Voi meitä parkoja

En lähtisi miettimään ketä pitäisi sääliä ja kenen puolella oikeus olisi, koska keskustelupalstojen suoma anonyymius voi olla joskus helpotus ja se, joka tänne kirjoittaa etsii joka tapauksessa apua. Säälihän ei erityisesti auta, vaan mielestäni asiallinen vastaus ja erilaisten näkökantojen esille tuominen. Ideahan on auttaa kirjoittajaa pois tukalasta tilanteestaan ja viime kädessä kirjoittaja itse päättää haluaako hän hakea vastauksista tukea omille näkemyksilleen/oppia niistä jotakin uutta/ saada käytännön vinkkejä viedäkseen asiaa omassa elämässään eteenpäin.

Anopit ja miniät ovat tapelleet kautta aikojen ja siitä voi lukea kauhukuvauksia jo Kalevalasta. SIksi näen, että anoppi-miniä-suhde on myönteisesti ajatellen myös kasvattavaakin. Keskustelupalstoilta löytää joskus todellisia ajatuksen helmiä tukipa se minun ajatuksiani tai ei.

En oikein ymmärrä ap:n ajatusta, että anoppi joutuu astumaan sivuun. Mistä? Nykyisin ei mennä enää yhteen suoraan kotoa. Eikä nykyisin juurikaan mennä kotitaloon toiseksi emännäksi. Tämä on mennyttä agraariaikaa, joka täältä Etelä-Suomen näkökulmasta näyttäytyy aika oudolta.

Nykyminiöiden anopit ovat melkoisen itsenäisiä, itsekin monissa liemissä keitettyjä, saattavatpa olla eronneita tai karanneita. Monet kai työelämässä kiinni - mikäli vaivojaan vaikertavat miniät ovat nuorehkoja.

Miniöillä on nykyisin yleensä monia "anoppeja" eli monenlaisten liittojen mukanaan tuomia miehen äitejä. Kai miniöilläkin on omat taakkansa, ainakin oma luonteensa, liittoon astuessaan.

Toisten ihmisten kanssa tulee toimeen hyvin, toisten huonosti. Sellaista yleensä on elämä työpaikoilla ja yksityiselämässä.

Näistä anoppi ja miniä suhteista on mielestäni tehty aivan liian suuria kysymyksiä. Näitä on aina kerrottu hieman "vitseinä" ja olisiko johtanut nyt ihan väärille urille.

Useimmat miniät ovat todella ihania nuoria naisia, jotka ovat koulutettu hyvin ja osaavat monia asioita. Ainakin oma tyttäreni on hyvin monipuolinen osaaja ja hyvin korkeasti koulutettu. Mutta tiedän myös, että hän osaa olla hyvin äkkivääräkin ja sanoo ajattelemattomia asioita, joita sitten syvästi katuu hetken päästä. Vastakin soitti kohta perään ja pyyteli anteeksi, oli vain turhan väsynyt kiireistään.

Anoppina en halua mennä sotkeutumaan lapsieni perheen tapaan elää, mutta kyllä voin sanoa jos näen jonkin asian menevän ihan päin peetä.
Olen yrittänyt kasvattaa omat lapseni toisia ihmisiä hyväksyviksi, mutta jäkeviksi ihmisiksi, en ole siinä täysin onnistunut, koen äidin osan niin vaativaksi ja mistään et saa oppeja mitä tehdä, kaikkeni olen yrittänyt.

Tunnen vielä itseni senverran nuoreksi, että haluaisin olla mukana elämässä, enkä mikään unohdettu vanha akka. Toivon että minulle kerrotaan asioita ja keskustellaan kanssani jopa lähdetään matkalle tai elokuviin , korserttiin kanssani. Toivon että saan leikkiä lastenlasteni kanssa, en pyri antamaan ohjeita lasten kasvatukseen, sillä uskon lasteni saaneen jo kotoa oppeja ja saavat lisää neuvoloista, kaverien oppeja pyytäisin katsomaan hyvin tiukan seulan läpi, siellä on paljon tätä nykyajan vastuuttomuutta mukana.
Sen vain tiedän, että ihmisellä pitää olla hyvä itsetunto, jota ei saa nujertaa lapsena sekä ihmisellä pitää olla luja moraali, sen voit näyttää lapselle olemalla itse myös lujalla moraalilla elävä ihminen.
Ihminen joutuu välillä tekemään valintoja , sillä on olemassa väärää toimintaa ja oikeaa toimintaa ja se pitäisi sentään jokaisen ihmisen ymmrätää, että väärä on väärää ja siihen ei pidä mennä mukaan.

Äidin osa on hyvin vaikea, kuten isänkin, joten yritetään hyväksyä anoppi ja minä aina ihmisenä. Avoin keskustelu on aina paikallaan.