Millainen eurooppa on vuonna 2045?
- Eurooppa on kolmena talousalueena, pohjoinen, etelä ja länsi
- Turkki on euroopan jäsenvaltio
- Afrikan talouskasvu on ohittanut euroopan
- Eurooppa on löyhä liittovaltio
- Euroopassa on sisäisiä ristiriitoja, jotka ovat eskaloituneet kapinoksi
- Euroopalla on ainakin kolme yhteistä rahaa, talousalueen mukaan
- Euroopan parlamentti (tai kongressi) on ylin päättävä elin.
- kansalaisten perusoikeuksia on rajoitettu kapinoiden yms takia
- kansalaisten verkkokeskustelua seurataan, keskusteluja käydään mm. virtuaalisissa neuvotteluhuoneissa, joissa on video ja äänimahdollisuus
Eurooppa vuonna 2045
8
<50
Vastaukset
- EL.a .k im
Ennustuksia
Eurooppaa ei ole vuonna 2045. - FUCKIFUU
Eurooppa on liittovaltio vuonna 2045 ja maailman ainoa supervalta.
Eurooppaan ovat liittyneet mm. Turkki sekä Venäjä.
Afrikka on edelleen yhtä takapajuinen maanosa johtuen islamofasismista.
Aasiassa on tekeillä kommunistinen Aasian Unioni.
USA on romahtanut taloudellisesti omaan mahdottomuuteensa.
Demokratian tila on yhtä huono kuin nytkin. Kansalaisten suorat vaikutusmahdollisuudet puuttuvat edelleen.
Kansalaisten verkkokeskustelua ei pystytä monitoroimaan tulevaisuudessakaan
vaikka kokoomus yrittääkin kieltää internetin.
Suomessa kirkkoon kuuluu enää 38% väestöstä. Kristinuskon merkitys on vähentynyt nykyisestä.
Vatikaanin vaikutusvalta on liki olematon.
Islam on saanut hieman enemmän jalansijaa.
Sekulaarinen humanismi on arvossaan.- kaikki toisin
Eurooppaa ei enää ole.
- -
Samaa mieltä. Entinen Eurooppa on muisto vain. Täällä on käyty aikamoinen sota, ja muista maanosista tulleet ihmiset ovat Euroopan pääväestö. Luonnonkatastrofi kuristaa ja elintilasta ja ravinnosta tapellaan.
- Vuonna 2045
Noin 30-35 % suomalaista kuuluu surkeaan ja näivettyvään evlutkukirkkoon. Kirkkoon kuuluvien keski-ikä on noin 73 vuotta, jos ei lasketa pakkoliitettyjä vauvoja.
Ei taida onnistua enää vauvojen pakkoliittäminen, kun kirkko on erotettu valtiosta.
Toivottavasti sekulaarinen ja uskonnosta puhuminen olisi rikos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512254Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251008Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82962Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68873
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54863Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me121842Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749