kiinnyin sinä aikana mieheen ja nyt sattuu.
Itse tulin juuri jätetyksi, enkä todellakaan ymmärrä miten pystyn jatkamaan eteenpäin. Olen täysin palasina eikä kiinnosta edes syödä. Rakastan exääni enkä pysty uskomaan tätä tilannetta. Olo pahenee päivä päivältä enkä tiedä miten selviän tästä. Mua ei kiinnosta korulauseet "aika parantaa", koska juuri tällä hetkellä en näe tulevaisuudessa mitään positiivista.
Olen ihan samassa tilanteessa... Pahinta on se, kun ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä tuskaani, eivät pysty samaistumaan tilanteeseen, koska kellekään heistä ei ole käynyt vastaavaa.. Tässä tarinani:
Yhdessä olimme 4,5 vuotta, siitä ajasta ehdimme asua 2 vuotta yhdessä. Olimme myös kihloissa. Muutama kuukausi sitten suunnittelimme yhdessä häitä ensi kesäksi. Kuukausi sitten hän jätti minut. Syynä oli, ettei hän sittenkään rakasta enää. Voiko enää käsittämättömämmäksi mennä?
Sydämeni on särkynyt, ja koko elämä tuntuu menneen pirstaleiksi, meillä oli yhteiset ystävät jne, joista osa on nyt häipynyt elämästäni. Lisäksi perheemme olivat hyvin läheisiä, joten menetin aika monta "perheenjäsentä" samalla..
Olen ollut sinkkuna pian vuoden verran. Tämä kulunut vuosi on ollut sirpaleiden siivoamista ja uuden rakentamista. Meilläkin taisi olla ns. kolmiodraama taustalla, eli avovaimolla oli toinen mies kiikarissa suhteemme aikana. Kyllähän se tuntui kipeältä kuulla, kuinka nuoripari oli löytänyt toisensa, menneet kihloihin ja hankkineet yhteisen kodin. Nämä kaikki siis vajaan vuoden aikana. Mutta tänä päivänä en enää jaksa murehtia sitä. Hämmästyin itsekin, kuinka yhtäkkia rupesin tuntemaan näin asian suhteen. En vaan yksinkertaisesti jaksa murehtia. Tämä varmaan lienee jotain ylitsepääsemisen oireita. Joka tapauksessa uskon, että AP:lläkin helpottaa pian, kun kerran viestin kirjoittaminenkin oli avannut mielensopukoita. Tsemppiä, kyl se siitä! ;)
Kostaminen auttaa.
Aina.
Nopea unohtaminen ei välttämättä ole se paras juttu.
Ero on prosessi, voi tuntua surutyöltä. Käy se rauhassa läpi. Ja muista, että pyrit tietoisesti jossain vaiheessa ylös sieltä surusta.
Viimesen eron jälkeen huomasin käsitteleväni siinä samalla yllättäviäkin asioita ns pois itsestäni. Suhde, rakkaus ja ero on kasvattavia kokemuksia.
Onnea matkaan, ole armollinen itsellesi .
Sureminen vie voimia ja väsyttää. Lepää, syö ja liiku. Pidä itsestäsi huolta.
Laastarit ja kostamiset ei auta. Ne vain hajottaa sua enemmän. Keskity käsittelemään mennyt ja sitten iloisempiin tulevaisuuden asioihin.
Hugs
Itellä oli kanssa tuo sama klisee kun silloinen tyttöystävä soitti ja pyyti käymään että meidän pitää keskustella.
3 vuotta oltiin seurusteltu niin tuli suunnilleen kun salamana taivaalta että en tunne mitään sun muuta.
Aikani kuuntelin sitä paskanjauhantaa niin sieltähän selvisi että oli toinen mies ollut jo kierroksessa hetken aikaa.
No rupesin sitten keräilemään omia tavaroitani mitä oli tyttöystävän asunnossa ja hän itkeä voltti koko ajan mitä olin siellä ja oli pahoillaan sun muuta.
Mutta sitten se yllätys minkä olin itse varannut oli kihlasormus.
jätin hänen avaimensa keittiön pöydälle ja lähtiessä vielä heitin hänen jalkojen juureen semmoisen pienen laatikon missä tämä sormus oli..
Totesin että voit antaa tuon sitten sille uudellesi...
Hänhän lysähti maahan samantien ja alkoi itkeä vollottaa vielä kahta kauheammin kun näki sen sormuksen.
Mutta voi luoja sitä soittojen määrää mitä tuli sen perjantai illan jälkeen kun pääsin kotia ja jätin puhelimen kämpille ja lähdin ajamaan kesämökille.
Puheluita sen 300 kappaletta ja monta kymmentä tekstaria.
Oli laittanu oikein minun kaveritkin käymään talolla kattelemassa kun en vastaa puhelimeen..
Ei siinä viikonloppu meni lähinnä viinaa juodessa ja miettiessä mitä olin tehnyt väärin..
Mutta elämä jatkuu joka tapauksessa :)
Tämä tapahtui 2008 kesällä.
MInulla oli ikää silloin 27 ja hänellä 26.
Mutta joka tapauksessa hyvät syksyn jatkot kaikille.
Jos tuo piti paikkansa mitä kirjoitit sormuksesta, niin aika rajua. Suorastaan hekumaalisen pirullista ;) Siis hyvässä mielessä, vaikka olikin isku vasten toisen kasvoja. Joskus se elämä on kovaa. *peukku*
43v. tammikuussa eronnut. Ei näy aurinko vieläkään. aikuiset lapset antaa hieman sisältöä elämään, mutta mikään ei korvaa kuitenkaan syliä ja seksia.
Jaa kuinka exän voi helpoiten unohtaa?
Sepä se, kertokaa mullekin...
Kun ero oli täysin toisen osapuolen päätös, yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen, on ajatukset itselläni vieläkin aivan sekaisin. Mielessä kytee kokoajan pieni toivo että toinen "järkiintyisi" ja palaisi takaisin luokseni, toisaalta taas tiedän ettei toinen enää koskaan palaa...
Ymmärrän että elämässä on vain pakko mennä eteenpäin, mutta miten se on mahdollista kun toisen tavaroita vielä on kodissani, entisessä kodissamme, ja asioita joutuu hoitamaan puhelimitse miltei päivittäin.
Rakkaus ei lakkaa hetkessä vaikka toinen ei enää rakastakaan.
Toisaalta toivoo että voisi kuvitella että toinen on "kuollut", toisaalta taas toivoo että toisella on kaikki hyvin.
Ehkä toisen voi unohtaa sitten, kun nämä keskeneräiset asiat saa viimein hoidettua?
Mikä hulluinta, itselleni ei ole koskaan ennen tuottanut ongelmia olla itsenäinen tai yksin. Mihin se hävisi tuon 10v suhteen aikana? Nyt en haluaisi olla yksin ja mielikuvitus oikein lietsoo kaikkea kamalaa.
Haluan itseni takaisin :)
Sekavia fiiliksiä...
Niin samanlaisia ajatuksia ja tunteita olen itse käynyt läpi viimeisten viikkojen aikana. Erottiin avopuolisoni kanssa noin kaksi vikkoa sitten, yhdessä ehdimme olla reilut kaksi vuotta ja noin vuoden asua yhdessä. Ongelmia meillä oli jo pidemmän aikaa, mutta aina oli pientä toivoa siitä, että voisimme jatkaa yhdessä.
Kunnes sitten eräänä päivänä kävi selkväksi ettei meillä yhteistä tulevaisuutta tule koskaan olemaan. Ja se sattuu. Tuntuu, ettei missään ole mitään mieltä, tulevaisuudessa ei mitään odotettavaa. Melkein jatkuvasti toivon saavani häneltä viestin, että voisimme vielä yrittää, mutta sitä ei tule koskaan tapahtumaan.
Tiedän, että ajan pitäisi parantaa. Mutta entä jos niin ei käy? Entä jos en koskaan pääse tästä yli? Tällä hetkellä haluaisin vain käpertyä sänkyynpeiton alle ja unohtaa kaiken.
Itelle tuli ero täysin puskan takaa vaikka olikin mennyt huonosti viime kesästä asti, aikaisemmin pystyttiin menemään läpi vaikeidenkin asioiden ja nytkin luulin että tästä päästään ohi kun vaimo jäi kiinni lomasuhteesta, vaan ei, ero tuli. Nyt on tosi erikoinen olo, toisaalta olen tyytyväinen ja toisaalta surullinen siitä että loppu oli mitä oli. 10 vuotta takana joten ei sitä ihan heti pysty unohtamaan vaikka mitä tekisi ( ja joo, seuraa riittää, siitä ei oo kiinni) Ero on läheisen kuolemaan verrattavissa oleva asia ja siitä ei pääse yli helposti eli vaatii aikaa. Ainakin itse ajattelen että on hyvä olla itsekseen ja ajatella asioita mitkä meni pieleen koska parisuhde on kahden kauppa ja itse tiedän mokanneeni monesti. Tsemppiä kaikille eronneille, siitä pääsee yli ja kyllä se aurinko paistaa risukasaankin:)
mulle kävi samoin ... 10 v yhessä ... mies hoki miten rakastaa ja himoitsee ja toinen nainen takataskussa jonka vetäisi treffisivustolta... ei mitään yhteyttä ... ei lastaan ole kyselly koko syksynä .. aikaa kulunut 4 kk ... tekstiviestejä laittanut miten seksiä on nyt saanut enemmän kuin minulta ... käräjäoikeuteen vienyt lapsen tapaamiset vaikka 2 kk sitten ehotin yhteistä tapaamista kys.aiheesta lastenvalvojalle ... valehtelee asioistamme .. naiselle valehdellut että olemme eronneet 4 v sitten .. hah ... ihan sika ...olen ihan rikki ... täysin rikki ... rkastin sitä ihmistä enemmän kuin mitään ja aina puhuttiin miten meidät on toisilleen tarkoitettu ... vielä viime kesänäkin ... tällä hetkellä vaan vaikka välillä itken .. olen nostanut pään pystyyn ja ajattelen että se on loppu, ettei se ihminen mua koskaan rakastanut, teeskenteli vaan .. se sattuu mutta paskaaks siitä .. elämä jatkuu ... keskityn kuitenkin elämässä nyt kodin laittamiseen, juoksuun ja lapsiin ...laastarisuhdetta en taida kuitenkaan kaivata.
kun itse on eronnut ja tuskat läpikäynyt, ei kannata uutta suhdetta aloittaa sellaisen kanssa, jolla tuore ero, eli ei ole vielä aikaa kulunut erosta.
Sillä, se tuska tarttuu ja menee omakin elämä taas sekaisin, sen mokan tein ja olen mielummin nyt yksin.
Erosin kuukausi sitten avomiehestä 3,5 vuoden jälkeen, josta 2 asuttu yhdessä. Riideltiin harvoin ja päätti vain viimeisen riidan päätteeksi,että ei suhde enää toimi. Halusi kuulemma mennä enemmän kuin annan, vaikka en ole koskaan kieltänyt menemästä. Kaverit voittivat. Viimeiset kuukaudet muutenkin jouduin olemaan suu soukalla ja miettimään mitä uskaltaa sanoa, kun kundi suuttui helposti ja kuulemma vain valitin. Olisin vain halunnut tietää, kun kundi päätti kadota viikonlopuksi poikien kanssa. Nyt joudutaan pakon edestä vieläkin asumaan yhdessä näin kuukausi eron jälkeen, ennen kuin saan oman asunnon hommattua. Muutin kundin perässä toiselle paikkakunnalle, ja pahalta tuntuu, kun jää ihan tyhjän päälle kun asuntokin avopuolison omistama ja toista ei ero näytä hetkauttavan erityisemmin, vaikka itse on ihan rikki.
Parhaiten itselleni auttoivat nämä seikat:
Muutto heti pois, muistot ja yhteiseen asuntoon jääminen satuttaa, on pakko saada muuta ajateltavaa kuin tuijottaa yksinäistä sänkyä tai sohvaa.
Hankin itselleni paljon tekemistä ja menoja, aloitin uusia harrastuksia. Äkkiä huomasin kuinka kaksi kuukautta oli mennyt ohi. Sinä aikana vietin paljon aikaa kavereiden ja perheeni ja sisarusten kesken. Otin paljon työvuoroja lisää. Kun on menossa, on muuta ajateltavaa eikä jää paikalleen surkuttelemaan.
Aloin pitämään itsestäni huolta. Kuulemma hyvä fyysinen olotila tuo myös henkistä hyvää oloa ja se toimi. Aloitin urheilemisen kunnolla, siirryin terveellisempään ruokavalioon. Olo keveni, oli taas muuta tekemistä johon keskittyä. Myös painon pudotessa sain lisää itsevarmuutta ja itsetuntoni nousi. Nyt olen itsevarma, sähäkkä, itsenäinen sinkku. Joka tekee mitä tahtoo!
Älä ole yhteydessä eksääsi, jätin yhetydenotot melkein kokonaan, se auttaa ettei joka päivä juttele "ihan kaverimielessä". Siirry elämässäsi eteenpäin ja unelmoi uusista nais/mies seikkailuista ja jopa toteuta ne!
Kaikesta innostuneena menin myös muuttamaan tyylini, jota olin kauan haaveillut, leikkasin tukan lyhyeksi, otin lävistyksen, meikkaan enemmän. Joskus se auttaa, kun tekee kunnon muutokset itselleen siitä mitä oli. Silloin pääsee siirtymään eteenpäin kun näkee itsensäkin jo ulkoisesti muuttuneena.
Nauti, vietä hetki villiä sinkkuelämää, tee mitä et ole ennen tehnyt, ei sitä kumminkaan loputtomiin jaksa, jonka jälkeen on taas omilla jaloillaan ja itsenäinen.
Muista, vaikka on sinkku se ei tarkoita, että on yksinäinen ja onneton.
Tsemppiä!
Kirjoitti 24-v nainen, jolla takana kolmen vuoden suhde, yhdessä asuttiin 1,5 vuotta. Jätetty, jonka jälkeen jouduin "jättämään" jättäjäni, joka halusi yrittää vielä sen viimeisen kerran. Näitä viimeisiä kertoja meillä oli jo kolme.
todellakin, sinkkuna ei tarvii tuntea itseään onnettomaksi, paljon onnettomampi on huonossa parisuhteessa..