Yhdessä ihanan ja keskustelevan miehen kanssa ollaan oltu vajaa 2 vuotta, niistä 1½ asuttu yhdessä ja vuosi oltu kihloissa. Naimisiin piti mennä nyt kesällä, mutta vihelsin pelin poikki keväällä. Syynä minun stressi töissä ja ahdistuneisuus ja eroavaisuudet myös parisuhteessa.
Miehessäni on ilmennyt ns. pimeitä piirteitä, suhtautuu positiivisesti huumeisiin, kiertää veroja jne. Ja olen alkanut pelätä myös hänen rehellisyyttään minua kohtaan. Vaikka mitään hän ei ole minulle tehnyt, ei viinaa eikä väkivaltaa todellakaan! Mutta... pelkohan ei kuulu parisuhteeseen! Sitä vaan miettii suhteemme plussia ja miinuksia, miinuksia alkaa olla jo aika paljon. Ja tämä klassinen juttu, että samoista asioista tulee aina vaan kriisejä...
Kuitenkaan, en tiedä teenkö tästä nyt liian suuren ongelman, kun rakkautta ja välittämistä on aivan kuten alussakin. Kuitenkin häiden peruminen aiheutti sen, että yhteinen tulevaisuus tulee rakentaa uudelleen, jos päätämme jatkaa. Ja ottaa koville toki myös miehellä, kun ei antanut heti häiden perumisen jälkeen mononkuvaa perseeseen, vaan haluaa jatkaa!
Tiedän että pitää kuunnella sydäntään, mutta kun en nyt kuule sen ääntä:(
Auttaisiko esim. meneminen parisuhdekurssille tms? Onko kokemuksia? Miltä ongelmani vaikuttavat?
Miehessäni on ilmennyt ns. pimeitä piirteitä, suhtautuu positiivisesti huumeisiin, kiertää veroja jne. Ja olen alkanut pelätä myös hänen rehellisyyttään minua kohtaan. Vaikka mitään hän ei ole minulle tehnyt, ei viinaa eikä väkivaltaa todellakaan! Mutta... pelkohan ei kuulu parisuhteeseen! Sitä vaan miettii suhteemme plussia ja miinuksia, miinuksia alkaa olla jo aika paljon. Ja tämä klassinen juttu, että samoista asioista tulee aina vaan kriisejä...
Kuitenkaan, en tiedä teenkö tästä nyt liian suuren ongelman, kun rakkautta ja välittämistä on aivan kuten alussakin. Kuitenkin häiden peruminen aiheutti sen, että yhteinen tulevaisuus tulee rakentaa uudelleen, jos päätämme jatkaa. Ja ottaa koville toki myös miehellä, kun ei antanut heti häiden perumisen jälkeen mononkuvaa perseeseen, vaan haluaa jatkaa!
Tiedän että pitää kuunnella sydäntään, mutta kun en nyt kuule sen ääntä:(
Auttaisiko esim. meneminen parisuhdekurssille tms? Onko kokemuksia? Miltä ongelmani vaikuttavat?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllähän ne pelkotkin joskus kuuluvat parisuhteeseen, ei siitä automaattisesti tarvitse huolestua, riippuen tietysti siitä mitä kohtaan kulloinkin tuntee pelkoa. Yks on herkempi kuin toinen tuntemaan jopa pelkoa itsessään ja toisessa tapahtuvia muutoksia kohtaan.
Muutosten eli kriisien kautta löydetään yleensä uusi suunta elämään ja kasvetaan ihmisinä. Kriisien ei siis todellakaan tartte aina olla merkki jostakin negatiivisesta muutoksesta. Jos kriisejä ei olis ollenkaan, me jämähdettäis paikoillemme ja kuoltais pystyyn, noin niinku kärjistäen. : )
Samojen kriisien jatkuva läpikäyminen on tietysti merkki siitä, että ei olla päästy juurikaan puusta pidemmälle vaan junnataan jostakin syystä paikoillaan. Silloin pitäis tutkia syyt ensin ja tehdä sitten tietoinen suunnanmuutos.
Sä tunnet kyllä miehesi jo aika hyvin noin pitkän yhdessäolon myötä ja olet vaan herännyt huomaamaan, että hän on muuttunut sun mielestä vilpilliseksi. Tottakai sellanen muutos laukaisee myös pelkotiloja ja epävarmuuden.
Oletan, että olette keskustelleet selviksi syyt siihen, että vihelsit koko pelin poikki. Miehesi siis tietää, mitä ajattelet hänen valinnostaan ja on siis itsekin joutunut funtsimaan niitä omassa päässään. Ehkä hän kyseenalaistaa ne jo itsekin.
Jokin syy (tai montakin syytä) siellä miehessäsi tapahtuneen muutoksen takana piilee. Jokin, joka laukaisi tarpeen heittäytyä hiukan "kapinalliseksi". Ehkä se liittyy ikään tai elämäntilanteeseen yleensäkin. Mene ja tiedä. Ei rehellisestä tule vilpillistä tuosta noin vaan, kyllä sellaiseen on aina jokin selitys. Miehesi ei ehkä tiedosta syytä itsekään ja siksi hänen on vaikea myös ymmärtää sinussa herännyttä epävarmuutta ja pelkoa. Muutoshan tapahtuu aina asteittain ja itse muutoksen kourissa olevan ei sitä yleensä edes huomaa ennen kuin läheiset huomauttaa, että jopas sä olet muuttunut.
Sulla on vahva tarve turvallisuuteen ennen kuin olet valmis tekemään mitään loppuelämänvaloja. Nyt miehesi "elämäntyyli" ei oikein vastaa sinun toiveisiisi, että töissä on stressiä ja elämäsi paina sinua muutenkin. Et siis ole kovin hyvässä vireessä kestämään moista "lisäpainetta" miehesi taholta, siis ihmiseltä, johon sun tulis pystyä luottamaan täysin ja kokonaan, ja tukeutumaan kun itselläsi ei mene hyvin.
Liiat stressitekijät pitäis nyt saada ensin pois elämästä. Voisko töissä tehdä jotakin muutoksia, ettet joutuisi kokemaan tilannettasi siellä niin stressaavana? Voisitko ajatella aloittavasi esim. jonkin harrastuksen joka auttais sua rentoutumaan ja unohtamaan työasiat?
Pitkittyneenä ahdistuneisuus ei ole hyvästä, joten aloita itsestäsi ja hoida itsesi kuntoon. Sitten vasta jaksat kiinnittää huomiota teidän yhteisiin ongelmiinne.
Kaunis kiitos kulma viestistä,
niinhän se on että kriisi ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaan myös mahdollisuus. Mieheni ei itse asiassa ole muuttanut toimintatapaansa; nyt nämä asiat ovat vaan tulleet ilmi. Ja tämä taas on laukaissut minussa pelko- ja ahdistustiloja (tieto lisää tuskaa...). Joskus vaan tuntuu, että "olemme eri planeetoilta". Varsinkin kun miehelläni on ne tietyt mielipiteet ja toimintatavat, joista hän pitää kiinni. Ja kun minun on kovin vaikea hyväksyä hänen tiettyjä toimintatapojaan. Mutta kuitenkin haluaisin elää hänen kanssa: aika suuri ristiriita. Miten ihmeessä tästä eteenpäin?
Jotkut sanovat, että "älä mieti liikaa", mutta kyllähän nämä asiat on ennemmin tai myöhemmin käytävä läpi. Parempi ennemmin.
Toista on mahdotonta muuttaa, mutta miten ihmeessä se itsensä muuttaminen tapahtuu: jos haluaisin muuttua tiukkapipoisesta muijasta ainakin vähän suvaitsevaisemmaksi vaimokkeeksi?
Mä en nyt oikein osaa sanoa tosta jutusta mitään neuvoa kun en ole mikään ammatiauttaja. Mut kokemusta muuten on kertynyt miehen hoitamisesta. Toi verojen vieroksuminen kuulostaa tosi pahalta. Mitenkäs esim juoppoja miehiä sitten hoidettais jos ei verotuloja ois. Ja niitten lapsille ja joskus tai useinkin vaimoillekin aiheutttamat vahingot..
Se mies ei antanut sulle potkuja varmaan siksi kun se tietää ettei tulis toimeen ilman sua. Miehet kun lapsesta asti on tottuneet siihen että ensin äiti ja sitten puoliso pitää huolta niistä.
Tää on nyt tämmöstä amatöörin näkökulmaa.
Toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmiinne.
Kyllä mieheni tulis toimeen ilman mua, ja myös toisinpäin. Me osataan kyllä huolehtia itsestämme; olen pahoillani jos sinun miehesi ei osaa. On totta että sinunkaltaisia uhrautuvia naisiakin sitten tarvitaan, mutta minusta ei olisi tuollaiseen alkoholistimiehen hoitamiseen. Enkä muutenkaan kyllä pidä siitä, että verorahoja tuhlataan alkoholistien hoitamiseen, se kun on niin itseaiheutettu sairaus kun olla voi!!
Mutta kaikesta huolimatta hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä.
Olen pahoillani jos vastasin niin että se loukkasi sua enkä tullut ymmärretyksi. Mun mies ei ole alkoholisti mut tunnen pari semmosta jonka mies on ja niitten perhe kärsii siitä kun mies juo.
Toisen mies on ollut hoidettavana eikä ainakaan tällä hetkellä enää juo. Jos ei semmosta hoitoa olis saatavana niin se mies joisi ja ehkä perhe olis häädetty asunnosta maksamattomien vuokrien yms takia. Viis siitä ukosta mutta lapset on siihen syyttömiä ja ne sai apua kun sitä juoppoa hoidettiin.
Me ainakin toistaiseksi maksetaan veroja.
Vastasin kärjitetysti, suo anteeksi jos loukkasin.
Täällä usein käytetään aika härskiä kieltä enkä halunnut sillä just sua loukata, toivottavasti toivut tuosta karkeasta kielenkäytöstäni.
Mun mies ei juo ja me maksetaan veroja ainakin toistaiseksi. Tunnen kaksi perhettä joilla on lapsia ja mies juo. Toista niistä on hoidettu ja se ei tällä hetkellä juo. Niitten perhe olis saanut häädön asunnosta maksamattomien vuokrien yms takia jos sitä miestä ei olis hoidettu.
Viis siitä äijästä vaikka olis juonut itsensä hengiltä ja kuollut vaikka katuojassa mutta lapsia ja vaimoa mun mielestä piti auttaa.
Mä potkisin semmosen ukon ulos vaikka katuojaan.
Alkoholismi on todellakin itseaiheutettu sairaus mutta ei vaimon ja varsinkaan lasten aiheuttama.
Näissä keskusteluissa täällä käytetään usein melko härskiä kieltä.
Anteeksi karkea kielenkäyttöni, vaikutti loukkaavan sua vaikka tarkoitukseni ei ollut syyttää sua mistään. Enkä tarkasti ottaen syyttänytkään.
Sinun vastauksesi oli myöskin loukkaava minua kohtaan. En kerjää anteeksipyyntöäsi, pärjäillään!
En aio osalistua enää tämän ryhmän keskusteluun, käyn joskus lueskelemassa niin ehkä sitten opin hiukan sivistyneempää puhekieltä.
Anteeksi vain minunkin puolestani, täällä kun on jos jonkinlaista keskustelijaa, niin välillä on vaikea erottaa asiallista asiattomista kommenteista. No hard feelings, kaikkea hyvää sinun elämääsi!