En nyt tiedä mitä sanoa... On niin kauhea olo. Poikaystäväni, jonka kanssa vielä muutama viikko sitten suunnittelimme perhettä ja omaa asuntoa kolmen vuoden jälkeen lähti toisen matkaan. Meillä oli riitoja, ja tunne niistä hirveää syyllisyyttä, olin inhottava. Se johtui siitä, etten tuntenut saavani enää arvostusta ja purin suuren ahdistukseni suhteeseen. olin myös huomannut masennukseni palanneen, ja sekin muutti suhdettamme negatiivisemmaksi.
Totuus on kuitenkin, että meillä oli hirmu hauskaa yhdessä, lukemattomia hyviä muistoja ja tuntin, että olemme ne kaksi täysin samanlaista muiden erilaisten joukossa. Ehdotin hänelle taukoa ja hän löysi parissa päivässä uuden vaikka yritin olla mukava ja korjata tilannetta. On iso syyllisyyden taakka, kun tiedän itse pilanneeni kaiken... Ja taas huomaan olevani todellisuudessa, jota pelkään enemmän kuin mitään: yksin tämän tunteen kanssa. Kaikki puristaa ja ahdistaa, en jaksa. Elämä on julmaa, eikä mitään hyvää ikinä tapahdu.
En luota keneenkään, edellinen exäni oli riippuvainen naisista ja teki minusta mitättömän ennen kuin jätti julmalla tavalla. Ja lähti myös toisen matkaan. Kun vihdoin pääsin siitä helvetistä yli, luulin ettei tätä enää tapahdu minulle... että olen jo kokenut osuuteni pahasta. Ja erittäin pitkän ajan jälkeen luotin jälleen..... Mutta nyt taas. Uudestaan ja uudestaan. olen kirottu. Mieluummin olisin kuollut kuin elossa, mutta ihmisen on hirveän vaikea lähteä oman käden kautta. Sekin epäonnistuisi, tiedän sen, en kestä kipua enkä mitään.
En edes pysty näyttämään tätä kenellekään. Kaikki varmaan ihmettelevät, miksi olen näin iloinen, mutta hävettää olla tällainen ja esitän että kaikki on hyvin. Jokainen minuutti on tuskaa, elämä on omalta osaltani turhaa. Olen nähnyt tulevaisuuteni, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi se kokea. En saanut perhettä enkä omaa kotia, olen ikuisesti täällä, näiden seinien sisällä ja katselen vuosien kuluvan.
Toivon, että olisin jo vanha, tietäisin, että oma osuuteni on melkein käyty loppuun saakka. Ei enää pelkoa eikä ahdistusta, vain odotusta, rauhaa. Ei meitä kaikkia ole luotu tänne elämään läpi normaalia elämää, tiedän sen nyt. Miksi minä?
Hän luo uuden elämän vosunsa kanssa, tiedän sen, paino rinnassani senkun kasvaa. Miten ihminen voidaan vain heittää roskikseen, miten kukaan pystyy vain vaihtamaan elämänsä lennossa toiseen, ilman kiintymystä tai katumusta? Miten ihmeessä?
Miksei elämä koskaan tunnu hyvältä? on vain pahoja päivä ja erittäin pahoja päiviä, ja sitten on neutraalia. Vuodesta toiseen. Onko hyvää olemassakaan?
Totuus on kuitenkin, että meillä oli hirmu hauskaa yhdessä, lukemattomia hyviä muistoja ja tuntin, että olemme ne kaksi täysin samanlaista muiden erilaisten joukossa. Ehdotin hänelle taukoa ja hän löysi parissa päivässä uuden vaikka yritin olla mukava ja korjata tilannetta. On iso syyllisyyden taakka, kun tiedän itse pilanneeni kaiken... Ja taas huomaan olevani todellisuudessa, jota pelkään enemmän kuin mitään: yksin tämän tunteen kanssa. Kaikki puristaa ja ahdistaa, en jaksa. Elämä on julmaa, eikä mitään hyvää ikinä tapahdu.
En luota keneenkään, edellinen exäni oli riippuvainen naisista ja teki minusta mitättömän ennen kuin jätti julmalla tavalla. Ja lähti myös toisen matkaan. Kun vihdoin pääsin siitä helvetistä yli, luulin ettei tätä enää tapahdu minulle... että olen jo kokenut osuuteni pahasta. Ja erittäin pitkän ajan jälkeen luotin jälleen..... Mutta nyt taas. Uudestaan ja uudestaan. olen kirottu. Mieluummin olisin kuollut kuin elossa, mutta ihmisen on hirveän vaikea lähteä oman käden kautta. Sekin epäonnistuisi, tiedän sen, en kestä kipua enkä mitään.
En edes pysty näyttämään tätä kenellekään. Kaikki varmaan ihmettelevät, miksi olen näin iloinen, mutta hävettää olla tällainen ja esitän että kaikki on hyvin. Jokainen minuutti on tuskaa, elämä on omalta osaltani turhaa. Olen nähnyt tulevaisuuteni, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi se kokea. En saanut perhettä enkä omaa kotia, olen ikuisesti täällä, näiden seinien sisällä ja katselen vuosien kuluvan.
Toivon, että olisin jo vanha, tietäisin, että oma osuuteni on melkein käyty loppuun saakka. Ei enää pelkoa eikä ahdistusta, vain odotusta, rauhaa. Ei meitä kaikkia ole luotu tänne elämään läpi normaalia elämää, tiedän sen nyt. Miksi minä?
Hän luo uuden elämän vosunsa kanssa, tiedän sen, paino rinnassani senkun kasvaa. Miten ihminen voidaan vain heittää roskikseen, miten kukaan pystyy vain vaihtamaan elämänsä lennossa toiseen, ilman kiintymystä tai katumusta? Miten ihmeessä?
Miksei elämä koskaan tunnu hyvältä? on vain pahoja päivä ja erittäin pahoja päiviä, ja sitten on neutraalia. Vuodesta toiseen. Onko hyvää olemassakaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkäpä kannattaa ihan ensin muuttaa tuota asennetta elämään! Jos kaikesta hakee vain surkeutta ja oma itsetunto on maissa, niin ehkä apu löytyisi siitä, että ajattelisit positiivisemmin ja hakisit itsestäsi hyviä piirteitä. Ole ensin onnellinen itsesi kanssa ja sitten lähdet tavoittelemaan parisuhdetta. Ainahan ero tuntuu kurjalta, oli suhde sitten ollut hyvä tai huono. Ja siinä surkeudessa kun on, niin muistaa vain ne ihanat ja hyvät asiat. Jos suhde oli niin ihana, niin eikai siinä riitoja olisi kovasti ollut. Eikä kukaan riitele yksin. Joten turha on yksin itseään syytellä. Jos elämä tuntuu todella raskaalta niin hanki ammatti apua. Älä jää yksin ihmettelemään. Toinen hyvä keino olisi uppoutua johonkin ihanaan harrastukseen mikä saa ajatukset vapaaksi. Esim ratsastus, punttisali ym. Ei muuta kun reippaasti ja rohkeasti kohti uutta alkua! Hyvää syksyn jatkoa!
Koet syyllisyyttä kun ehdotit taukoa ja mies löysi uuden parin päivän päästä? herää vaan kysymys että kuinkahan aidot miehen tunteet sua kohtaan mahtoivat olla kun ei paria päivää pidempään jaksanu ootella.....Ehkä oli sittenkin sun onni että suhteenne päättyi
minusta on outoa myös että mies löysi uuden noin pian..
mutta minkä ikäinen oletkaan?
en saanut perhettä enkä omaa kotia..kirjoitit.
älä hyvä ihminen vielä ole niin varma.
taidat olla aika nuori tai sitten itsetuntosi on heikko.
koeta nyt alkaa tykätä itsestäsi vaikka kaikkea et ole oikein tehnytkään elämässäsi.
en ole kaikkea tehnyt minäkään oikein.
mutta tässä sitä vain mennään.
ilman kiintymystä ja katumusta ihminen olisi jotain pahaa.onneksi tunteet on luotu meille ihmisille.
EIM OLE HYVÄÄ OLEMASAKAAN
Tiedän, että se on outoa... Ja totta että eipä tainnut olla paljon aitoja tunteita pelissä hänen puoleltaan. Se on vaan vieläkin shokki, koska luulin että kaikki olisi jo sen verran vakiintunutta ettei näin enää kävisi. Edelliset suhteet päättyneet huonosti, ja nyt taas... Hän oli lapsellinen idiootti, kyllä sen tiedän, mutta silti paska olo kaikesta. En vain voi uskoa.
Tosiaan yritettiin perhettä perustaa ja hän sitä kovasti halusi. Olen kolmekymmentä ja niin halusin vihdoin minäkin. Kaiken alusta aloittaminen taas jälleen tuntuu ihan mahdottomalta.
Hän ei tunne katumusta, hän nauroi ja haukkui julmasti kaiken jälkeen. Paha hän osaa olla, mutta luulin ettei minulle. Helpompi olisi kyllä olla itsekin tuollainen tunteeton ja kylmä, koska heillä kaikki on helpompaa.
Hyville ihmisille käy aina huonosti....
Hanki jokin harrastus, varmaan on jotakin mitä olet aina halunnut harrastaa, mutta et vaan ole aloittanut, nyt on aika!
Ei se kaveri ollu sun arvonen jos heti löysi uuden ja saattaa se vielä muuttaa mielensäkin, muistaa ne teidän yhteiset hyvät hetket.
Mut nyt ei kannata ajatella häntä vaan tee jotakin ja vaikka se harrastus.