Luin gallupin tökeröistä jättämisistä. Suurin osa piti törkeimpänä täydellistä hiljaisuutta. Mä en ainakaan tiedä, mikä se fiksuin tapa olisi. En minä ainakaan haluaisi kuulla kahta tuntia mun vioista, enkä kommentteja, miksi toinen on parempi. Avioerot on asia erikseen.
Kertokaa se fiksu tapa ehkä opimme.
Kertokaa se fiksu tapa ehkä opimme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No mä olen kyllä eronnut kerran suht fiksusti. Oltiin oltu yhdessä 8 vuotta, joka on pitkä aika mun mielestä. Eroa halusin minä, oli pitkään ollu sellainen tyhjä olo ja sellainen että haluaa olla yksin jakatsella maailmaa. Ei siis mitään vihaa mutta me oltiin aikalailla jo kuin sisko ja veli. Mä sitten kerran otin asian puheeksi, mitä minä haluaisin jne. Ja minä lupaisin muuttaa pois, tosin hänelle se ei sopinut, halusi itse lähteä sitte mutta sovussa juteltiin asioista. Minä löysin hänelle asunnon, katsoin yhteisistä kamoistamme hänelle astioita yms ja pakkasin ne kaikki hienosti... ja itse muuttopäivänä olin kuitenkin pois, en pystynyt olemaan paikalla. Sattui niin pirusti kuitenkin. Koska minä halusin sitä eroa, niin musta tuntui että mun pitää häntä auttaa hirveesti kuitenkin, ja autoinkin. Ja tänäpäivänä me ollaan taas onneksi kavereita. Fiksusti eroaminen riippuu paljon osapuolista. Nykyiseni kanssa fiksu ero on mahdoton, ja parhaillaan haluan erota hänestä (onpa taas silmä mustana, että sellainen mies).
Hei!
Vaikea antaa kenelleekään neuvoa, joka sopii kaikille. Kerron vain, miten minä haluaisin.
Tietysti suhteuta tämä siihen, kuinka kauan olette olleet yhdessä. Jos se on mitattavissa vuosissa se on kyllä verrattavissa avioliittoon.
Haluaisin, että minulle sanotaan asia suoraan kasvotusten. Jos et halua keskustelua vioista. Tee ensin sopimus, että missä hengessä keskustelet. Sano vaikka, että haluat kertoa mitä tunnet ja pyydä kumppaniasi myös kertomaan vain se miltä itsestä tuntuu. Ei mennä toisen henkilökohtaisuuksiin, joihin sitä helposti sortuu kun sattuu lujaa.
Jos haluatte selvitellä asioita enemmän, onko mahdollista kirjoittaa. Silloin joutuu harkitsemaan kaiken mitä sanoo. Mieluiten niin että kirjoittaa vaikka koneelle muistiin ja lukee seuraavana päivänä uusiksi ennen lähettämistä ja tarkistaa, onko vielä samaa mieltä. Kirjoittamisessakin voi olla se sama sopimus, kerrotaan vaan miltä itsestä asiat tuntuvat. Mikä tuntuu pahalta, mutta ehtona voi olla, että kerrotaan myös, mikä on tuntunut hyvältä. Ei yhtä asiaa vaan yhtä monta vähintään kuin niitä huonoja asioita. Tai lista hyvistä asioista, jotta huomaa itsekin, mitä hyvää siinä toisessa oikeasti on. Tähän pitää molempien sitoutua, niin ettei se ole sekään yksipuolista.
Itse olen kokenut monta jättämistä, ja kiusallisin niistä on se, kun toinen ei puhu mitään vain katoaa. Yhtä kiusallista ja loukkaavaa on se, että toinen etsii ensin itselleen uuden ennenkuin uskaltaa sanoa suhteen irti. Mielestäni se on raukkamaista jos joku on.
Helpointa kuitenkin on se, että vaikka kuinka sattuu niin kuulee toiselta syyn, miksi hän haluaa lopettaa ja mieluiten sen oikean syyn ettei käy niin, että ihminen elää harhaluulossa ja kuvittelee satuttaneensa toista sellaisella, joka ei olekaan totta. Se voi estää uuden parisuhteen alkua pitkään jos se on jotenkin sellainen asia, että sitä ei ymmärrä.
Mieluiten ilmoita rohkeasti että halauat lopettaa, Mutta olet valmis hiukan puhumaan asiasta tavalla, jonka sovitte. Lopeta ennemmin epätyydyttävä suhde kuin että kidutat toista sillä, että hän aavistaa asioitten olevan todella vinossa, muttei tiedä missä mennään. Siinä tulee vain hulluksi.
Rohkeutta puhumiseen ja hyvää kesää!