Gestapo meininki

Työvoimahallinto kannustaa työnhakijaa tekemään verkkoon vapaaehtoisen työnhakuilmoituksen CV-netin.

Työttömälle voi tulla yllätyksenä, että työllistymissuunnitelmassa sovitun CV-netin unohtaminen voi tuoda kaksi kuukautta karenssia.

Jos asiakas sitoutuu tekemään CV-netin, sille asetetaan takaraja. Kaikki työnhakijat eivät ymmärrä, että CV-netti on silloin todella tehtävä määräajassa, koska se on periaatteessa vapaaehtoinen.

- Jos työnhakija ei noudata suunnitelmaa, häneltä pyydetään kirjallista selvitystä, jonka jälkeen asiasta annetaan työvoimapoliittinen lausunto maksajalle. Karenssi ei ole automaattinen, toteaa Tampereen työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Taisto Tuominen.

Tuomisen mukaan CV-netti on hyvä työllistymisväylä. Sitä käyttävät myös sellaiset työnantajat, jotka eivät muuten ilmoita paikkoja avoimiksi TE-toimistoon.

STT

CV-nettiin täytyy kirjautua pankkitunnuksilla, itselläni ne eivät ole koskaan toimineet, joten en ole voinut mitään sinne jättääkkään! Vaaditaan, että pankkien tunnistautumismekanismit korjataan toimiviksi.
15517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sampopankki Linux: "Emme tue tietokoneesi käyttöjärjestelmää, joten emme voi taata kaikkien palveluiden toimivuutta."
No, en ole ikinä omistanut windowsia, joten se ei ole vaihtoehto, enkä myöskään suostu levittelemään tunnuksiani yleisillä koneilla, vain henkilökohtaisessa käytössä olevilla koneilla voin tehdä tunnistautumisen ylipäätään mihinkään palveluun.

Äänestä

"CV-nettiin täytyy kirjautua pankkitunnuksilla, itselläni ne eivät ole koskaan toimineet, joten en ole voinut mitään sinne jättääkkään!"

Ota nyt heti huomenna yhteys pankkiisi, jos tunnuksesi eivät toimi. Tai sitten et vain osaa.
Muilla kyllä tunnukset toimivat.

Ja eikös työttömän kannata käyttää kaikkia mahdollisia kanavia työn löytämiseksi. Tietysti, jos ei haluakaan työllistyä, niin sehän onkin sitten toinen juttu.

Ja Linux miehelle. Kyllä Sampopankin nettipankki toimii linuxilla. Sinäkään et näemmä osaa.

http://linux.fi/wiki/Keskustelu:Java

Äänestä
  • Nuo muut näköjään ymmärsivät jotain sellaista, mikä sinulle ilmeisesti on kovin hankalaa, tai sitten kuulut tuohon muuten vaan ilkeämieliseen jeesustelijaporukkaan, jonka jonkin sortin luonnehäiriö ajaa aina kiusaamaan heikompiaan.

    No, selitetäänpä nyt sitten: Tuossa orjatietokannassa työkkärin mukaan vierailee sellaisiakin työnantajia, jotka eivät muualla käy, mistä työkkäri vetääkin johtopäätöksen, että kyseessä on hyvä työllistämiskanava. Mietitäänpä kuitenkin hiukan. Miksi ihmeessä työnantajat haluavat käydä työvoimatoimiston kannassa, kun arkikokemus joka puolella on se, että työttömien paperit joutuvat aina kasan alimmaiseksi? Nooo...? Aivan oikein, siksi, että näissä kannoissa on työttömiä ja työttömien herkullinen ominaisuus on se, että niitä saa helposti, jopa suorastaan pakotettuna palkattomiin harjoiteluihin, tai muuten vaan kiristettyä olemattomille palkoille.

    Ei tarvitse kuin vihjata työkkäriin, ettei työtön ollutkaan kiinnostunut, niin karenssi napsahtaa.

    Ja nimenomaan tästä syystä sinne harva asioita yleensäkin edes muutaman askeleen tulevaisuuten hahmottamaan pystyvä haluaa CV:nsä laitaa. Eikä sitä paitsi monen mielestä ole muutenkaan järkevää julkisella foorumilla toitottaa olevansa työtön. Varsinkin kun se kaikista tavanomaisin ja väittäisinpä jopa, että oikeampi arkikokemus edelleen on se, että työttömänä työn saanti on hankalampaa, eikä ihan vähääkään hankalampaa, kuin työllisenä.

