MEDIA HUOMIO: Suomessa on menossa valtiopetos.

Perustuslain valtiosääntöön kirjattujen asioiden perustuslaillinen suoja

Suomen eduskunta on muuttamassa Suomen valtion perustuslain (PL) valtiosääntöä (1 §) siten, että siihen lisätään maininta: Suomi on Euroopan Unionin jäsen.

Entinen oikeusministeri Tuija Brax, entinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ja useat muut nykyiset kansanedustajat väittävät, että Suomen valtion Euroopan unionin jäsenyyden kirjaaminen Suomen valtion perustuslain valtiosääntöön ei vaikuta Suomen valtion mahdollisuuteen erota Euroopan unionista vaan Suomen valtio voi halutessaan erota Euroopan unionista Suomen eduskunnan yksinkertaisella määräenemmistöpäätöksellä ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Tuija Brax, Kimmo Sasi ja useat muut kansanedustajat väittävät, että Suomen valtion perustuslain valtiosääntöön kirjatut asiat eivät nauti perustuslaillista lainsuojaa. Toisin sanoen vaikka Suomen perustuslain valtiosäännössä lukisi Suomen valtion olevan Euroopan unionin jäsen, tämä ei merkitsisi sitä, että Suomen valtion Euroopan unionin jäsenyydellä olisi perustuslaillinen suoja.

Edellä mainittu laintulkinta on absurdi laillisuusperiaatteen (PL 2 §), perustuslain etusijaperiaatteen (PL 106 §) ja opin rajatuista poikkeuksista (PL 73 §) näkökulmista. Laillisuusperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Perustuslain etusijaperiaatteen mukaan perustuslaki syrjäyttää perustuslakia alemman tasoisen normin ristiriitatilanteessa. Opin rajatuista poikkeuksista mukaan perustuslain kanssa ristiriitainen laki on voimassa ainoastaan, mikäli se on säädetty voimaan poikkeuslailla perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

http://cms.hommaforum.org/

Lukekaa asian eduskuntakäsittelystä 13.9. ainakin perussuomalaisten kannanotot, sillä he tuntuvat olevan ainoita, jotka yrittävät tehdä jotain:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_32_2011_ke_p_3.shtml
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kannattaa seurata ulkomaisia medioita, pian täällä on varmaan menossa kansanmurha mistä meillä ei ole hajuakaan.

Äänestä

-nosta!

Tekevät niin kuin luolapaikan luvanneet Herransa sanovat. Eivät vaan vielä näe mikä tässä illuusiossa on se korkein oikeus...

Äänestä

Suomalaiset herätkää, nyt on aika tehdä Suomalaisten elämän tapojen ja lakien puolesta tekoja, että ne säilyvät myös tulevaisuudessa.

Äänestä

Joop, nyt on sitte mukamas terrori-iskuja heti Suomessa "suuniteltu".

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kaksi vangittu pääkaupunkiseudulla terrori-iskun valmistelusta epäiltynä/1135269404817

Äänestä
  • Tyypillistä rahalla tilattua "katseenkääntö uutisointia" hesarilta...

    Äänestä

poliitikkoja ei taida enää muu kiinnostaa kuin "homojen" homoiluoikeudet

Äänestä

Siis...kyseessähän on silmänkääntö temppu...nyt kun ennen pressan vaaleja laitetaan perustuslakiin maininta, että Suomi kuuluu EU:n jäseniin niin siinä samalla lakaistaan maton alle Lipposen ja Niinistön laittomuus kun se junttasi Suomen Euroon noudattmatta perustuslain sääntöjä ..

..eli..Niinistö ja Lipponen saisi oikeutuksen ja anteeksiannon vanhoista synneistään

Äänestä

Ovat siis vapaata riistaa sisseille jotka toteuttavat maamme lakia. PUM!

Äänestä

höpöhöpö, painu nyt takaisin sinne sun homma-homoforuumiin,
siellä saat kannatusta näillä dorkille jutuilla

onko tää pelle halla-aho vai

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jartsan2 kirjoitti:

Perustuslain valtiosääntöön kirjattujen asioiden perustuslaillinen suoja

Suomen eduskunta on muuttamassa Suomen valtion perustuslain (PL) valtiosääntöä (1 §) siten, että siihen lisätään maininta: Suomi on Euroopan Unionin jäsen.

Entinen oikeusministeri Tuija Brax, entinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ja useat muut nykyiset kansanedustajat väittävät, että Suomen valtion Euroopan unionin jäsenyyden kirjaaminen Suomen valtion perustuslain valtiosääntöön ei vaikuta Suomen valtion mahdollisuuteen erota Euroopan unionista vaan Suomen valtio voi halutessaan erota Euroopan unionista Suomen eduskunnan yksinkertaisella määräenemmistöpäätöksellä ilman perustuslainsäätämisjärjestystä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Tuija Brax, Kimmo Sasi ja useat muut kansanedustajat väittävät, että Suomen valtion perustuslain valtiosääntöön kirjatut asiat eivät nauti perustuslaillista lainsuojaa. Toisin sanoen vaikka Suomen perustuslain valtiosäännössä lukisi Suomen valtion olevan Euroopan unionin jäsen, tämä ei merkitsisi sitä, että Suomen valtion Euroopan unionin jäsenyydellä olisi perustuslaillinen suoja.

Edellä mainittu laintulkinta on absurdi laillisuusperiaatteen (PL 2 §), perustuslain etusijaperiaatteen (PL 106 §) ja opin rajatuista poikkeuksista (PL 73 §) näkökulmista. Laillisuusperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Perustuslain etusijaperiaatteen mukaan perustuslaki syrjäyttää perustuslakia alemman tasoisen normin ristiriitatilanteessa. Opin rajatuista poikkeuksista mukaan perustuslain kanssa ristiriitainen laki on voimassa ainoastaan, mikäli se on säädetty voimaan poikkeuslailla perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

http://cms.hommaforum.org/

Lukekaa asian eduskuntakäsittelystä 13.9. ainakin perussuomalaisten kannanotot, sillä he tuntuvat olevan ainoita, jotka yrittävät tehdä jotain:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_32_2011_ke_p_3.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu