Kastelujärjestelmä ennen vedenpaisumusta

Palstan ylivoimaisesti kovin intoilija, nimimerkki a. osaa kertoa meille, miten kasvikunta selvisi maailmassa jossa ei satanut, eli aikana ennen vedenpaisumusta:

"Raamattu sanookin että aamuisin maasta nousi kaste joka kasteli maan viileän yön vaikutuksesta."

Mistä tämä kaste nyt sitten aikuisten oikeasti tuli? Vähän kuulostaa kehäpäättelyltä todeta että se nousi maasta ja kasteli maan.

No aikuisten oikeasti aamukaste on todellisuutta tänäkin päivänä, ja me tiedämme nykyään ettei se nouse mistään maasta.
17263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No saipa ne porkkanat jos kyllä porkkanapellotkin kyytiä, kun kunnon satojen metrien korkuinen tsunami iski. Nooakilla tais mennä porkkana- ja pottupellot uuteen uskoon.

Äänestä

Jos ennen vedenpaisumusta ei satanut, niin se herättää kasvien kasteluongelmien lisäksi muutaman muunkin kysymyksen:

Useat lehtisammikkolajit kasvattavat poikasensa päällyskasvien (useimmat ananaksen sukulaisia) lehtiruusukkeisiin sadevedestä muodostuvissa mikrolammikoissa. Mitenkäs näiden elukoiden lisääntyminen sujui kun ei satanut eikä muodostunut näitä mikrolammikoita?

Samoin lukuisat muut lajit, jotka ovat riippuvaisia tilapäisistä sadevesilammikoista. Esimerkiksi alkeelliset triops-äyriäiset, joiden munat eivät kehity, jollei ne ole välillä riittävän kauan kuivuneina ennenkuin päätyvät sadevesilammikkoon. Ei kai kaste kuitenkaan voi maahan lammikoita muodostaa edes kretiinin mielikuvituksessa?

Äänestä
  • Olette nyt aivan metsässä. Tuo ei tuota mitään ongelmaa kreationistitieteelle.

    Eiväthän baraminit tarvi sadetta saati sitten mikrolammikoita. Tämä nykyinen luonnon monimuotoisuus on seurausta jalojen baraminien rappeutumisesta miljooniksi ympäristöönsä hyvin sopeutuneiksi eläinlajeiksi.

    Voi olla, että baraminiporkkanallakin oli niin pitkä juuri, että se haki vetensä suoraan syvyyden lähteistä.

    Baraminit ovat taas rappeutuneet sen vuoksi, kun maalla ei ole enää suurta vesikuplaa ympärillään.

    Äänestä

  • kretukoulutettu kirjoitti:

    Olette nyt aivan metsässä. Tuo ei tuota mitään ongelmaa kreationistitieteelle.

    Eiväthän baraminit tarvi sadetta saati sitten mikrolammikoita. Tämä nykyinen luonnon monimuotoisuus on seurausta jalojen baraminien rappeutumisesta miljooniksi ympäristöönsä hyvin sopeutuneiksi eläinlajeiksi.

    Voi olla, että baraminiporkkanallakin oli niin pitkä juuri, että se haki vetensä suoraan syvyyden lähteistä.

    Baraminit ovat taas rappeutuneet sen vuoksi, kun maalla ei ole enää suurta vesikuplaa ympärillään.

    Eikö niin, että tämä on ironiaa?

    Äänestä

Meillä on tänään vähän eri ilmasto kuin ennen vedenpaisumusta.

Kaste kasteli maan, ja kaste tulee aina ensin ihan maanpinnalle, joten vaikka se muodostuisikin ilman näkymättömän pienistä vesimolekyyleistä niin maan pinnalta se alkaa nousta ylöspäin ja myös alaspäin niin että aamuisin on heinikko aina märkää.

En oikein ymmärrä etä mikä tässä olisi ongelmallista. Jos ei tossut aamulla kastuisi kosteudesta niin voisin ihmetellä että mitä Mooses tarkoitti. Nyt en.

Äänestä
  • Veden selittämättömän ylöspäin nousun sijasta voi helpommin ymmärtää, että alastuleva vesi kastaa ensin heinät ja sitten maan.

    "Kaste kasteli maan, ja kaste tulee aina ensin ihan maanpinnalle, joten vaikka se muodostuisikin ilman näkymättömän pienistä vesimolekyyleistä niin maan pinnalta se alkaa nousta ylöspäin ja myös alaspäin."

    Vai tarvitsetko kiertovettä kierrelogiikkasi voiteluun?

    Äänestä

  • 1.Mooseksen kirjan toinen luku kertoo (ns. toisen luomiskertomuksen alku):

    "Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata"

    Eli Raamatussa esitetty käsitys on, että jos ei ole sadetta ei edes ruoho eikä pensaat voi kasvaa. Multinikin käsitys on, että ei ollut sadetta, mutta maapallo oli trooppinen puutarha. Multinikki väittää uskovansa Raamatun sanatarkkaan totuuteen ja on samalla itse eri mieltä Raamatun kanssa.

    Tämä on sinällään yksi surullinen esimerkki siitä, miten kreationistien yritykset selittää Raamatun epäloogisuudet loogisesti, johtaa vain uusiin hetteikköihin. Kaikki alkoi siitä, että mielikuviteksettomat kretiinit yrittivät selittää se, miksi sateenkaari "annettiin" vasta vedenpaisumuksen jälkeen.

    Surullista kreationistien sumentuneessa ajattelussa on se, että he eivät keksineet mitään vähemmän epäloogista syytä sille, että ihmiset eivät olleet aiemmin nähneet sataankaarta kuin sen, että ennen vedenpaisumusta ei satanut. Useimmat meistä pystyisivät varmaankin keksimään vähemmän epäloogisia selityksiä.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Veden selittämättömän ylöspäin nousun sijasta voi helpommin ymmärtää, että alastuleva vesi kastaa ensin heinät ja sitten maan.

    "Kaste kasteli maan, ja kaste tulee aina ensin ihan maanpinnalle, joten vaikka se muodostuisikin ilman näkymättömän pienistä vesimolekyyleistä niin maan pinnalta se alkaa nousta ylöspäin ja myös alaspäin."

    Vai tarvitsetko kiertovettä kierrelogiikkasi voiteluun?

    Höhlä. Eikös logiikkasi kerro sinulle sitä että jos maa olisi ollut märkää, siis niin märkää että siitä olisi pitänyt tulla ne kastepisarat kastelemaan maata niin sehän se vasta hassu kierrelogiikkatemppu olisi. Miksi maasta olisi pitänyt nousta vettä vain palatakseen takaisin?
    Nyt kaste muodostui maan rajaan ilman sisältämistä vesimolekyyleistä ja kásteli kasvien juuret. Ja kostutti lehdet myös kuten meidän nurmikkomme joka aamu.

    Tämä on selkeästi loogisin selitys asialle.
    Jos joku keksii paremman niin kelpuutan kyllä sen.

    Äänestä

  • Peruskoulutettu kirjoitti:

    1.Mooseksen kirjan toinen luku kertoo (ns. toisen luomiskertomuksen alku):

    "Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata"

    Eli Raamatussa esitetty käsitys on, että jos ei ole sadetta ei edes ruoho eikä pensaat voi kasvaa. Multinikin käsitys on, että ei ollut sadetta, mutta maapallo oli trooppinen puutarha. Multinikki väittää uskovansa Raamatun sanatarkkaan totuuteen ja on samalla itse eri mieltä Raamatun kanssa.

    Tämä on sinällään yksi surullinen esimerkki siitä, miten kreationistien yritykset selittää Raamatun epäloogisuudet loogisesti, johtaa vain uusiin hetteikköihin. Kaikki alkoi siitä, että mielikuviteksettomat kretiinit yrittivät selittää se, miksi sateenkaari "annettiin" vasta vedenpaisumuksen jälkeen.

    Surullista kreationistien sumentuneessa ajattelussa on se, että he eivät keksineet mitään vähemmän epäloogista syytä sille, että ihmiset eivät olleet aiemmin nähneet sataankaarta kuin sen, että ennen vedenpaisumusta ei satanut. Useimmat meistä pystyisivät varmaankin keksimään vähemmän epäloogisia selityksiä.

    Sinulla nyt taisi mennä aikakoordinaatit hiukkasen pieleen.

    Kyllä Aadamin päivinä oli jo hiukan ruohoakin maassa. Ja ainakin pari omenapuutakin ja viikunapuu.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Höhlä. Eikös logiikkasi kerro sinulle sitä että jos maa olisi ollut märkää, siis niin märkää että siitä olisi pitänyt tulla ne kastepisarat kastelemaan maata niin sehän se vasta hassu kierrelogiikkatemppu olisi. Miksi maasta olisi pitänyt nousta vettä vain palatakseen takaisin?
    Nyt kaste muodostui maan rajaan ilman sisältämistä vesimolekyyleistä ja kásteli kasvien juuret. Ja kostutti lehdet myös kuten meidän nurmikkomme joka aamu.

    Tämä on selkeästi loogisin selitys asialle.
    Jos joku keksii paremman niin kelpuutan kyllä sen.

    Sivullisille tiedoksi aamukasteen salaisuus. Ilman yöllä kylmetessä siihen päivän lämmössä maasta ja kasveista haihtunut vesi tiivistyy laskeutuen kaikille pinnoille, jotka eivät ole ilmaa lämpimämpiä.

    Multinilkkihän trollaa, hänelle ei kannata selittää.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Sivullisille tiedoksi aamukasteen salaisuus. Ilman yöllä kylmetessä siihen päivän lämmössä maasta ja kasveista haihtunut vesi tiivistyy laskeutuen kaikille pinnoille, jotka eivät ole ilmaa lämpimämpiä.

    Multinilkkihän trollaa, hänelle ei kannata selittää.

    "...päivän lämmössä maasta ja kasveista haihtunut vesi..

    Yksi tärkeä lisäys, vesistöistä haihtunut vesi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "...päivän lämmössä maasta ja kasveista haihtunut vesi..

    Yksi tärkeä lisäys, vesistöistä haihtunut vesi.

    Toden totta, ja saattaahan ilman kosteutta tulla (ja mennä) myös tuulten mukana. Erityisen kylmät pinnat kostuvat jopa päiväsaikaan kondenssivedestä. Kastekaan ei ole ihan triviaali ilmiö.

    Äänestä

  • asianharrqastaja kirjoitti:

    Toden totta, ja saattaahan ilman kosteutta tulla (ja mennä) myös tuulten mukana. Erityisen kylmät pinnat kostuvat jopa päiväsaikaan kondenssivedestä. Kastekaan ei ole ihan triviaali ilmiö.

    Kostea ilma ja lämpötilaerot johtavat aina pilviin ja lopulta sateeseen.

    -> Lämpötilaerot pyrkivät tasoittumaan
    -> Syntyy tuulia
    -> Tuulet vievät monesti ylöspäin. (lämpötilaero maanpinta vs ilmakehä)
    -> kostea lämmin ilma jäähtyy kohotessaan ylöspäin
    -> ilma ei enää voi pitää sisällään yhtä suurta määrää vesihöyryä
    -> vesihöyry tiivistyy vesipisaroiksi tai jääkristalleiksi
    -> syntyy pilviä
    -> pilvet satavat alas ennemmin tai myöhemmin painovoiman vaikutuksesta.

    Ennen Nooan tulvaa ei siis voinut olla lämpötilaeroja.

    Äänestä

  • "Raamattu sanookin että aamuisin maasta nousi kaste joka kasteli maan viileän yön vaikutuksesta."

    "Kaste kasteli maan, ja kaste tulee aina ensin ihan maanpinnalle, joten vaikka se muodostuisikin ilman näkymättömän pienistä vesimolekyyleistä niin maan pinnalta se alkaa nousta ylöspäin ja myös alaspäin niin että aamuisin on heinikko aina märkää."

    Ja raamattu ei tässäkään kohtaa voinut kertoa miten asia oikeasti on, koska? Jos raamatussa selvitetään että kaste nousi maasta, ja se todellisuudessa vain tiivistyi siihen ilmasta ilman kosteuden ansiosta, niin miksi asia on esitetty raamatussa päin haitaria?

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Sinulla nyt taisi mennä aikakoordinaatit hiukkasen pieleen.

    Kyllä Aadamin päivinä oli jo hiukan ruohoakin maassa. Ja ainakin pari omenapuutakin ja viikunapuu.

    Ainakaan luomiskertomuksessa ei puhuta mitään omenista tai omenapuista.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Sinulla nyt taisi mennä aikakoordinaatit hiukkasen pieleen.

    Kyllä Aadamin päivinä oli jo hiukan ruohoakin maassa. Ja ainakin pari omenapuutakin ja viikunapuu.

    "Sinulla nyt taisi mennä aikakoordinaatit hiukkasen pieleen."

    Meni tai ei, sadetta pidettiin tuon kohdan mukaan edellytyksenä kasvillisuuden kasvulle. Kuitenkaan teidän mukaan ennen vedenpaisumusta ei satanut, vaikka kasvillisuutta esiintyi sitä ennen ns. ihan normaalisti.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Sinulla nyt taisi mennä aikakoordinaatit hiukkasen pieleen.

    Kyllä Aadamin päivinä oli jo hiukan ruohoakin maassa. Ja ainakin pari omenapuutakin ja viikunapuu.

    "Kyllä Aadamin päivinä oli jo hiukan ruohoakin maassa. Ja ainakin pari omenapuutakin ja viikunapuu. "

    Jos et olisi Jeesuksella aivosi tukkinut fundamentalisti, niin ymmärtäisit, että kun Genesiksen 1. ja 2. luvussa kerrotaan, että (a) paratiisissa oli rehevä kasvillisuus ja (b) ennen sadetta ei edes ruoho tai pensaat voineet kasvaa, niin ymmärtäisit, että Raamatun mukaan jo paratiisissa satoi.

    Sinä tuskin pystyt tätä ymmärtämään tämänkään jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kretarded kirjoitti:

Palstan ylivoimaisesti kovin intoilija, nimimerkki a. osaa kertoa meille, miten kasvikunta selvisi maailmassa jossa ei satanut, eli aikana ennen vedenpaisumusta:

"Raamattu sanookin että aamuisin maasta nousi kaste joka kasteli maan viileän yön vaikutuksesta."

Mistä tämä kaste nyt sitten aikuisten oikeasti tuli? Vähän kuulostaa kehäpäättelyltä todeta että se nousi maasta ja kasteli maan.

No aikuisten oikeasti aamukaste on todellisuutta tänäkin päivänä, ja me tiedämme nykyään ettei se nouse mistään maasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu