Mitä et kastäisi uusioperheessä? olisi ylivoimaista?
Mikä asia alkaa kalvaa miestä uusioperheessä?
uusnaikkonen
19158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos mun lapsia ei otettaisi tasaveroisina mukaan uusioperheeseen niin se olisi myrkkyä.
Jos naisen exä katkerana ja kaunaisena "terrorisoisi" arkeamme : (
Ex-nainen voi jopa salakavalasti terrorisoida. Mutta onneksi sana "vapaus" on keksitty.
Täällä on vapaus valita asioita.
Minä ymmärrän, että lasten tarpeet menee kaiken edelle ja niiden ehdoilla pitää elää. Minä vain en kestä sitä. Kokeiltu on.
Olavi Sydänmaanlakka ainakin kasvattaa lapsiaan niin, että hän istuu jalat olkkarin pöydällä syömässä keksejä, mutta ei salli lapsille samaa.
Jotenkin tuo on hyvin, hyvin tuttua. Se jopa voi pilata kaiken. Itsekin vanhempana tiedän, että lapset ovat tärkeitä. Tosin ovat jo aikuisia. Samoin vastapuolenkin, melkein.
Mutta ei vanhemman tarvitse kantaa ikuista syyllisyyttä erosta, lapset (vanhemmat sellaiset) osaavat syyllistää kyllä rankasti. Jos 17v poika itkee vollottaa keittiön pöydän äärellä, että isä ei välitä hänestä...hmmm.jokin on pielessä.
No, isä tulee murheelliseksi ja lopulta ostaa kalliita juutuja pojalle ja kaikki on hyvin.
Voi taivahan tali kynttilät!!! Missä on vanhempien vastuu? Pitääkö pelätä, että jos en tanssi jälkikasvun mukaan, seuraa jotain todella pahaa ..on pienempi paha suostua teinin vaatimuksiin.
Onka tämä sitten hyvinkin yleistä? Millasia aikuisia Suomessa kasvaa? Pikkukeisareitako?
Tuli mieleeni useampaankin kertaan lukemani juttu, kun joku nainen on valitti, että kaverit, harrastukset, viina tai mikä milloinkin on miehelle tärkeämpää kuin nainen. Minä siihen, että ei niitä voi pidä laittaa tärkeysjärjestykseen vaan että ne täydentävät toisiaan.
Samoin pitäisi olla lasten ja aikuisen ihmissuhteen laita. Molemmille pitäisi olla aikansa ja paikkansa. Moniltahan tuo näyttää onnistuvan, onnistui minunkin molemmilta vanhemmiltani aikoinaan. Minä vain olen niin itsekäs paskiainen, mutta olenkin tehnyt elämäni valintoja sitä tosiasiaa silmälläpitäen.
Asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt on se, ettei monikaan tunnu osaavan ajatella valintojensa seurauksia.
Ei luulisi olevan rakettitiedettä ymmärtää, että jos valitsee kumppanin, jolla on aikaavievä "harrastus", (on se sitten lapsi, koira, työ, sukellus tai vaikka karaoken laulaminen kännissä) tulee se todennäköisesti olemaan aikaavievä myös seurustelun alettuakin.
Ja silti niin moni vinkuu jälkikäteen, kuinka kumppani ei välitä, kun se käyttää aikansa toisin, kuin MINÄ haluaisin.
Yleensä ihmisen prioriteetit selviävät jo ensimmäisten keskustelujen yhteydessä, jos vähänkään malttaa kuunnella muutakin kuin vain omaa ihannekuvaansa toisesta.. Siinä kohtaa on vielä kohtuullisen helppo kääntyä kannoillaan ja lähteä etsimään sopivampaa kumppania jos arvot eivät matchaa.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että kumppania halutaan niin kiihkeästi, että otetaan ensimmäinen joka saadaan ja suunnitellaan sitten sen muokkaamista myöhemmin paremmin sopivaksi.
Mitä vanhempana parisuhdetta lähdetään rakentamaan, sitä todennäköisemmin paketissa tulee paljon muutakin mukana. Ja potentiaalista kumppania pitäisikin arvioida kokonaisuutena, eikä vain yksittäisten ominaisuuksien perusteella.
Ja alkuperäiseen kysymykseen vastauksena (vaikken mies olekaan) meidän uusioperheessä mulle olis varmaan tullut aika pian lähtö, jos en olisi ymmärtänyt omaa vastuutani pikkupomon hyvinvoinnista. Ja kaiken palstakirjoittelunkin perusteella, mun olis ollut ihan turha jälkikäteen ruveta vinkumaan myöskään esim. puolison työajoista.
"Vai voisiko sittenkin olla niin, että kumppania halutaan niin kiihkeästi, että otetaan ensimmäinen joka saadaan ja suunnitellaan sitten sen muokkaamista myöhemmin paremmin sopivaksi."
Noin juuri minä uskon asian olevan. Itse olen törmännyt kiihkeimmän kuherruskuukauden päätyttyä käsitykseen, ettei baariin enää tarvitse mennä, koska sieltä etsitään vain seuraa ja viinaakin luultiin juovan vain henkiseen tyhjyyteen, jonka leidi uskoi täyttävän. No eihän ne koskaan pitkään kestäneet...
osut kyllä naulan kantaan. Huvittavaa tässä on se, että noin minäkin kuvittelisin asioiden omalta kohdalta kulkevan. Vaan joskus sattuma astuu mukaan kuvioihin ja elämää ohjaa toiset voimat.
Sen sanon, että liian harkitsevainen ei voi olla koskaan. Moni asia jää kokematta ja eikä kuitenkaan opi mitään, jos ei joskus ota riskiä. Oman minän tunteminenkin voi olla hakoteillä...löytää itsestään uusia piirteitä.
Mulle on moni sanonut, että ootpa rohkee ihminen ja että"tiedän, sulla ei oo helppoo, et ole helpossa tilanteessa".
Loukussa olen.
Mä ihailen uusperhekuviota ja sitä kun ne saadaan toimimaan. Itse en tiedä, kykenisinkö sellaiseen, koska koen sen niin haastavaksi. Jos olisin yksinhuoltaja (en ole), kaipaisin todennäköisesti sellaista suhdetta, jossa tapaillaan ja asutaan yhdessä vaikka vaan joka toinen viikonloppu (kun lapset ovat toisella vanhemmalla). Tai kerran viikossa.. Ja vasta kun lapset olisi aikuisia ja haluaisivat muuttaa kotoa, voisin muuttaa yhteen jonkun kanssa.
Kuka muu toisaalta sellaista suhdetta kaipaa, en tiedä. Moni mies haluaa kumminkin muuttaa yhteen. Eli todennäköisesti yksinhuoltajana elelisin suht tyytyväisenä "isseksein" lasten kanssa. Viihdyn ihan hyvin yksiksenikin, ilman aikuisseuraa kotona. Mieluiten tietysti toimivassa parisuhteessa lasten isän kanssa.
naimisiin menon johdosta!
(sain kuulla että olet mennyt naimisiin)
Tuollaista olen kuullut monien yksinhuoltajien toivovan. Minusta se vain lapsettoman miehen näkökulmasta haiskahtaa vakipanosuhteelta. Koska jos tunteita on paljon, ylensä haluaa enemmän yhteistä arkea.
Tattis ;)
Joo, no mä en ole varma tietenkään, ajattelisinko sitten noin, jos olisin yksinhuoltaja.En mä seksin takia sitä haluaisi, mutta arjen yhteen sovittaminen vois olla vaan liian haasteellista, en tiedä.
Kaikkien ihmissuhteiden ym. uusioperheiden onnistuminen riippuu kyseisistä ihmisistä, millaisia he kukin ovat ihmisinä, aikuiset ja lapset. Uskon vahvasti uusiopeheisiin ja sen mukana tuomiin hienoihin asioihin.
Itse haluaisin myös y.b tapaan edetä rauhallisesti ja tilanteiden mukaan.
Senkin tosin uskon, kuinka katkerat exät voivat aiheuttaa sekaannusta, surua ja murhetta uusioperheelle, varsinkin lasten kautta.
Uskon, että jos lapset on pieniä, uusioperhe onnistuu parhaiten. Vaikeessa teini-iässä se on haasteellista (ja jos uusiovanhemmalla on vielä vaihdevuodet).
lasten kasvatus ja tausta on myös ratkaisevaa, jopa luonteenpiirteet. ja tietenkin samoin pariskunnan.
Aika monta kohtaa pitää osua nappiin...kovin montaa ei saa hangata vastaan. Jo pelkästää pariskunnan sopiminen toisilleen on lottovoitto!
Vaatii aikaa, kärsivällisyyttä,ymmärrystä, sopeutumista,hyväksyntää,itseluottamusta, ja jopa itsehillintää...
siis en suosittele kenellekään uusioperhettä :(. tai jos omaatte rautaiset hermot ja vapaa-ajan kykenette uhraamaan jollekin muulle kuin rentoutumiselle ja lepäämiselle..silloin kenties.
Yksi mies sanoi minulle että, totuttelu yhteiseen arkeen vei aikaa.
Mutta ei katunut vaikka se vaatikin paljon, siis siihen perheeseen tuli mukaan miehenkin lapset.
Mulle tärkeintä elämässä on lapset, joten jos seurustelisin, niin miehen täytyis se ymmärtää. Lapseni on kyllä jo isoja, nuorempikin parin vuoden päästä täysi-ikäinen, joten aikaa ei enää kulu lasten harrastuksissa ym. Enkä todellakaan enää tämän ikäisenä (muutaman vuoden päästä 50) halua ketään kanssani asumaan, vaan haluaisin just tällaisen "etäsuhteen", jossa aikaa vietettäisiin yhdessä; vois käydä matseissa, leffassa, jopa siellä baarissa joskus, mutta kumpikin asuisi omassa kodissaan. En millään haluais ruveta järkkään kotiani uudelleen toisen tavaroiden takia, en kaipaa seuraa joka ikinen päivä. Sitä paitsi suhteellekin tekee varmasti hyvää, kun on ilmaa ja etäisyyttä; koko ajan ei tarvii olla yhdessä ja kitistä toisen menoista. Mutta mikään "haku" päällä en ole, jos jotain on tapahtuakseen, niin tapahtuu...