Päästäisinkö?

Samilla oli pitkästä aikaa treffit ja ilta vietettäisiin hänen omassa asunnossaan. Niinpä mies laitteli ruokaa ja siivoili odotellessaan. Yhtäkkiä Samia alkoi ihan kamalasti pierettää. Miekkonen aatteli, että samapa tuo vaikka päästää keittiössä...mutta hetkonen, hehän syövät siellä, ja nainen
oli jo varmasti tulossa eli haju ei ehtisi haihtua. Mies meni olohuoneeseen ja aatteli että nyt! Samassa hän tajusi, että televisiotakin varmasti katseltaisiin eli eipä käynyt tuokaan huone. Sami kokeili vielä vessaa, mutta arvelii, että nainen kävisi ehostelemassa itseään illan mittaan. Makuuhuoneeseenkaan ei voinut tehdä hajuhaittaa sillä kukaties, ehkäpä he päätyisivät sinne illan päätteeksi. Vihdoin ja viimein Sami hokasi tuuletusaukon ulko-oven vieressä. - Tuonne ko päästän niin sehän menee heti ulos, mies riemuitsi ja päästi raikuvan pierun aukkoon. No, kului tunti, toinen ja kolmaskin. Loppujen lopuksi naista ei näkynyt koko iltana. Sitäpä mies alkoi ihmetellä. Seuraavana päivänä Sami rohkaisi mielensä ja soitti naisystävälleen tiedustellakseen miksi naista ei ollut näkynyt koko iltana. Siihen nainen hämmästyneenä vastasi: - Olin jo tulossa ulko-ovella kun tuuletusaukosta kuului: TUU TORSTAINA!!!

0

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        100
        2936
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        106
        2500
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        92
        2256
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        22
        2082
      5. 177
        1896
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        44
        1883
      7. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        46
        1825
      8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1756
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        135
        1558
      10. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        137
        1323
      Aihe