autoissa turhia varusteita= autot halvemmiksi

Miksi mikään valmistaja ei tee kunnon perusautoa, mistä olisi karsittu pois turhat härpäkkeet.
Se voisi olla silti laadukas ja luotettava tekniikaltaan.

Senverran kuitenkin on oppinut mukavuuden haluiseksi että ilmastointi ja penkinlämmitys ovat paikallaan.
oikeastaan muuta ei sitten tarviikkaan. Mittareita ei tarvita, ainut on polttoainemäärän mittari. Muilla ei mitään virkaa. Nopeusmittari, sanoi joku, no joo, joskus tulee siihen vilkaistua, mutta harvoin. a: ainakin täällä eteläsuomessa on yleensä niinpaljon liikennettä että ajellaan jonon jatkona. ja b: kokenut autoilija kyllä tietää mikä on sopiva nopeus, jos ylipäätään pääsee ajamaan ilman ruuhkaa. Rajoitusmerkit ovat tarkoitettu lähinnä aloittelijoille.

Siinä rajamailla varusteissa on ehkä ABS ja ESP, niistä voi joskus olla hyötyäkin.
27311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

onhan noita, dacia sandero, suzuki alto, citroen c1, nämä taitaa olla suomen halvimpia uusia autoja mutta ei taida hirveän suurta ostoryntäystä kuitenkaan olla näihin. Ok, monikin saattaa ajatella ettei nämä ole edes sen kymppitonnin arvoisia, muissa maissahan nämä autot eivät varmaan maksa kymmentäkään tuhatta mutta suomessa näemmä pitää kaikki olla niin perkeleen kallista ja palkat saatanan huonoja sekä verot helvetin ankaria.

Äänestä

Saispa semmosen esim, toyota avensis mukavuustasolla, ilman sähköhärpäkkeitä, mut yhtä tilava ja hiljainen, maksais 15000 mutta eihän autotehtaat niitä tee koska se kannattavuus saadaan jus näistä ylikalliista hilavitkutimista...

Äänestä
  • Luuletko todellakin, että ne sähköhärpäkkeet nostavat Avensiksen hintaa kymppitonnilla? Ei ne sadetunnistimet ja vakionnopeussäätimet paljoa maksa. Suurin osa auton hinnasta koostuu moottorista, korista, alustasta jne. Niin, ja tietysti autoverosta, jonka suuruus nykyään onneksi kerrotaan erikseen. Parisen tonnia maksimissaan saisit pois 25 tonnin autosta, jos jättäisit kaikki "ylimääräiset" sähköhärpäkkeet pois.

    Äänestä

radio, sähköiset ikkunan nostimet, kääntyvät peilit, lisäjarruvalot, oveen ei tartte kun avain, eikä mitään kaukoa, takalasinlämmitin, kaksi tuulilasin pyyhkijää, kyllä yhdellä pärjää, taustapeili, mitä väliä kuka siellä takana on, jarrutehostin, kyllä se pysähtyy aikanaan, käsijarru, pysyy se vaihteella paikallaan, vaihteiden synkronointi, välikaasu on poikaa.
Appiukolla olisi 60 luvun Valmet, siinä on kaikki tarvittava.
Ostatko, jos appi myy?

Äänestä

Ohjaustehostin pois. Iso mies jaksaa veivata käsin.

Äänestä
  • Iso mies niin. Mutta esimerkiksi vaimoni ei ole iso mies, ja ajaa kuitenkin joskus minun autollani.

    Kesäautoani rouva taas ei suostu ajamaan koska se on kuulemma "kamala"; Ehkä osittain siksi, ettei siinä ole ohjaustehostinta. Kyydissä istuu kyllä mielellään.

    Äänestä

  • jokumuu. kirjoitti:

    Iso mies niin. Mutta esimerkiksi vaimoni ei ole iso mies, ja ajaa kuitenkin joskus minun autollani.

    Kesäautoani rouva taas ei suostu ajamaan koska se on kuulemma "kamala"; Ehkä osittain siksi, ettei siinä ole ohjaustehostinta. Kyydissä istuu kyllä mielellään.

    naisten takia ilmeisesti nykyään siis pikkuautoissakin pitää olla ohjaustehostin. Oliko ennen naiset vahvempia kun tyypillisissä naisten autoissa, pikkuautoissakaan ei ollut ohjaustehostinta? Vielä 80-luvun alkupuolella keskikokoisissakaan autoissa ei aina ollut ohjaustehostinta ja niissä oli kuitenkin jo 14" ja leveät renkaat joten on voinut hieman tuntua parkkipaikalla isommankin miehen käsivoimissa.
    Nykyisessä pikkuautossani on sähköinen ohjaustehostin ja se tuntuu kevyemmältä kuin Playstation 3:ssani oleva rattiohjain :D

    Äänestä

  • jfijergioejrgioejrti kirjoitti:

    naisten takia ilmeisesti nykyään siis pikkuautoissakin pitää olla ohjaustehostin. Oliko ennen naiset vahvempia kun tyypillisissä naisten autoissa, pikkuautoissakaan ei ollut ohjaustehostinta? Vielä 80-luvun alkupuolella keskikokoisissakaan autoissa ei aina ollut ohjaustehostinta ja niissä oli kuitenkin jo 14" ja leveät renkaat joten on voinut hieman tuntua parkkipaikalla isommankin miehen käsivoimissa.
    Nykyisessä pikkuautossani on sähköinen ohjaustehostin ja se tuntuu kevyemmältä kuin Playstation 3:ssani oleva rattiohjain :D

    Otetaan esimerkiksi vaikka pari Volkkaria:

    Passat 1983 1.3, omapaino 940 kg, rengaskoko 165/80-13
    Polo 2011 1.2 TSI, omapaino 1088 kg, rengaskoko 185/60-15.

    Ja Passattia pidettiin sentään 80-luvullakin aika isona autona.

    Äänestä

Eiks Dacia täytä melkein kriteerisi?

Äänestä
  • Dacia olisi yksi vaihtoehto jo hintansakin puolesta, mutta ehkä varusteiltaan karsitun auton edullinen hinta selittyy myös sillä, että Renaultilla on sormensa pelissä. Taitaa olla epäluotettavin ranskalainen auto, Rellu meinaan, ja se ei innosta sen syvällisempiin ajatuksiin Dacian ostamisesta .

    Äänestä

70-luvun De luxe:

-Värilasit
-Tupakansytytin
-Radioantenni

Datsun 1200.

Äänestä

Tehtaat puskevat ulos sellaisia autoja, joita kuluttajat haluavat. Eikä nuo autot enää nykyisin niin paljoa maksa, ettei niitä rahalla saisi. Joskus ennen vanhaan lisävarusteet nostivat hintaa paljon enemmän. Siihen aikaan tehtiinkin tyylikkäitä jälkiasennuksia maahantuojien toimesta. Finlandia-kattoluukkua jne.

Äänestä

Joku vitun luntti hävitti viestini, jenkeissä on maailmnan sivu ollut varusteita vakiona, mitä ei euroihin saa siltikään, miks vitussa itkette omaa köyhyyttänne.

Äänestä
  • Jenksilöistä puuttuu vaan se kaikkein tärkein varuste, eli hyvä ajettavuus, jota niihin ei saa rahallakaan. Tosin sen kyllä ymmärtääkin, koska jenkeille auto ei ole mikään nautintolaite, vaan ainoastaan väline siirtää ylileveä perse paikasta toiseen.

    Äänestä

Joo ostaisin kyllä semmoisen golffin uutena airbag voisi olla ja abs. radio olis ok. Pois pitäis jättää asr, esp, sähkö lukot,s-peilit, s-lasit, ilmastointi, ohjaustehostin kiikun kaakun, kaikki ihmeelliset äänimerkit turvavöistä huollosta ym. ja pissapojan merkkivalokin on ihan turha. varmaan löytyy muutakin ihmeellisyyttä joka on turhaa. Ruostumisen ja tekniikan kestävyyttä voisi parantaa. Tarvitsen autoa työmatkoihin, jos tarvitsen kuljetuskalustoa lainaan töistä pienen kuorma-auton. Lisäksi golffi on riittävän tilava nelihenkiselle perheelle. En ota joka viikonloppumenoon puolta omaisuutta mukaan. Tehoakin löytyy suomen rajoituksilla yllinkyllin. Oikeastaan, jos tulee kolari, silloin pikku apulaitteet olisi kiva olla olemassa. Ei tällä varustelulla voi hintakaan olla huimaava.

Äänestä

autojen varustelussa olisi järkeistämisen varaa mielestäni, jo perusmalleihin suomessa pitäisi kuulua istuinlämmittimet, kahdessa osassa kaatuva takaselkänoja ja radio useammalla kaiuttimella kun ei ne vakiona olevat kojetaulun päissä olevat jugurttipurkkikajarit kuulu paremmankaan auton melutason yli. Yleensä johdot on kuitenkin valmiina jo oviin, vain kaiuttimet on jätetty pois.
Paremmissa varustelutasoissa voisi sitten olla ilmastointia, keskuslukitusta jne. turhempaa luksusta kunhan perusasiat olisivat kunnossa perusmallissakin.
Nykyään kun alkaa olla enemmän ja enemmän kolmisylinterisiä autoja niin kierroslukumittari olisi aika hyvä olla olemassa kun nelipyttyiseen tottuneena kolmimukisen kierrosluvun päätteleminen käyntiäänen perusteella ei olekaan ihan itsestäänselvyys, pitkien välitysten vuoksi on välillä tullut tunne että vedätänköhän liian alhaisilla kierroksilla, ehkä tulee ajettua tarpeettoman pienellä vaihteella ja suurehkoilla kierroksilla kun ei ole käyntinopeusmittaria ja moottori on tasakaasulla hiljainen.

