Kuten Antikaisen oikeudenkäynti ja Julius Sundblomin armahtaminen osoittaa. Virossa molemmat oltaisi hirtetty. Pelättiinkö täällä tosiaan väkivaltaa niin paljon ettei edes aseisiin uskallettu väkivaltaisena aikana tarttua. Ei ne Pohjoismaissa sen demokraattisempia olleet.
Vaan kylläpä Antikaiselta virne ja ylimielinen hymy hyytyi kun joutui "lento-onnettomuuteen" työläisten paratiisissa. Liekkö Vilho Pentikäiselle käynnyt sen paremmin.
Vaan kylläpä Antikaiselta virne ja ylimielinen hymy hyytyi kun joutui "lento-onnettomuuteen" työläisten paratiisissa. Liekkö Vilho Pentikäiselle käynnyt sen paremmin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vahingollisia ruotsalaisia.
Historia toistaa usein itseään; samojen syitten seuraukset ovat usein samat tai ainakin samankaltaiset. Näin on vallankin laita tapauksissa, joissa kansallisilla intohimoilla on ratkaiseva osuus. Tämä on syytä hyvissä ajoin palauttaa ruotsinkielisten poliitikkojemme mieleen, kun he nyt ovat uusimassa itsenäisyytemme aamuhämärässä kolme vuosikymmentä sitten tekemiään virheitä.
Ruotsinkielistemme pyrkimykset kohdistuivat tuolloin kahdelle taholle: toisaalla olivat ahvenanmaalaiset, jotka halusivat kokonaan eroon vastaikään itsenäistyneestä ja kansalaissodan haavoittamasta maasta; toisaalla muut ruotsinkielisemme, jotka eivät niinkään suopein silmin katselleet Ahvenanmaan separatistien hankkeita, koska heidän eroamisensa olisi heikentänyt ruotsalaisuuden kokonaisvaikutusta Suomessa.
Ahvenanmaalaisten yritys epäonnistui, mutta pitkällinen kiista heitti synkän varjonsa "emämaan" ja "saariston" välille. Suomessa on totuttu kunnioittamaan tehtyjä sopimuksia, ja siksi Ahvenanmaa kaikkine valtakunnallista itsetuntoa loukkaavine erioikeuksineen sai elää rauhassa omaa elämäänsä. Tosin jotkut pilkkakirveet lisäsivät hyvään marssilauluumme "Oolannin sotaan" mojovan "vastalauseen": "Jos Sundblom ois Oolannin keisari. niin silakat ois Oolannin soltaattii ja ne uisivat ympäri fästninkii." Siihenpä sitten pysähdyttiinkin. Mutta ei myöskään päässyt syntymään mitään välitöntä, sydämellistä suhdetta muun Suomen ja Ahvenanmaan välille. Sundblom halusi pysyttää "valtakuntansa" eristettynä, eikä täältä käsin haluttu ystävyyttä tyrkyttää. Maksettiin vain ja maksetaan edelleen kovilla verorahoilla tarpeelliset kymmenien miljoonien vuotuiset lisät Ahvenanmaan menoihin.
.
.
.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/10283/TMP.objres.3422.html?sequence=1
http://www.doria.fi/handle/10024/10283
Nimeke: Vahingollisia ruotsalaisia
Tekijä: Veljenpoika
Päiväys: 1948
Suhde: (nnas: 1778) Suomen kuvalehti. - Helsinki : Yhtyneet kuvalehdet. - ISSN 0039-5552. 1948 : 39, s. 8
paska juttu että demokratia on päässyt meilläkin jylläämään. Palatkaamme vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin äänestyksissä veroäyrien luku antoi myös äänimäärät.