vai saavutko sovittuun tapaamiseen ajoissa? Itselleni tulisi ainakin huono omatunto jos en ole lähtenyt ajoissa liikenteeseen ja myöhästyn vaikka bussista ja kaverin tapaaminen siirtyy puolella tunnilla jos ei kokonaisella.
Kaveri on saapunut ajoissa tapaamispaikkaan ja minä myöhästyn jonkun telkkarista tulevan ohjelman takia tai muun tyhmän jutun vuoksi.
Onko minulla tai sinulla oikeutta "varastaa" toisen aikaa?
Tämä oli vain esimerkki jonka luin eräänä päivänä lehdestä.
Oletko ikuinen myöhästelijä
10
53
Vastaukset
Olen aina liian ajoissa joka paikassa.
Välillä se korpee itteäänkin, varsinkin kun se ketä menen tapaamaan on ikuinen myöhästelijä.
Eräs tälläinen tuttavani sanoi kerran myöhässä tullessaan ettei viitsinyt lähteä aikaisemmalla bussilla kun HÄN olisi silloin joutunut odottamaan.
Joos hän olisi tullut sillä aikaisemmalla olisimme olleet suurin piirtein samaan aikaan.
Noh jostain syystä sitten nämä tapaamiset loppuivat, koska hän ei ottanut onkeensa vaikka siitä hänelle huomautin.
Muiden aikaa saa nyt varastella ihan rauhassa :))Eikö olekkin ärsyttävää jos toinen on niin itsekäs ja välinpitämätön. En yhtään ihmettele jos teidän tapaamiset pikkuhiljaa loppu.
- 15 + 3
Odottamatonta voi sattua vaikka lähtisi ajoissa, mutta jos ei satu niin myöhästely on minusta epäkohteliasta ja osoittaa arvostuksen puutetta sitä kohtaan, jota on lähtenyt tapaamaan. Se on minusta oikeastaan ihan anteeksiantamatonta. Poikkeuksena voisi olla lääkärissä käynnit missä aikataulut pettävät, mutta joskus mietin eikö hommaa voisi mitenkään järkeistää, ei kai sitten.
Joo, eihän sille mitään voi jos on ihan järkevä syy myöhästymiseen, mutta selvä välinpitämättömyys on ilkeää.
"Nittaminax"
Tänäkin syksynä lehdet myöhästyvät, lämmintä kun on.
Tietokonelaukkuineni olen montakin kertaa ollut alaovella.
Sieltä on rouva/herra vastannut että se on vielä suihkussa jne.
Minä sitten poistun ja hetken päästä saan puhelinsoiton.
Puhelimeni on äänettömällä aina.
Hihitellen kuuntelen soittoja illalla, ja kirjoitan laskun käynnistä ja kilsoista.
MInulle riittä minuutin möhläys.
H.Olen ajoissa jos tapaaminen on työtapaaminen tai vastaava tai tavattava on minulle vieras. Jos kyseessä on tuttu jonka tiedän yleensä itsekin myöhästyvän, en ole niin tarkka. Perin harvoin sattuu että minua joudutaan odottamaan.
Työtapaamisista nyt ei ainakaan kannata myöhästyä, mutta juuri noista kavereista olikin kyse. Onhan se inhottavaa jos yksi myöhästelee joka kerta ja on välinpitämätön toisen ajasta.
- lejanna.
Ikinä, koskaan, milloinkaan, en myöhästy.
Päinvastoin, tuppaan tulemaan liiankin aikaisin.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4721366- 641136
- 61852
- 61815
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18767Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100733- 72704
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49681- 30677
- 62664