Ennen vanhaan autot oli niin karuja ettei sisävalollekaan ollut ovikytkimiä takaovissa, peltiä oli paljon näkyvissä oviverhoiluissa ja seinäpinnoilla, istuimet olivat vinyyliä, ei ollut pääntukia joskus edes etupenkeillä, ei rullamekanismillä varustettuja turvavöitä, takapenkeillä ei vöitä ollenkaan, ei takalasinlämmitintä, jne. joten onhan autojen varustelu ja mukavuus parantunut huomattavasti sitten 70-luvun :) Jo 80-luvun autot olivat selvästi eri tasolla 70-luvun peltilaatikoihin verrattuna.

Äänestä

Et ole tainnut jenkeillä ajella korkeintaan vaa kateellisena katsonu naapurin jenkkiä, kokeilepa vaikka lincolnia. Jenkeissähän ajettavuus on se paras ominaisuus sen takia jenkin omistan on niin vaivaton ja mukava kruisailla ja tehoa riittää. Ykskään euron tai japsin ratissa ei oo samaa nautintoa kokenut.

Äänestä
  • Katsoppa nyt oikeasti niitä Jenkkisi kytkimiä. Halpaa muovia. Kokeile asioiden toimivuutta, nuljuu ja hajoaa nopeasti.
    Jos hyvä ajettavuus on sinusta lullamaista menoa, niin se ei tarkoita sitä, että hyvä ajettavuus olisi oikeasti tuollaista.
    Moottoriteknologia on jenkeissä pahasti jälkeenjäänyt, kulutus/tehosuhde on onneton.

    Ainoa hyvä asia jenkeissä on matkustusmukavuus. Sekin karisee jos erehtyy katselemaan miten koppero on rakennettu. Laatu loistaa poissa olollaan.

    Äänestä

Niskatuki on sangen turha. Haittaa peruuttamista.

Äänestä

6 vaihteinen laatikko on turhuutta. 4 vaihdetta riittää vallan hyvin suomalaisiin nopeuksiin.

Äänestä
  • Näin on ja jos on vääntävä kone, niin ei niitä vaihteita tarvitse olla kuutta.

    Äänestä

  • Boris J kirjoitti:

    Näin on ja jos on vääntävä kone, niin ei niitä vaihteita tarvitse olla kuutta.

    Pärjättiin sitä ennenkin ilman kaikenlaisia vikaalttiita herkkuja, ainoot sähkö-
    herkkut taisi olla ajovalot ja lämppärin puhallin vielä monessa 80 luvun autossa,
    lisävarusteena radio ja lisävalot ja ehkä lohkolämmitin.

    Äänestä

auton voisi joku valmistaakin, mistä puuttuu esim. nopeusmittari, jonka erikseen mainitsit, mutta mitäpä sillä autolla tekisit, kun nopeusmittari kuuluu lain mukaisiin katsastusvarustuksiin, eli autosi ei olisi tieliikennekelpoinen ainakaan Suomessa.

Mutta uskomattominta tuossa tekstissäsi on, että koet jonkun perslämmittimen niin tärkeäksi varusteeksi, että sellainen pitäisi löytyä joka autosta. Sama juttu ilmastoinnin kanssa. Ilmastoinnin lisäkustannus kun oikeasti jopa tonnin luokkaa, niin se jos mikä kannattaisi jättää autoista pois, jos hinta halutaan halvaksi.

Äänestä

Sama koskee myös maataloustöissä käytettäviä traktoreita,ne on kohta ohjaamosta kuin hävittäjiä,miljoona nippeliä,nappelia ja mittaria,elektroniikkaa,sähköongelmat on sitten vanhempana omaa luokkaansa.
Eniten tarvetta olis tavalliselle peltoveturille jossa on muutama vaihde eteen ja muutama taakse,lisäksi perusmittarit ja valot ja mekaaninen hydrauliikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei kuitenkaan lada kirjoitti:

Miksi mikään valmistaja ei tee kunnon perusautoa, mistä olisi karsittu pois turhat härpäkkeet.
Se voisi olla silti laadukas ja luotettava tekniikaltaan.

Senverran kuitenkin on oppinut mukavuuden haluiseksi että ilmastointi ja penkinlämmitys ovat paikallaan.
oikeastaan muuta ei sitten tarviikkaan. Mittareita ei tarvita, ainut on polttoainemäärän mittari. Muilla ei mitään virkaa. Nopeusmittari, sanoi joku, no joo, joskus tulee siihen vilkaistua, mutta harvoin. a: ainakin täällä eteläsuomessa on yleensä niinpaljon liikennettä että ajellaan jonon jatkona. ja b: kokenut autoilija kyllä tietää mikä on sopiva nopeus, jos ylipäätään pääsee ajamaan ilman ruuhkaa. Rajoitusmerkit ovat tarkoitettu lähinnä aloittelijoille.

Siinä rajamailla varusteissa on ehkä ABS ja ESP, niistä voi joskus olla hyötyäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu