Ei yksinhuoltajia, kiitos!

Sä olet ihan kamala ihminen jos et halua yksinhuoltajia, häpeäisit!!!!!

No jopas...
Suoraan sanoen saat kyllä etsiä ja odottaa Tuollaista "ihannemiestäsi" kaikessa rauhassa ja piiiiitkääääääään....
Kolmekymppisiä "kunnon miehiä" joilla ei ole elettyä elämää takana on aikas harvassa.
Voi hyvin kuvitella minkälaiset sosiaaliset taidot tuollainen kaveri omaa, elänyt vain itselleen ja uralleen.
Siitä on hyvä lähteä muodostamaan parisuhdetta jossa on lämpöä, kumppanuutta, hellyyttä, toisen huomioimista ja asioiden jakamista, ym mitä nyt hyvään parisuhteeseen kuuluu, kun on vain tehnyt uraa ja elänyt vain itselleen.
En oikein ymmärrä missä noita taitoja olisi opittu kun on elänyt noin?
Toivon että löydät unelmiesi miehen, eli toivotan sinulle onnea valitsemallesi tielle...

Et sinä huono ihminen ole, mutta kieltämättä aika itsekäs. Ihan hyvä, että pysyt erossa miehistä, joilla on jo lapsia. Kirjoituksestasi päätellen sinun saattaa olla aika haastavaa löytää kumppani, jonka kelpuuttaisit ja joka kelpuuttaisi sinut. Olet varmasti nainen, joka ei haasteita pelkää, joten saatat onnistuakin. Toki siinä on sellainen vaara, että suhteesta tulee kahden itsekkään uraihmisen taistelukenttä. Onnea etsintään kuitenkin!

Saakai jokainen olla mitä mieltä haluaa ja hakea sellaista seuraa kuin haluaa. Miksi annat ystäviesi määrittää sinut? Ei oikein sovi yhteen tuon 'menevän bisnessimagon' kanssa jota tuot esille. Enemmänkin se kertoo huonosta itsetunnosta kun tarvitsee tuollaisia kysellä.

Anna myös ystävillesi oikeus heidän mielipiteeseensä ja pidä sinä omasi. Ei se tee sinusta huonoa mutta ei heidänkään mielipiteensä tee heistä huonoja.

Juuri näin! Ihminen kellä ei ole lapsia niin vaan parempi tapailla lapsetomia. Mulla yx poika jonka kanssa oltiin kahestaan useampi vuosi, Tapailin lapsettomia miehiä ja eihän siitä mtn tule, kovin itsekkäitä eikä ymmärrä et lapsi aina ykkönen.
Joten pidä kantas ja varmasti löydät kunnollsen lapsettoman miehen!=)

Olen omasta mielestäni ihan hyvä ihminen, vaikka/koska en halua tapailla yksinhuoltajia. Olen hieman sinua vanhempi, työorientoitunut, paljon matkustava nainen. Enkä ole koskaan törmännyt siihen, että kaverini olisivat alkaneet kertoa minulle millaisista miehistä minun pitäisi olla kiinnostunut.

Koko avausviestisi kuulostaa lähinnä huonolta provolta. Tottakai jokainen saa valita kumppaninsa ihan niin kuin itse haluaa.

En nyt tiedä mitä haluat todistella ja kenelle, mutta elä, hyvä ihminen, ihan rauhassa ilman huolta siitä, että joku pakottaisi sinut ottamaan yksinhuoltajan.

Minä ottaisin mielelläni yh-iskän kumppanikseni!Hän ainakin pysyisi kotona lapsiaan hoitamassa eikä juoksentelisi kylillä.Itse toki en asettuisi lastenhoitajaksi.Viettäisin toki aikaa uusperheen kanssa,mutta loppupeleissä mies hoitaisi kuitenkin jälkikasvunsa.En voisi kuvitellakaan,että yh-iskä sanoisi minulle lauantai-tai pyhäaamuna,että voisitko nousta laittamaan lapsille aamiaista!!Tokihan voisin niin tehdä,mutta vain jos itse sen olisin päättänyt.
Elikä minäkin olen itsekäs ajatellessani,että haluaisin itselleni kodinhengen ja lapsia valmiiksi,niin ei niitäkään tarvitsisi itse tehdä.

Ja mä haluisin miehen.... ai joo... en mä haluiskaa miestä, mä haluisin orjan... mut kyl mä joskus siltä kysyisin jotai, et se tuntis olevasa tärkee... mut siis vaan jos mä haluisin kysyy...

Kehnohko trolli.

Numerot eivät millään täsmää, normaali maisterintutkintokin tulee noin 25-vuotiaana.

Viiden vuoden käteenjäävillä tuloilla ostanut talon ja auton?
Lasketaanpa vaikka 5000 euron kuukausitulojen mukaan,
Yhteensä viidessä vuodessa kertyy 300.000 josta veroihin menee 120.000, jää 180.000.
Vaikka ei tarvitsisi syödä tai maksaa vuokraa niin tuolla ei saa edes kämäistä kaksiota.

Ei sinua voi kukaan pakottaa ottamaan miestä, joka ei ole mieleisesi, mutta kriiterisi täyttävää sinkkumiestä, joka vielä luonteeltaan on sopiva ja kiinnostunut sinusta voi olla jo aika mahdotonta löytää kuten varmaan olet jo huomannut.

Mutta jos kerran et ole valmis näistä asioista tinkimään niin mitäpä se muille kuuluu, sinunhan se elämä on, elät sen sitten sinkkuna tai perheellisenä.

Siis onko tosiaan niin, että jo kolmekymppisillä miehillä on niin yleisesti lapsia?? Itse olen sinua vuosia vanhempi nainen ja kun itse tapailin kolmekymppisenä miehiä, niitä ihan kunnollisia, niin eipä heillä monellakaan ollut lapsia.

Mielestäni sinulla on aivan hyvät mahdollisuudet löytää lapseton ikäisesi mies. Ja minusta noin nuorena on järkevääkin yrittää löytää lapseton mies, jonka kanssa voi sitten perustaa perheen.

Eihän kolmekymppiseksi voi kaikkea ehtiä. Itsekin valmistuin yliopistosta 28v. Samanlaisia miehiä ja naisia on pilvin pimein.

Lapset ovat seksin tuotoksia. Ihanan puuhan ällöttävä lopputulos. Yyhoot ovat epätoivoisia ja ällöjä ehkäisytaidottomia haarojenlevittäjämoukkia. Onneksi olen tavannut riittäävän monta itsekästä urakumppania voidakseni todeta, että olen oikeassa. Lapset todella ällöttävät. Yyhoot sitäkin enemmän.

Kumpi pää sulla on pipi vai molemmat

Tiedätkö, saat olla juuri tuota mieltä. Tärkeintä on, että itse tietää mitä haluaa.

Olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Olen nähnyt paljon vaivaa, että olen hankkinut ne koulutukset joista olen unelmoinut. Olen tehnyt kovasti työtä sen eteen, että voin itse vaikuttaa elämääni. En ole siten itsekäs, että olisin huomioimatta mahdollisen kumppanin mielipiteet ja toiveet. Minusta ihanne on se, että tehdään YHDESSÄ ratkaisut.

Tiesin jo nuorempana, että haluan perheen. Haluan tarjota lapsilleni samantyyppisen lapsuuden kuin itselläni on. En ole typerä, tiedän että onnellisinkin perheonni voi särkyä, mutta haluan ainakin tehdä parhaani. Siihen ei kuulu uusioperhe-kuviot, eikä sisarpuolet yms.

Sanotaanko, että poikkeus vahvistaa säännön. Tapasin miehen, johon ihastuin voimakkaasti. Mutta. Miehellä oli lapsi. Päätin yrittää ja nyt kadun sitä. Mikä siinä on, että yh-vanhempaa pitää ymmärtää kaikessa ja aina sen uuden osapuolen pitäisi ymmärtää ja antaa kaikkensa? Pyydän, että tämän lukevat miettisivät sitä, että vaikka on kyse vanhemmasta ja lapsesta, niin eikö sen uuden jäsenenkin elämä ole yhtä tärkeä kuin muidenkin?

Huomasin, että yhtäkkiä elämääni ei ohjaa omat valintani, vaan toisten kahden ihmisen valinta tehdä lapsi. Minulle kerrotaan, että jos haluan olla yhdessä miehen kanssa, minun pitää asua korvessa (en ole odottanut mitään salamamuuttoa, ymmärrän kyllä huomioda lapsen koulun ja kaverit sekä turvallisen ympäristön) eikä asumisesta tai tulevaisuudesta voida edes keskustella. Korostan, että keskustelulla tarkoitan vaikka sitä, että mitä voisi olla suunnitelmissa 2 vuoden päästä. Minusta tuli yhtäkkiä joku lapsenvahti, ja minun piti ajaa sinne korpeen työpäivän päätteeksi, jos mies oli vuorotöissä. Alkuun halusin tutustua mieheen ja nähdä voisiko siitä tulla jotakin, mutta koska lapsi asui isän luona, nämä hetket olivat lapsen osalta sitä, että isi oli leikkikaveri ja kaikki aika piti vähintäänkin viettää samassa tilassa.

Kyse oli 12 vuotiaasta lapsesta, joka ei osallistunut mihinkään arkiaskareisiin. Isi lämmitti leivänkin, koska lapsi ei halutessaan osannut käyttää mikroa. Toisaalta lapsi oli sen perheen toinen vanhempi, sillä mielipide kyllä kävi aina ilmi, ja myös ne seuraukset jos asiat ei menneet kuten neiti halusi. Ja kun tuli itkukohtaus - isi meni sössöttämään perään.

Ja hei, minulla oli velvollisuus olla lapsenvahti, tuoda ruokaa pöytään, siivota yms. Mutta oikeuksia minulla ei ollut. Eli se vanha; jos on velvollisuuksia, on myös oikeuksia - ei päde. Jos sanoin, että käytökseen tulisi puuttua tai totesin että lapsen valehteluun tulisi puuttua, se olin minä jolla oli asenneongelma.

Kaiken kaikkiaan, lapsi toi vain negatiivisia vaikutuksia elämääni. Valinnoilla ja kovalla aiemmalla työlläni ei ollut mitään merkitystä enää. En saa vaikuttaa asuinpaikkaan, tulevaisuuteen, arkeen, enkä saa tutustua mieheen toivomallani tavalla. Sain negatiivista palautetta aina vain. Vaikka siitä, etten olisi puhunut riittävästi neidin kanssa päivän aikana tai milloin mistäkin. Huomatkaa, en edes puhunut vielä mitään entisestä vaimosta ja kaikesta siitä hässäkästä.

Eli, tiedän että en ole sen huonompi kuin kukaan muukaan kun uskallan sanoa, että kierrän yh-isät kaukaa. Tiedän etten itse halua hyväksyä toisten kiveen hakkaamia valintoja osaksi omaa elämääni. Haluan vaikuttaa itse siihen. En vihaa lapsia, haluan vain oman perheen, ja omille lapsille sellaiset lähtökohdat jotka haluan niille tarjota.

Aloittaja tosiaan kuulostaa hiukan trollilta, tai sitten hirveä uraohjus. Kommentoimpa silti.
Itsekkin olen 27 v korkeakoulutettu ja työelämässä. Viimeiset 3 vuotta olen ollut sinkkuna. Olen hyvin tyytyväinen elämääni ja ehkäpä toivon löytäväni itselleni ihanan naisen....Mutta en halua yh-äitiä en halua/jaksa/viitsi olla missään tekemisissä lasten tai varsinkaan heidän isän kanssa. Minusta se ei ole liikaa vaadittu, jos haluaa hankkia lapset vasta myöhemmin eikä halua kasvattaa toisen jälkikasvua, ellei se ole sukulaislapi josta täytyy pitää huolta.

Vaikka minulla ei olisi lapsia en ottaisi kaltaistasi naista, täysin oman navan ympärillä pyörivä ihminen.

Lapsissa on tulevaisuus, oli ne sitten omia tai vieraiden.

Saatko muuten ne autot ja omakotitalot mukanasi hautaan?

Mikään ei ole niin palkitsevaa kun lasten kasvun seuraaminen oli sitten omia tai vieraita.

No siis. Yksi ei seurustele pulleiden kanssa, toinen ei seurustele tupakoitsevien kanssa, kolmas ei seurustele lyhyiden kanssa, neljäs ei seurustele ulkomaalaisten kanssa, viides ei seurustele yh:eiden kanssa.

Mikä kysymys tämä nyt oli?

Olen samoilla linjoilla ap:n kanssa, ja voin kokemuksesta kertoa että yh-isistä kannattaa pysyä kaukana. Toki jos kaipaat elämääsi draamaa esim mustasukkaisen ja kateutta pursuavan eksän muodossa, joka järjestää varmasti asiat niin että kakaroiden hoito lankeaa isille yhteisille hetkille niin go for it! Yleensä isät tuntevat vielä huonoa omatuntoa erosta ja lapsista niin varmasti tanssivat eksän pillin mukaan. Vuoden kestin sitä p*skaa kunnes älysin nostaa kytkintä. Jos on vaan mitenkään mahdollista ettei joudu ns. kakkoskierrokselle niin suosittelen välttämään, koulutustaustasta yms rahatilanteista riippumatta!

En voisi kuvitellakkaan seurustelevani yh-isän kanssa. Omani isoja en kaipaa enään pieniä hoidettavia.

Pari mietettä tästä. En ymmärrä jos jotain ihmistä pidetään itsekkäänä sen vuoksi että hän ei esimerkiksi huoli yh-isää tai -äitiä? Ei kai kenenkään velvollisuutena ole huolia ketä tahansa? Kun ne kriteerit asettaa etukäteen, niin ei kai se kenestäkään itsekästä tee. Itselläni kriteerit ovat: suomenruotsalainen, aateliskalenteriin merkitty sukunimi, ruskeat hiukset, 173 cm, 75 kg, (Jag vet, lite knubbig), vuositulot >150 k€. Itsehän en noista täytä mitään määrettä, paitsi ehkä knubbig voin olla. Mutta tuskin se minusta itsekästä tekee jos haluan juuri tietynlaisen kumppanin. Typerän se voi tehdä, koska en koskaan sellaista tule löytämään. Tai se voi tehdä minusta myös todellisuusrajoitteisen eli epärealistin. Itsekkyys on jotain muuta.

Hyvä se on, että alle ja vähän ylikin kolmekymppiset lapsettomat sinkut eivät huoli "lapsellisia" puolisokseen. Nämä ehtivät rauhassa etsiä omaa puolisoa ja vaikkapa perustaa perheen. Uusioperheet sopivat paremmin vanhemmille noin yli 35 vuotiaille ja elämää kokeneille / nähneille miehille ja naisille, joilla on omia lapsia jo. Katsele vaan rauhassa ikäisiäsi sinkkuja eikä mitään perheen jo perustaneita.

Minun lastani et joutuisi hyysäämään, osaan huolehtia hänestä itsekin. Mutta sinua en huolisi. Naikkoset, jotka pitävät lapsia vain seksielämän tuotoksina eivät ole minun makuuni. Onhan se jo minullekin liian pervoa, että lapsen nähdessään jollekin tulee ensimmäisenä mieleen seksi

Yksinhuoltaja naiset ja miehet ovat B-ryhmää,kykenemättömiä vuorovaikutukseen..
Haluavat nimenomaan omia lapset ja elää niin kuin kiertolaiset..

Itse en välitä rahasta varmaan siitä syytä että sitä on aina ollut.
Ei myöskään kiinnosta sen toisen koulutus, mutta toisen lapsia on ollut ihan riittävästi yhteen tai useampaan elämään. Enkä siinä kohtaa kun lähden luomaan sitä ydinperhettä ota enää laskuihin jo asiansa kämmänneitä,
kun niitä lapsia tehdään puolin ja toisin täysin vastuitta.
Muutaman vuoden tuntemisella ilman minkäänlaista suunnitelua eli kiitos mutta ei kiitos muiden lapsille.

Ja ,et ole kamala ihminen. Oma on oma, oli se sitten auto lapsi tai kirves.
Mutta kukaan ei halua edes lesken lapsia murheikseen,
tunnen myös itseni niin hyvin, että en misään tapauksessa voisi olla välittämättä lapsista ja näin oleln haluan, että kiintymykseni menee oikeaan osoiteeseen. Ja minut perivä henkilö on omaa vertani.

Tää ön feikki. Aloittaja ei ole korkeasti koulutettu. Teksti on niin lapsellisesti kirjoitettu.

Jokainen ihminen saa mun mielestä haluta mitä haluaa ja millä kriteereillä haluaa, mitä se kenellekkään kuuluu,eri asia sitten on kuinka hyvin sen kriteereillään sen "oikean" löytää.

Treffit osio on aivan tupaten täynnä 17-23 vuotiaita YH-mammoja.

Juuri näin! Pelkkiä yh-äitejä täynnä.

Olenko jotenkin huono ihminen, kun ei halua tapailla yksinhuoltajia? Olen alle 50-vuotias nainen, korkeasti koulutettu ja jo aika mukavan omaisuuden hankkinut työlläni (auto omakotitalo). Minulla ei ole lapsia, enkä ole ikinä ollut naimisissa.
Sitten pitäisi alkaa kasvattaan ja elättään jonkun yh äidin mukuloita