Irtisanottu

mitäs nyt

Aloitin työt Lassila & Tikanojalla extra siivoojana. Pomoni tykästyi työnjälkeeni ja teki minusta vakituisen ja kokopäiväisen siivoojan. Edelleen ei mennyt kauaakaan kun hän jo pyysi minua palveluohjaajakseen. Eli minusta tuli sitten palveluohjaaja. Yhteistyömme sujui mainiosti ja kiitostakin sain viikottain. Asiakkaat pitivät minusta. Koe aikani oli 4kk, kuten on tapana. Sairastuin koeaikanani. Sairaslomani aikana tuli sitten kirjattu kirje minulle, että minut on irtisanottu koeajan puitteissa. Lisäksi minut oli irtisanottu 3päivää aikaisemmin kuin sain sen kirjatun kirjeen. Eli kukaan ei kertonut minulle että minut on irtisanottu vaan sain 3 päivää myöhemmin tiedon kirjattuna kirjeenä. Tykkäsin oikeasti työstäni ja kyllä minusta työntekijän pitää saada tieto irtisanomisestaan samana päivänä kuin hänet on irtisanottu, eikä vasta 3 päivää myöhemmin.

12

570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iwurieeiuewioueioue

      Koeajalla työsuhteen voivat molemmat osapuolet lopettaa ilman sen kummempia perusteluja.

      • ~~~~~~~~~~

        Tämä ei ole totta, edes koeajalla työsuhdetta ei voi purkaa esim. sairauden perusteella.
        Eräs aiempi työsuhteeni purettiin koeajalla. Aluksi työnantaja esitti syyksi sairauslomani, mikä varmasti olikin todellinen syy, mutta myöhemmin paperilla luki työsuhteen purku koeajan perusteella. Asian sovittelu ei tuottanut tulosta, oikeudessa työnantaja kuitenkin tuomittiin laittomasta irtisanomisesta ja hän joutui korvaamaan minulle menetetyn palkan, oikeudenkäyntikulut ja vahingonkorvausta (mm. perättömästä lausumasta).

        Aloittajaa kehotan ottamaan yhteyttä joko ammattiliittoonsa tai työsuojeluviranomaiseen, jos ei ole liiton jäsen. Sen verran törkeä juttu tämä irtisanomisesi, että saat varmasti apua sen selvittämisessä! :)


    • älä hae lomaa

      Sairasloma on sama asia kuin sanoisi pomolle päin näköä että "en jaksa tätä paskaa, tarviin hermolomaa". Kannattaa vain tehdä työt mukisematta vaikka raskasta olisikin jos haluaa säilyttää luottamuksen -- kukaan ei halua maksaa sinun lomailujasi!

      • ####

        Sopimuksen purkaminen koeaikana

        Koeaikana tapahtuvasta purkamisesta usein esitetään virheellisesti, että se saisi tapahtua ilman mitään perusteita. Kuten lainkohdan 4 momentti kuitenkin toteaa, perusteet eivät saa olla "koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisia".

        Työnantajan suorittaman purkamisen on liityttävä työntekijän henkilöön tai hänen työsuoritukseensa. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on todettu, että mikäli työntekijä esittää uskottavia perusteluita purkamisen syrjivyyden tai epäasiallisuuden puolesta, työnantajan velvollisuudeksi jää näyttää purkamisen syyn liittymisen koeajan tarkoitukseen (työntekijän työsuorituksen tason toteamiseen). Koeaika ei siis automaattisesti oikeuta kumpaakaan osapuolta tulkitsemaan lainmukaisia irtisanomisen syitä purkuperusteiksi.


      • monibuy

        Jaaha, Kalevilla on taas putki päällä.


    • Kysymys...

      Koittiko työnantaja saada sinut puhelimitse kiinni irtisanomispäivänä? Jos ei, niin sitten liittoon tai viranomaisiin yhteyttä.

      • mitäs nyt

        Ei yrittänyt saada minua kiinni puhelimitse.
        Liittoon olen jo ilmoittanut.
        No, en nyt ole jäänyt kuitenkaan itkemään.
        Liitto selvittää tuon purku asian.
        Itse olin jo työpaikkahaastattelussa ja työt alkaa jo
        lauantaina.
        Mielestäni sairasloma ei saa olla irtisanomisen peruste!
        Ei edes koeaikana.
        Lisäksi koeaikani oli jo mennyt umpeen, kun sain sen
        kirjatun kirjeen.


      • Hhuu3
        mitäs nyt kirjoitti:

        Ei yrittänyt saada minua kiinni puhelimitse.
        Liittoon olen jo ilmoittanut.
        No, en nyt ole jäänyt kuitenkaan itkemään.
        Liitto selvittää tuon purku asian.
        Itse olin jo työpaikkahaastattelussa ja työt alkaa jo
        lauantaina.
        Mielestäni sairasloma ei saa olla irtisanomisen peruste!
        Ei edes koeaikana.
        Lisäksi koeaikani oli jo mennyt umpeen, kun sain sen
        kirjatun kirjeen.

        Paljoko L&T:n tuntiliksa on?


      • palkkakuopassa
        Hhuu3 kirjoitti:

        Paljoko L&T:n tuntiliksa on?

        Se on kohdekohtainen ja siten saattaa muuttua kohteen muuttuessa. Eiköhän sellainen 8,29€ / h. lisät ole aika kohdillaan. Tosin palveluohjaaja saa vielä lisäksi tuon 1,01€/ h. kymppilisää. Erityistöistä ja kohteista saa toki palkkaluokaltaan korkeampaa palkkaa, kuten kirjoitinkin kyseessä on ihan mitä kohdetta siivoaa.


      • siivooja itsekskin
        palkkakuopassa kirjoitti:

        Se on kohdekohtainen ja siten saattaa muuttua kohteen muuttuessa. Eiköhän sellainen 8,29€ / h. lisät ole aika kohdillaan. Tosin palveluohjaaja saa vielä lisäksi tuon 1,01€/ h. kymppilisää. Erityistöistä ja kohteista saa toki palkkaluokaltaan korkeampaa palkkaa, kuten kirjoitinkin kyseessä on ihan mitä kohdetta siivoaa.

        älkää menkö töihin L&t le ei hyvä paikka


    • Appiukko
    • Anonyymi

      L T ei kunnioita suomen lakia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4269
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2100
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      242
      1023
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      135
      1021
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe