YT = onnellisuus?

Palstalla tuntuu olevan paljon miehiä jotka ovat katkeria ja masentuneita koska naiset eivät kiinnostu heistä; monet tuntuvat kokevan, että pelkästään tämä asia estää heitä saavuttamasta onnea. En ole varma päteekö sama missä määrin naisiin joista miehet eivät kiinnostu, mutta ainakin joskus näin tuntuu olevan. Onko menestys parisuhdemarkkinoilla siis onnellisuuden salaisuus?

Toisaalta olen ihmeissäni pistänyt merkille, että myös YT-statuksen omaava ihminen voi olla onneton - jopa siinä määrin että päätyy itsemurhaan. Varsinkin kun kyseessä on kansainvälisesti menestynyt urheilija tai julkkis, en osaa kuin ihmetellä, miten voi päätyä sellaiseen ratkaisuun vaikka asiat ovat niin paljon paremmin kuin meillä muilla. Eikö näiden ihmisten pitäisi periaatteessa olla aina onnellisia?

Mietin omaa menneisyyttäni. Olen elänyt viimeiset vuodet melkolailla omissa oloissani, edes etsimättä parisuhdetta. Kieltämättä itsetunto on pikkuhiljaa alkanut rapautua. Mietin, mahdanko enää kelvata. Nuorena miehenä menestystä kuitenkin oli - siitä huolimatta, että olen mielestäni ruma, ja tietysti lyhyt. Onnellisuutta eivät panokeikat kuitenkaan tuoneet - hauskaahan se oli, mutta en minä sitä nyt kovin kummoisena ajanvietteenä pitänyt. Samaa voi sanoa pidemmistä parisuhteista - alkuhuuman laannuttua oli oikeastaan melko samantekevää olinko suhteessa vai en.

Olisiko asia niin yksinkertainen että ihminen tottuu joka tapauksessa nopeasti nykytilaan, riippumatta miten hyvin asiat ovat - urheiluautosta, kauniista tyttöystävästä, lottovoitosta tms. voi haaveilla koko ikänsä, ja sitten kun sen saa, on pari päivää hyvin onnellinen ja sen jälkeen ei enää koskaan ajattele asiaa. Vanhan haaveen korvaa uusi, vieläkin mahdottomampi haave, ja sitten itketään kun sitä ei saa... sanotaan, että mitään ei osaa todella arvostaa ennenkuin sen menettää - ehkäpä vastaavasti minkään arvoa ei osaa arvioida realistisesti ennenkuin sen saa.

Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiä asiasta.
477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehkä olet niin "itsetyydyttävä" ihminen, että et tarvitse toista ihmistä kokeaksesi itsesi kokonaiseksi ihmiseksi (niin seksuaalisuuden kuin muiden asioiden puolella). Uskoisin kyllä, että vaikka itse oletkin mies, niin tuollainen "itsetyydyttyneisyys" on yleisempää naisilla.

Äänestä

Niin se vaan on että teinipil... rakkaus pelastaa miehen syrjäytymiseltä ja itsemurhalta.

Äänestä

Taikapillu on pelastanut enmmän miehiä kuin Jeesus.

Äänestä

Lyhyet panosuhteet antavat enemmänkin itseluottamusta kuin onnellisuutta. Onni lähtee pysyvistä hyvälaatuisista suhteista (pari- ja ystävyys-), tyydyttävästä työstä ja harrastuksista. Niiden tasapainosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


INxJ kirjoitti:

Palstalla tuntuu olevan paljon miehiä jotka ovat katkeria ja masentuneita koska naiset eivät kiinnostu heistä; monet tuntuvat kokevan, että pelkästään tämä asia estää heitä saavuttamasta onnea. En ole varma päteekö sama missä määrin naisiin joista miehet eivät kiinnostu, mutta ainakin joskus näin tuntuu olevan. Onko menestys parisuhdemarkkinoilla siis onnellisuuden salaisuus?

Toisaalta olen ihmeissäni pistänyt merkille, että myös YT-statuksen omaava ihminen voi olla onneton - jopa siinä määrin että päätyy itsemurhaan. Varsinkin kun kyseessä on kansainvälisesti menestynyt urheilija tai julkkis, en osaa kuin ihmetellä, miten voi päätyä sellaiseen ratkaisuun vaikka asiat ovat niin paljon paremmin kuin meillä muilla. Eikö näiden ihmisten pitäisi periaatteessa olla aina onnellisia?

Mietin omaa menneisyyttäni. Olen elänyt viimeiset vuodet melkolailla omissa oloissani, edes etsimättä parisuhdetta. Kieltämättä itsetunto on pikkuhiljaa alkanut rapautua. Mietin, mahdanko enää kelvata. Nuorena miehenä menestystä kuitenkin oli - siitä huolimatta, että olen mielestäni ruma, ja tietysti lyhyt. Onnellisuutta eivät panokeikat kuitenkaan tuoneet - hauskaahan se oli, mutta en minä sitä nyt kovin kummoisena ajanvietteenä pitänyt. Samaa voi sanoa pidemmistä parisuhteista - alkuhuuman laannuttua oli oikeastaan melko samantekevää olinko suhteessa vai en.

Olisiko asia niin yksinkertainen että ihminen tottuu joka tapauksessa nopeasti nykytilaan, riippumatta miten hyvin asiat ovat - urheiluautosta, kauniista tyttöystävästä, lottovoitosta tms. voi haaveilla koko ikänsä, ja sitten kun sen saa, on pari päivää hyvin onnellinen ja sen jälkeen ei enää koskaan ajattele asiaa. Vanhan haaveen korvaa uusi, vieläkin mahdottomampi haave, ja sitten itketään kun sitä ei saa... sanotaan, että mitään ei osaa todella arvostaa ennenkuin sen menettää - ehkäpä vastaavasti minkään arvoa ei osaa arvioida realistisesti ennenkuin sen saa.

Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu