Erosin miehestäni n. 2 kk sitten...Mies ei halunnut sitotua, ei lapsia ym. Hän itki kun sanoin että minulle riittää. Joten kaippa sitten oikeesti rakasti.? Itse haluan lapsia ja sitoutua ym. Se on mielestäni normaalia ja luonnollista! Olen haaveillut suurperheestä ja naimisiinmenosta ym jo vuosia.. Exmieheni on 42 vuotias ja itse olen jo 34..Että jo ikänikin puolesta, pitäisi lapsia tehdä kovaa vauhtia..Kohta en enää edes saa niitä.
Yhtä asiaa en ymmärrä. Mies ei sano mitään varsinaista syytä sille miksei hän halua lapsia ym..Mies ei ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa, ainakaan näin kauan, paitsi minun. Eikä hänellä ole lapsia muiden kanssa. Ihmettelen myös sitä , miksi hän väittää rakastavansa minua (kuulemma aivan liikaa!) ja silti toimii näin. Miksei hän jo rakkaudenkin vuoksi tee kanssani lapsia ja sitoudu?! Itse olen valmis myös joustamaan..Tiputin haaveeni suurperheestä yhteen lapseen, muttei sekään auttanu.
Koko elämältäni meni pohja erottuamme..Ikävöin häntä kovasti koko ajan..Välillä minut kuitenkin valtaa kauhea katkeruus ja viha. Koko elämäni olin suunnitellut meidän yhteisen tulevaisuuteni varaan. Tuntuu kuin matto olisi vedetty alta!
Taloudellisesti tuli kamala romahdus, hädin tuskin saan vuokrani maksettua vaikka olen töissä..
Kuinka olette tästä selvinneet?
Onko kellään mahdollisesti samanlaista tapausta, missä mies on ollut yhtä vaikea?
Yhtä asiaa en ymmärrä. Mies ei sano mitään varsinaista syytä sille miksei hän halua lapsia ym..Mies ei ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa, ainakaan näin kauan, paitsi minun. Eikä hänellä ole lapsia muiden kanssa. Ihmettelen myös sitä , miksi hän väittää rakastavansa minua (kuulemma aivan liikaa!) ja silti toimii näin. Miksei hän jo rakkaudenkin vuoksi tee kanssani lapsia ja sitoudu?! Itse olen valmis myös joustamaan..Tiputin haaveeni suurperheestä yhteen lapseen, muttei sekään auttanu.
Koko elämältäni meni pohja erottuamme..Ikävöin häntä kovasti koko ajan..Välillä minut kuitenkin valtaa kauhea katkeruus ja viha. Koko elämäni olin suunnitellut meidän yhteisen tulevaisuuteni varaan. Tuntuu kuin matto olisi vedetty alta!
Taloudellisesti tuli kamala romahdus, hädin tuskin saan vuokrani maksettua vaikka olen töissä..
Kuinka olette tästä selvinneet?
Onko kellään mahdollisesti samanlaista tapausta, missä mies on ollut yhtä vaikea?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koita nyt saada kalloosi taottua se, että kaikki eivät vain halua niitä lapsia. Jos miehesi kohdalla asia on ollut sinulle selvä, saat vain syyttää itseäsi, kun olet siihen jäänyt roikkumaan. Miksi ihmeessä olet suunnitellut koko elämäsi teidän yhteisen tulevaisuutenne varaan, jos noin perustavanlaatuisessa asiassa olette ihan eri raiteilla? Ja ei, sen lapsia haluattoman ei tarvitse sinulle niitä lapsia alkaa tekemään sen rakkauden vuoksi. Hanki toinen siittäjä. Sellainen, joka tahtoo kanssasi samoja asioita.
Se miksi suunnittelin kaiken tulevaisuuden varaan johtui siitä, että tämä kyseinen mies ei sitä minulle kertonut ettei halua. Väitti haluavansa sitten kun olen saanut vakityöpaikan ym ja minähän tein kaikkeni sen eteen että sain. Ennenkuin alat haukkumaan niin mieti keskenäsi miltä itsestäsi tuntuisi. Minä en ole itsekäs ihminen jonka ajatukset ja teot pyörivät vaan omassa itsessäni.
Tuo nyt jotenkin kuulostaa siltä, että tuosta lasten hankkimisesta ja naimisiin menosta on tullut sinulle niin iso päähänpinttymä, ettet enää näe metsää puilta. Jos työpaikankin olet sen tähden hankkinut, että sitten se mies tekee sinulle lapsen, niin olisi ehkä kannattanut pysähtyä miettimään, onko kaikki ihan kunnossa. Ei kuulosta kauhean normaalille, jos toinen sanoo, että kyllä sitten saat lapsen, kun ensin hankit vakituisen työn. Lapsen teko on vähän eri asia, kuin esim. koiranpennun hankkiminen. Ehkä mies sanoi noin ihan vain vältelläkseen koko kysymystä. Sanoiko hän kenties, ettei hänen mielestään lapsia kannata hankkia ilman vakituista työpaikkaa? Tuostahan ei vielä voi vetää sitä johtopäätöstä, että hän itse olisi lapsen sinulle luvannut. Tuota mieltä ovat monet sellaisetkin, jotka eivät ole kiinnostuneita lasten hankkimisesta.
Seuraavalla kerralla varmaan kannattaa puhua asiat kunnolla selväksi noiden juttujen suhteen ennen kuin alkaa omassa mielessään yhteistä tulevaisuutta suunnittelemaan. Koita hillitä sitä lasten suunnittelua ja naimisiin menemisen tarvetta ja tutustu siihen toiseen rauhassa. Jos alusta asti on perhettä perustamassa, jää helposti huomaamatta se, mitä toinen siitä ajattelee. Ne omat odotukset peittävät alleen monta asiaa, joihin pitäisi kiinnittää huomiota.
"Minä en ole itsekäs ihminen jonka ajatukset ja teot pyörivät vaan omassa itsessäni. "
Mitä tuolla tarkoitat? Tuntui jotenkin irralliselta.
"Miksei hän jo rakkaudenkin vuoksi tee kanssani lapsia ja sitoudu?! "
Tuo kertoo kaiken.
Mies ei ole koko aikana ollut valmis viettämään loppua elämäänsä sinun kanssasi. Sinä olit valmis antamaan kaikkesi (kehosi ja sielusi) miehelle, uskoen että se saisi miehen sitoutumaan lopuksi elämää. No, opit kantapään kautta että puhe on halpaa, teot ovat ne jotka lopuksi merkitsevät mitään.
Mutta ajatteleppa tätä asiaa näin: onneksi sait selville tuon ennen lapsen tekoa. Siis sen että miehellä ei koskaan ollut aikomustakaan mennä naimisiin ja perusta perhettä kanssasi!
Vaikka joudutkin nyt taloudellisesti tiukalle, sinulla on oma tupa oma lupa. Ole aivan varma että sinua jossain odottaa täydellinen puoliso. Puoliso joka on valmis samaan määränpäähän kuin sinä.
Ole iloinen tilanteestasi ja mene reippaasti osallistumaan muiden ihmisten luo. Erilaisten harrastusten kautta tulet pakostakin tapaamaan uusia tuttavuuksia.
"Miksei hän jo rakkaudenkin vuoksi tee kanssani lapsia ja sitoudu?! "
A) Kaikki ei vaan yksinkertasesti koskaan halua mukuloita, vaikka kuinka rakastaisikin kumppaniaan. Elämässä on katos muutakin kun ne rääkyvät kersat.
B) Miks helvetissä pitäis mennä naimisiin ollakseen sitoutunut suhteeseen?! Avioliitolla ei oo nykypäivänä mitään merkitystä. Jos kaks ihmistä todella rakastaa toisiaan, ei se rakkaus mitään papin aamenta tarvii. Vai pitäiskö sun päästä naimisiin vaan siks, että saisit olla päivän prinsessa?!
Sun ongelmas on siinä, ettet sä tajua ettei rakkaus tarvii todisteeks lapsia ja häitä. Toista voi ihan oikeesti rakastaa, vaikkei ne kersat ja avioliitto oiskaan päällimmäisenä mielessä. No, onnittelut sulle, pässi! Voi olla että lemppasit hyvän miehen. Että siitä sitten vaan hyysäämään jotain juopporetkua, sellanen ny on ainaki helppo huijata naimisiin.
Koko elämäsi siis olit suunitellut tämän miehen kanssa elää lapsiperheenä ja nyt vasta tiesit että mies ei haluakaan lapsia???? Ei ole todellista elämää moinen feik!
Myöskään ei mitään järkeä lapsia saada jos omineenkaan ei pärjää ja vuokraan raha riitä ???
Lapsi maksaa vanhemmille 50 000€ ensimmäisen 18v.
Jos tämä olisi tositarina niin miehesi huomasi sen, että ei sinulla ole edes vuokraan rahaa saati lapsen ylläpitoon....