Ikuinen ongelma, ahdistuminen kun pitäisi olla korviaan myöten ihastunut. Näin on käynyt aina ja inhoan sitä itsessäni!
Tapasin taas hetki sitten aivan ihanan miehen joka itse kiinnostui ensin minusta. Kaikki synkkaa puheenaiheista kemioihin. Mutta..
Kun tämä ihana tyyppi tulee fyysisesti liian lähelle tai on "turhan" lempeä minä menen lukkoon. Hyvä esimerkki on peräti tältä illalta: Olin hänen luonaan ja löhöiltiin sohvalla. Minun pitkä tukka oli kovasti sormien ympärillä takussa yms mutta kun mies alkoi puhaltelemaan niskaani minä jäädyin täysin. Nyt peräti naurattaa kun mietin fyysistä olemustani ja sitä pakokauhua mikä minuun iski! Yritin päästä tilanteesta pois leikin ja kutituksen yms kautta mutta ei onnistunut, lopulta vain sulkeiduin ja kestin tilanteen.
Ilta päättyi suhteellisen nopeasti tämän jälkeen ja lähtiessäni töpertelin jotai siitä, etten lämpeä nopeasti.. Ihan hyvä muuten mutta kun meni pakkasen puolelle!
Menneisyyteeni kuuluu perheväkivaltaa joka ei ole kuitenkaan kohdistunut suoraan minuun. Ihmisiin luottaminen on kuitenkin hankalaa. Minulla ei ole ollut suuria ihmissuhteita koska tämä "sulkeutuminen" on aina kaatanut ne lopulta.
Mistä tälläinen käytös johtuu? Miten sen saa kitkettyä pois? Voinko kertoa tästä miehelle kenestä pidän mutta ketä en tunne vielä hyvin? Miten kukaan järkevä olento ymmärtää tämän? Onko tämä oire jollekkin isommalle ongelmalle?
Tapasin taas hetki sitten aivan ihanan miehen joka itse kiinnostui ensin minusta. Kaikki synkkaa puheenaiheista kemioihin. Mutta..
Kun tämä ihana tyyppi tulee fyysisesti liian lähelle tai on "turhan" lempeä minä menen lukkoon. Hyvä esimerkki on peräti tältä illalta: Olin hänen luonaan ja löhöiltiin sohvalla. Minun pitkä tukka oli kovasti sormien ympärillä takussa yms mutta kun mies alkoi puhaltelemaan niskaani minä jäädyin täysin. Nyt peräti naurattaa kun mietin fyysistä olemustani ja sitä pakokauhua mikä minuun iski! Yritin päästä tilanteesta pois leikin ja kutituksen yms kautta mutta ei onnistunut, lopulta vain sulkeiduin ja kestin tilanteen.
Ilta päättyi suhteellisen nopeasti tämän jälkeen ja lähtiessäni töpertelin jotai siitä, etten lämpeä nopeasti.. Ihan hyvä muuten mutta kun meni pakkasen puolelle!
Menneisyyteeni kuuluu perheväkivaltaa joka ei ole kuitenkaan kohdistunut suoraan minuun. Ihmisiin luottaminen on kuitenkin hankalaa. Minulla ei ole ollut suuria ihmissuhteita koska tämä "sulkeutuminen" on aina kaatanut ne lopulta.
Mistä tälläinen käytös johtuu? Miten sen saa kitkettyä pois? Voinko kertoa tästä miehelle kenestä pidän mutta ketä en tunne vielä hyvin? Miten kukaan järkevä olento ymmärtää tämän? Onko tämä oire jollekkin isommalle ongelmalle?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri tuolloin olisi hyvä edetä suhteessa hitaasti jotta pääset rauhassa rakentamaan luottamusta toiseen ihmiseen. Kun tutustut mieheen paremmin ja luottamus kasvaa niin myös tuo ahdistus helpottaa. Mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, myös miehen puolelta.
Minä ainakin ymmärrän täysin ongelmasi.
Voithan sanoa miehelle että uusiin ihmisiin luottaminen ei ole sinulle helppoa ja toivot hänen olevan kärsivällinen.
Täällä sama juttu. Tiettyyn rajaan asti menee mukavasti, jonka jälkeen halvaantuminen/paniikki/jalatallehätä iskee ja kun se tunne on valehtelmatta jotain paniikin ja tosissaan hädän välimaastoa, niin onhan se todella nolo vaivakin vielä, eikä tilanteessa tiedä yhtään miten pitää olla tai suhtautua. Ollaan jotain villieläinsukua varmaan, ja tarvitaan leijonankesyttäjä laittamaan asiat kuntoon. Jonkun verran ajan myötä itsekin tulee avoimemmaksi.
Mut! Mä haluun uskoa, että se johtuu vaan siitä, et sitä oikeeta ei ole tullut vastaan. Näin sen täytyy olla. :)