    Huomaatko? Ihan pikkuisen pohtimalla olisi tämäkin saattanut hahmottua. Tai mitä jaskaa, kyllähän se varmaan hahmottui, semminkin kun tuo nyt on aika yksinkertainen asia, mutta pitipä taas päästä kansanomaisesti sanottuna vlttuilemaan, eh?

    Hei! Työttömät! Jos työkkäri joviaalin tapaansa alkaa kiristämään karensseille yms. uhaten laittamaan CV:n tuonne, tehkää se nimettömänä ja kaikista tärkeimpänä: Älköö ilmoittako olevanne työtön, van kylväkää jonnekin asisanojen joukkoon puolihuolimattomasti vaikkapa sana "työpaikanvaihtaja" tms...

    Ja näin, oh Lord, ihme tapahtuu, ja kuin taikaiskusta palkattomien harjoitteluiden tarjoajat ja aliapakalla kiristäjät yms. kaikkoavat kuin se kuuluisa ureapitoinen nesta lumeen.

    Tämän seurauksena tarjotaankin enää pääasiassa todelliseen tarpeen herättämiä normaalipalkallisia työpaikkoja, kun ei yksinkertaisesti ole enää mitään kiristysvipua näkyvillä.

    Lisää tehoa huomattavasti: Tämähän on nimenomaan sitä ihan aikuisen oikeaa PALKALLISTA työllistämistä, josta sinunkin pitäisi olla tyytyväinen, eiköstä vainenkin?

    Äänestä

  • Jep, tunnistautumispalvelut eivät toimi. Pointti on siis se, että en pysty tunnistautumaan käsittääkseni Javan takia pankkitunnuksilla(MILLÄÄN versiolla, kaikki on kokeiltu, jopa ne joita pankki suosittelee ja ne joita ei.). Hauskinta tässä on se, että aluksi pankki kertoo asioiden toimivan, mutta sitten kun kaikki on viimeistä piirua myöten asenneltu oikein, ilmoittaa pankki automaattisen testin mukaan olevansa "yhteensopiva", mutta ei suostu toimimaan, koska käyttöjärjestelmänä on Linux! Olen ollut yhteydessä pankkiin asian tiimoilta n. kerran/vuosi, mutta kehitystä ei ole tapahtunut. Onneksi on tuo miniverkkopankki.. vaan ei auta tunnistautumisessa. Sama tietysti koskee mm. kaikkia verkkokauppoja, joiden tuotteita en myöskään pysty ostamaan, kun ei tunnistautumiset toimi.

    Äänestä

  • vikaa pankissa kirjoitti:

    Jep, tunnistautumispalvelut eivät toimi. Pointti on siis se, että en pysty tunnistautumaan käsittääkseni Javan takia pankkitunnuksilla(MILLÄÄN versiolla, kaikki on kokeiltu, jopa ne joita pankki suosittelee ja ne joita ei.). Hauskinta tässä on se, että aluksi pankki kertoo asioiden toimivan, mutta sitten kun kaikki on viimeistä piirua myöten asenneltu oikein, ilmoittaa pankki automaattisen testin mukaan olevansa "yhteensopiva", mutta ei suostu toimimaan, koska käyttöjärjestelmänä on Linux! Olen ollut yhteydessä pankkiin asian tiimoilta n. kerran/vuosi, mutta kehitystä ei ole tapahtunut. Onneksi on tuo miniverkkopankki.. vaan ei auta tunnistautumisessa. Sama tietysti koskee mm. kaikkia verkkokauppoja, joiden tuotteita en myöskään pysty ostamaan, kun ei tunnistautumiset toimi.

    No, eikös työvoimatoimistoissa ole esim. koneet, kirjastossa on koneet, sen cv:n voi tehdä missä vain on nettiyhteys. Jospa se sun tunnuksesi toimisi muualla vaikkei kotikoneella.
    Ja muuten ne tunnukset sitten toimivat, eli pääset joka muuhun paikkaan mihin niillä kirjautuminen on sallittu, jopa omiin pankkitietoihisi.

    Joo. Ja aika noloa työnantajalta, jos se väittää olevansa kiinnostunut juuri sinut palkkaamaan ja aiheuttaa sinulle karenssin, sillä onhan siellä muitakin työnhakijoita, miksi ihmeessä työnantaja rupeaisi karensseja tehtailemaan. Ja jos näin olisi, että sama työnantaja ilmoittelisi jatkuvasti työhaluttomista, niin johan se joutaisi käräjille se työnantajaksi tekeytyvä.

    Itsellä oli siellä jonkin aikaa anonyymi cv, ei yhtään yhteydenottoa. Tosin minä en ole mikään parikymppinen enää. Eikä minua ollut missään suunnitelmassa tuota velvoitettu tekemään.

    Äänestä

  • se siitä. kirjoitti:

    Siksi toisekseen mun tilanne on se, että mun työllistymisajatukset on kirjattu kaksi vuotta sitten, eikä niitä ole missään vaiheessa päivitetty, että mun yhteydenotot te-toimistoonkin ovat vain, aijaa uusi ilmoittautumisaika - no, tossa on. Ei mitään ....

    Äänestä

mikä v.ttu ensinnäkin on koko cv...

Äänestä

Olen saanut muutaman kuukauden aikana kolme imartelevaa työtarjousta cv-netin kautta. Puhelinmyyntiä ja muuta kaupustelua. Että toimiihan se selvästi, jep jep....

Äänestä
  • Hei. Testattu myös cv-netin "toimivuus" - pari kertaa on tullut yhteydenotto verkostomarkkinointiin liittyen, siinä kaikki.

    Äänestä

  • joopajuupa kirjoitti:

    Hei. Testattu myös cv-netin "toimivuus" - pari kertaa on tullut yhteydenotto verkostomarkkinointiin liittyen, siinä kaikki.

    Samantyyppisiä yhteydenottoja olen itsekin saanut noitten ns. pankkien avuin. Mutta verkkosivustosta on se hyöty, että sen osoitteen voi vaivatta liittää sähköiseen työpaikkahakemukseen tarvitsematta kuormittaa vastaanottajan postilaatikkoa isoin liittein. (Tarkoitan kuvatiedostoja.)

    Äänestä

Kuka tietää: onko joku ihan oikeasti työllistynyt _netti-CV:n_ avulla? Koko touhu vaikuttaa minusta nykyajan jalkapuulta: julkinen häpäisy siitä syystä, ettet kykene elättämään itseäsi omalla työlläsi.

Äänestä

Jos CV-netin kautta tulee työtarjouksia, jotka eivät liity omaan alaan, niin pitääkö niihin hakea, esim. puhelinmyynti?

Äänestä
  • Työn tarjoajat ei näe CV-netin kautta työnhakijan henkilötietoja, vaan pystyvät ainoastaan lähettämään hakijalle linkin takaa sähköpostia. Eli CV-netin kautta tuleviin työtarjouksiin ei ole pakko vastata.

    Olin vähän aikaa kevättalvesta työnhakijana ennekuin työllistyin keväällä. Minulla on kaupan alan peruskoulutus, joka tietenkin näkyy CV-netin CV:ssä, joten tuli esim. pölynimurikauppiaaksi työtarjousta jossa oma auto välttämätön. En sitten vastannut.

    Äänestä

Olen saanut paljon pitkiä soppareita CV neti kautta.

Äänestä
  • Paljon ja pitkiä ei oikein käy yksiin työsuhteista puhuttaessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikki on kirjoitti:

Työvoimahallinto kannustaa työnhakijaa tekemään verkkoon vapaaehtoisen työnhakuilmoituksen CV-netin.

Työttömälle voi tulla yllätyksenä, että työllistymissuunnitelmassa sovitun CV-netin unohtaminen voi tuoda kaksi kuukautta karenssia.

Jos asiakas sitoutuu tekemään CV-netin, sille asetetaan takaraja. Kaikki työnhakijat eivät ymmärrä, että CV-netti on silloin todella tehtävä määräajassa, koska se on periaatteessa vapaaehtoinen.

- Jos työnhakija ei noudata suunnitelmaa, häneltä pyydetään kirjallista selvitystä, jonka jälkeen asiasta annetaan työvoimapoliittinen lausunto maksajalle. Karenssi ei ole automaattinen, toteaa Tampereen työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Taisto Tuominen.

Tuomisen mukaan CV-netti on hyvä työllistymisväylä. Sitä käyttävät myös sellaiset työnantajat, jotka eivät muuten ilmoita paikkoja avoimiksi TE-toimistoon.

STT

CV-nettiin täytyy kirjautua pankkitunnuksilla, itselläni ne eivät ole koskaan toimineet, joten en ole voinut mitään sinne jättääkkään! Vaaditaan, että pankkien tunnistautumismekanismit korjataan toimiviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu