KREIKKA PALKKAA LISÄÄ LOISIA ELÄTETTÄVÄKSI;

859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomalainen maksaa aina.
Olemme hyväntahtoisia hölmöjä.

ja se tiedetään ympäri Eurooppaa.

Äänestä

Ei artikkelissa mitään ihmeellistä ollut, palkattu pelkkiä pätkätyöläisiä ja määräaikaisia. Kreikassa ei taideta käyttää työharjoittelijoita 9€ päiväkorvauksella.

Äänestä
  • junakuljettakin saa 7000x14= 98.000euroa vuodessa palkkaa. ja jos tuloee ajoissa töihin saa vielä enemmän.

    JA SUOMALAINEN VERONMAKSAJA MAKSAA TUON.

    Äänestä

Tiistaina The Wall Street Journalissa julkaistussa tulenarassa kirjoituksessa tutkija ja kolumnisti Takis Michas valottaa syitä, miksi Kreikan uudistukset etenevät niin hitaasti - tai eivät lainkaan.

"Nykyinen hallitus ei ole tehnyt yhtään mitään 12 viime kuukauden aikana nopeuttakseen yksityistämisiä, pienentämään julkista sektoria tai avannut suljettuja ammattikuntia", Michasin haastattelema analyytikko sanoo.

"Hallitus on vain yrittänyt verottaa yksityisen sektorin pois pelistä."

"Kreikan suunnitelmat muistuttavat Neuvostoliiton viisivuotis-suunnitelmia: Ne näyttävät hyvältä paperilla, mutta ne eivät liity mitenkään todellisuuteen", Michas kirjoittaa.

Hän mainitsee esimerkkinä valtionyhtiöiden yksityistämiset. Kreikan pitäisi kerätä 5 miljardia euroa tämän vuoden aikana yksityistämisistä. Mutta puolentoista viime vuoden aikana ainuttakaan yksityistämistä ei ole toteutettu.

Michas arvioi, että Kreikan hallitus vitkuttelee niin kauan, kunnes EU-johtajat myöntävät ääneen, että Kreikka voi joutua lähtemään eurosta. Tähän asti Kreikka on Michasin mukaan voinut käyttää konkurssin uhkaa neuvottelukeinona saada parempia ehtoja velkojilta.

http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan hallitus quotei ole tehnyt yhtaan mitaanquot/a688753?s=u&wtm=te-20092011

Äänestä

Esim. valtiovarainministeri Kleptopoulos on jo ulkonäöltään henkilö, joka ei nauti meikämannen luottamusta.

Poliittisia nilkkejä ja pellejä koko kopla.

Äänestä

Suomi maksaa ja kansa hukkuu verojen alle.Kreikalaiset lakkoilevat Eikö niiden pitäis alkaa töitä tekemään??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmät maksavat vai? kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110993133&ext=ltr

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu