Olen vasta täysi-ikäisyyteen päässyt nuori nainen/tyttö, jolla on muutaman vuoden nuorempi pikkusisko. Ikinä emme ole toimeen tulleet, johtuen ehkä siitä että nuorimpana lapsena siskoni on enemmän kuin vain hieman lellitty ja siksi häneltä puuttuvat käytöstavat kokonaan. Vielä murrosikäisenäkin hän nukkuu vanhempien vieressä, saa päättää ruuasta ja saa kaiken haluamansa itkemällä ja mököttämällä. Tuntuu että olisimme saaneet aivan eri kasvatuksen vaikka sisaruksia olemmekin.
Niin, ei tuossa vielä mitään, mutta siskoni on, etenkin nyt murrosiässä, hyvin väkivaltainen, henkisesti ja fyysisesti minua kohtaan. Hän tuntuu purkavan kaiken vihansa minuun, haukkumalla läskiksi ja rumaksi, vanhemmat eivät asiaan puutu. Minun ei tarvitse edes sanoa mitään kun hän jo lyö, syynä se että olen lihava ja ruma ja häntä etoo olla samassa tilassa kanssani. Tiedän että hän voi vain olla kateellinen kun hänella ei vielä ole muotoja ja minä taas olen melko kurvikas, vyötärö 70cm, rinnanympärys 94 ja alalantio vähän päälle 100cm. Toisten mielestä olen vain kurvikas, mutta minusta olen myös nyt lihava.
En tiedä olenko liian herkkä, kun otan pikkusiskon teot ja puheet näin rankasti itseeni. Itsetunto minulla on aina ollut heikko koko peruskoulun kestäneen koulukiusaamisen takia, ja vaikka nyt lukioiässä minua ei koulussa kiusatakkaan, jatkuu meno kotona siskon johdosta.
Tämän takia olen alkanut oksentamaan vähäisenkin syömiseni (tai ainakin yrittänyt, niin kauan että oksennusta on tullut edes vähän vaikka koko vatsalaukku ei tyhjenisikään, vähäinenkin oksentaminen antaa mielihyvää), alkanut kadehtimaan langanlaihoja tyttösiä, häpeämään muotojani ja saanut siten oloni hyvin kurjaksi. Minulla on melko paha sydänongelma joka on rajoittanut liikkumistani niin että ainoa keino laihtua tuntuu olevan se ruuan vähentäminen. Olen myös toisinaan havahtunut siihen että olen viillellyt rintakehääni. Siskoni lyömisen takia minulla on myös mustelmia, mutta fyysisä haavoja enemmän pelkään henkisiä, ne sattuvat enemmän. Sydänongelmastakin hän jaksaa muistuttaa ikävällä tavalla ja sitäkin olen alkanut häpeämään, enkä tohdi enää kertoa jos johonkin sattuu.
Kyllä, kerroin vanhemmilleni koulukiusaamisesta ja olen myös kertonut siskostani. Koulukiusaamiseen vanhempani eivät puuttuneet, sanoivat vain että koita kestää. Siskoni käytöstä he taas pitävät ihan normaalina murrosikäisen käytöksenä. Ja tietysti he myös toteavat minun olevan isompi ja vahvempi, että miten se pikkusisko nyt muka onnistuisi minua pahasti vahingoittamaan. Mutta minä en uskalla lyödä siskoani takaisin, pelkään lyöväni liaan kovaa enkä enää jaksa sanoa vastaan.
Olenko siis vain ihan lapsellinen kun välitän liikaa PIKKUSISKOni sanomisista ja teoista? Vai onko tämä oikeasti jotain vakavampaa johon pitäisi puuttua tosissaan? Kun se on se sama oravanpyörä joka päivä, ja kotoa muuttaminen onnistuu vasta vuoden päästä. Vai pitääkö kestää vielä vuosi tätä?
Niin, ei tuossa vielä mitään, mutta siskoni on, etenkin nyt murrosiässä, hyvin väkivaltainen, henkisesti ja fyysisesti minua kohtaan. Hän tuntuu purkavan kaiken vihansa minuun, haukkumalla läskiksi ja rumaksi, vanhemmat eivät asiaan puutu. Minun ei tarvitse edes sanoa mitään kun hän jo lyö, syynä se että olen lihava ja ruma ja häntä etoo olla samassa tilassa kanssani. Tiedän että hän voi vain olla kateellinen kun hänella ei vielä ole muotoja ja minä taas olen melko kurvikas, vyötärö 70cm, rinnanympärys 94 ja alalantio vähän päälle 100cm. Toisten mielestä olen vain kurvikas, mutta minusta olen myös nyt lihava.
En tiedä olenko liian herkkä, kun otan pikkusiskon teot ja puheet näin rankasti itseeni. Itsetunto minulla on aina ollut heikko koko peruskoulun kestäneen koulukiusaamisen takia, ja vaikka nyt lukioiässä minua ei koulussa kiusatakkaan, jatkuu meno kotona siskon johdosta.
Tämän takia olen alkanut oksentamaan vähäisenkin syömiseni (tai ainakin yrittänyt, niin kauan että oksennusta on tullut edes vähän vaikka koko vatsalaukku ei tyhjenisikään, vähäinenkin oksentaminen antaa mielihyvää), alkanut kadehtimaan langanlaihoja tyttösiä, häpeämään muotojani ja saanut siten oloni hyvin kurjaksi. Minulla on melko paha sydänongelma joka on rajoittanut liikkumistani niin että ainoa keino laihtua tuntuu olevan se ruuan vähentäminen. Olen myös toisinaan havahtunut siihen että olen viillellyt rintakehääni. Siskoni lyömisen takia minulla on myös mustelmia, mutta fyysisä haavoja enemmän pelkään henkisiä, ne sattuvat enemmän. Sydänongelmastakin hän jaksaa muistuttaa ikävällä tavalla ja sitäkin olen alkanut häpeämään, enkä tohdi enää kertoa jos johonkin sattuu.
Kyllä, kerroin vanhemmilleni koulukiusaamisesta ja olen myös kertonut siskostani. Koulukiusaamiseen vanhempani eivät puuttuneet, sanoivat vain että koita kestää. Siskoni käytöstä he taas pitävät ihan normaalina murrosikäisen käytöksenä. Ja tietysti he myös toteavat minun olevan isompi ja vahvempi, että miten se pikkusisko nyt muka onnistuisi minua pahasti vahingoittamaan. Mutta minä en uskalla lyödä siskoani takaisin, pelkään lyöväni liaan kovaa enkä enää jaksa sanoa vastaan.
Olenko siis vain ihan lapsellinen kun välitän liikaa PIKKUSISKOni sanomisista ja teoista? Vai onko tämä oikeasti jotain vakavampaa johon pitäisi puuttua tosissaan? Kun se on se sama oravanpyörä joka päivä, ja kotoa muuttaminen onnistuu vasta vuoden päästä. Vai pitääkö kestää vielä vuosi tätä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ÄLÄ KESTÄ VUOSIA
miull on sama onglema s: oon 14 vuotta ja itken pienistäki seikoista joku poika vaik sanoo et minkä takii sieki siin seuraat? siis mie en tajuu miul vaa vähä niinku hetkeks menee sillee et en tajuu sit mie rupeen itkee tai niinku sillee en nyyhnyttää mut vedet tulee silmii s: sit ku joku kysyy et mikä miul o sitte alan itkee pahemmi enkä pysyt ees puhuu tai kattoo minnekkää ku nolostuttaa ja aina vaa tulee lisää kyyneliä miten saisin tän loppumaa? s: