Pian on neljännesvuosisadan synttärit käsillä. Asia lähinnä masentaa.. ei sen takia että ikävuosien kertyminen masentaisi vaan se kuinka nuori olenkaan. Olen tällähetkellä siis vielä 24-vuotias, mutta pian eronnut nuori nainen. Eromme astuu voimaan heinäkuussa, aika tarkalleen 2 kk:n päästä. Liitosta on pieni lapsi jonka kanssa olen asunut kahdestaan yli puoli vuotta.
Ero ei ollut minun valintani. Olimme vasta menneet naimisiin kun mies kertoi haluavansa eron. Minä en ollut häntä varten, avioliitto oli virhe ja hän halusi elää vapaana. Minulle jäi kuitenkin leima otsaani. Naimisiin mennessäni vaihdoin sukunimeni. Minulla ei ole minkäänlaista halua pitää nimeä itselläni kun en sitä edes kerennyt pitkään kantaa. En tunne kuuluvani mitenkään niin paljoa kyseiseen sukuun että voisin (tai edes haluaisin) heidän nimeään itselläni pitää. Olen kuitenkin nyt lapsen kasvettua isommaksi siirtynyt työelämään. Koska olen niin nuori, on nämä kuukaudet jotka olen töissä käynyt olleet niitä ensimmäisiä työpaikkoja valmistumiseni jälkeen. Valmistuin raskaana ollessani. Minut on opittu tuntemaan mieheni sukunimellä, siis tällä mikä se vielä nyt on. Töissä olen sanonut niille jotka sitä ovat kysyneet, että olen yksinhuoltaja. Pikaliitostani en ole sanonut kenellekkään. Nyt ahistaa niin hirveästi. Kun vaihdan nimeni, kaikki varmaan tulevat onnittelemaan kun luulevat minun menneen naimisiin. Mitä sanon, 'kiitos, mutta erosin juuri'. Häpeä. Hirvittävä häpeä... Minua pidetään varmaan täysin typeränä, lapsellisena ja naiivina, kevytkenkäisenä ja ties minä. Nuori ja eronnut. Yksinhuoltaja.
Tänään töissä eräs kollega mainitsi lehtien lööpeissä vuosia esiintyneestä jopa minuakin nuoremmasta naisihmisestä jolla on ollu pika-avioliitto ja epäonnistuneita miessuhteita muutenkin. Hän kommentoi 'sekin on pilannut elämänsä.. meni naimisiinkin ja erosi sitten heti'.
... kyllä tästä leiman saa. Laitanko lapun kaulaan 'hei, en minä sitä halunnut!'. Kumpa vaan olisikin niin helppoa olla välittämättä... antaa ihmisten puhua. Mutta juuri kun minun pitäisi sopeutua ja päästä sisälle työelämään.... uusiihin piireihin... niin eipä tämä taida minun imagolleni tehdä mitenkään hyvää.
On paha olla.
Ero ei ollut minun valintani. Olimme vasta menneet naimisiin kun mies kertoi haluavansa eron. Minä en ollut häntä varten, avioliitto oli virhe ja hän halusi elää vapaana. Minulle jäi kuitenkin leima otsaani. Naimisiin mennessäni vaihdoin sukunimeni. Minulla ei ole minkäänlaista halua pitää nimeä itselläni kun en sitä edes kerennyt pitkään kantaa. En tunne kuuluvani mitenkään niin paljoa kyseiseen sukuun että voisin (tai edes haluaisin) heidän nimeään itselläni pitää. Olen kuitenkin nyt lapsen kasvettua isommaksi siirtynyt työelämään. Koska olen niin nuori, on nämä kuukaudet jotka olen töissä käynyt olleet niitä ensimmäisiä työpaikkoja valmistumiseni jälkeen. Valmistuin raskaana ollessani. Minut on opittu tuntemaan mieheni sukunimellä, siis tällä mikä se vielä nyt on. Töissä olen sanonut niille jotka sitä ovat kysyneet, että olen yksinhuoltaja. Pikaliitostani en ole sanonut kenellekkään. Nyt ahistaa niin hirveästi. Kun vaihdan nimeni, kaikki varmaan tulevat onnittelemaan kun luulevat minun menneen naimisiin. Mitä sanon, 'kiitos, mutta erosin juuri'. Häpeä. Hirvittävä häpeä... Minua pidetään varmaan täysin typeränä, lapsellisena ja naiivina, kevytkenkäisenä ja ties minä. Nuori ja eronnut. Yksinhuoltaja.
Tänään töissä eräs kollega mainitsi lehtien lööpeissä vuosia esiintyneestä jopa minuakin nuoremmasta naisihmisestä jolla on ollu pika-avioliitto ja epäonnistuneita miessuhteita muutenkin. Hän kommentoi 'sekin on pilannut elämänsä.. meni naimisiinkin ja erosi sitten heti'.
... kyllä tästä leiman saa. Laitanko lapun kaulaan 'hei, en minä sitä halunnut!'. Kumpa vaan olisikin niin helppoa olla välittämättä... antaa ihmisten puhua. Mutta juuri kun minun pitäisi sopeutua ja päästä sisälle työelämään.... uusiihin piireihin... niin eipä tämä taida minun imagolleni tehdä mitenkään hyvää.
On paha olla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oma äitini erosi nuorena alkoholisti miehestään.Heidän liitostaan syntyi lapsi.
Tämän jälkeen hän tapasi toisen miehen, isäni. Nyt he ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta.
Eli ei sinun elämä missään pilalla ole, kannattaa vaan yrittää tarkasti katsoa se mies keneen seuraavaksi ihastut ja myöhemmin rakastut.
Voi olla, että hän kysyy miksi menit naimisiin ja teit lapsen niin nopeasti, ja mikset nähnyt ettei mies sittenkään ollut valmis siihen kaikkeen.
Rehellisesti vaan vastaat niin homma hoituu.
Muista myös se että viisas oppii virheistään :)
Voithan sanoa että otit sun äidin tyttönimen!
sinulla on vaikea tilanne ja siihen auttaa vain aika. sinulla on vielä elämä edessä. minulle kävi
sinun ikäisenä samoin mutta sisukkaasti vain
eteenpäin ja ystävien mukaan vaan eikä välitä toisten puheista.itse rakastuin eron jälkeen ja menin naimisiin se oli onnellista aikaa mutta nyt
kun lapset ovat isoja on minulla taas sama edessä.
kuin maa olisi tippunut jalkojen alta.
kaikki se mitä on rakentanut tulevaisuudelle on
toisen naisen takia sirpaleina.
mitä ne naiset ajattelee kun ajautuvat suhteeseen
varatun mieheh kanssa. toivon vielä että
kohtalo tulee avuksi. uskoa sinulle tulevaisuuteen.
Olet varmaankin monessa asiassa tosi hyvä ja tunnollinen. Minullekin avioero oli häpeä. Itselleni tätä vaihetta kesti jonkin aikaa, kunnes pääsin häpeästä yli. Kerroin ihmisille rehellisesti tilanteestani ja loppuen lopuksi sain ihan älyttömästi sympatioita. Moni kertoi olevansa helpottunut, ettei minunkaan elämäni ole "täydellistä", minkä vaikutelman olin ehkä antanut.
Myös työelämässä ymmärrystä on tullut. Riippuu tietenkin alasta. Kommentoijia riittää, mutta eivät yleensä edes tiedä mistä puhuvat. Niistä ei pitäisi liikaa välittää. Ajan ja ikävuosienkin myötä toisten sanomisilla on yhä vähemmän merkitystä.
Kovasti voimia sulle!
Ystäväiseni, ei sinun elämäsi pilalla ole. Vaikka nyt tuntuu siltä.
Olin itse juuri 24 täyttänyt, kun erosin miehestäni. Aivoerojuristin tapasin toisena hääpäivänämme.
Ei ollut mieltä ylentävää maata vuokrakolmion lattialla 24-vuotiaana, ilman ammattia, ilman työtä, juuri yhteisestä kodista pois lähteneneenä tilanteessa, jossa minulla ei ollut lapsilleni edes sänkyä.
Mutta siitä pääsee ylös! Ei ole sinun häpeäsi, että mies syystä tai toisesta tavallaan huijasi sinut naimisiin.
Voit aina kertoa totuuden. Minun tapauksessani lähtijäkin olin minä. Liittomme oli vaikea, epäluottamuksen varjostama, vastuuton mies ja väkivaltaa.
Kerroin kysyjille totuuden. Sen, että yhtenä torstaina hänen nyrkkinsä heilahti selvinpäin.
Ei tullut ihan perille, mutta sen jälkeen maailmani oli kristallinkirkas.
Tällaista liittoa minä en ansaitse.
Etkä sinä ansaitse elämää, jollaisen olisit piittaamattoman miehen kanssa saanut. Vaan paljon, paljon parempaa.
Vaihda nimesi, nosta pääsi korkealle, äläkä enää koskaan tyydy vähempään, kuin mitä itse katsot ansaitsevasi.
Onnea elämääsi.
kyllä sä selviät. Ja ihmiset on loppujen lopuksi tosi myötätuntoisia, lähes kaikille on käynyt jotain ikävää elämässä. Joku läheinen tai itse on voinut erota, joten kyllä ne ymmärtää. Noi kommentit julkkiksien liitoista nyt on vaan semmosta puhetta, vaikka ihmisiähän hekin tietenkin ovat ja sikäli ei pitäisi heitäkään arvostella.
Kaikkea hyvää elämääsi. Se ei ole ohi, vaan vasta alkamassa. (se, mikä ei tapa, vahvistaa..) Voimia.
Jos olet kertonut, että olet yksinhuoltaja, voit aina sanoa nimenvaihdoksesta, että otit tyttönimesi takaisin.
Tiedän erään eronneen, joka n. vuosi eron jälkeen ottikin tyttönimensä takaisin.
Toivotan sinulle voimia selvitä tilanteesta. Väkisin vaikka läpi harmaan kiven, niinhän sitä sanotaan.
Minä olen vähän vanhempi, pian 29 vuotta, mutta olen juuri eronnut. Ehdin seurustella 7 vuotta ja sen jälkeen olla naimisissa vajaat 2 vuotta, kun vaimo ilmoitti löytäneensä toisen miehen! Olisin paljon ennemmin vielä 24 kuin 28. Ei huvita olla kohta 3-kymppinen sinkku, joka ei uskalla enää ottaa riskiä ja rakastua. Entä jos sekin kaatuu ja menetän taas vuosikymmenen elämästäni.
Et sinä mitään vuosikymmentä ole menettänyt. Varmasti olet oppinut elämästä arvokkaita asioita. Kai sinulla oli liitossasi hyviäkin asioita, vai? Kaikkien elämä ei mene tyyliin: 20-kymppisenä naimisiin, pari lasta ja 40 vuoden liiton jälkeen leskeksi. Pitäisikö?
Enpä ole mokomaa hullutusta kuullut pitkään aikaan: elämä pilalla avioliiton ja sukunimen takia! Höpsis. Omalla työpaikallani vaihtoi eräs nuori nainen juuri nimeään. Hän laittoi asiallisen ilmoituksen: erottuani olen vaihtanut nimeni... Ei sitä kukaan kummastellut. Monet kyselyt voi välttää sanomalla näin: En haluaisi puhua tästä asiasta, kun se on minulle niin raskas. Jopa nykyaikana sitä kunnioitetaan.
Höpsistä, ei elämäsi ole pilalla vaikka nyt ehkä sinusta tuntuukin siltä.
Jonkin ajan päästä huomaat, että nyt elämä vasta alkaakin ja se on elämisen arvoista.
Luotat ja uskot itseesi ja OMAAN NIMEESI!
Minulla oli alussa samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla nyt, nyt olen jopa ylpeä "itsenäisyydestäni".
Muista, tätäkään päivää ei olisi, jos eilistä ei olisi ollut, eikä huomista tule, jollet elä ensin tätä päivää!
vastanneille kiitokset kannustavista viesteistänne. Ehkäpä se vielä jonakin päivänä helpottaa, siihen täytynee uskoa. Alemmuuden tunteelle ei voi mitään kun se tulee, mutta täytyy koettaa vain pitää lippua korkeammalla kerta kerran jälkeen. Kaitpa se tästä vielä helpottaa. Kiitos.
Mitä häpeemistä sinulla on? Ei niin mitään. Älä ala syylistämään itseäsi ja laskemaan oman arvon tuntoasi tuon seikan takia.
Toisten mielipiteillä ei ole mitään merkitystä (tällaisissa asioissa) perässä hiihtäjiä on tässä maassa ihan tarpeeksi muutenkin. Ylpeänä pää pystyssä eteen päin sinä elät elämääsi ja he omaansa etkä ole tilivelvollinen asioistasi/tekemisistäsi millään tavalla. Varsinkaan niistä johin olen täysin syytön.
Muista! pilven takana paistaa aurinko :o).
On ilmiselvää että ahdistaa kun aluksi moni asia tulee elämässäsi muuttumaan, varsinkin juuri sukunimiasia joka on ollut pitkään osa identiteettiäsi.
Kun ihmiset kysyvät sukunimesi muuttumisesta, vastaa lyhyesti: Sukunimeni muuttui avioeron vuoksi. Ihmiset ymmärtävät kyllä, sillä sinulla on paljon enemmän saman kokeneita ympärilläsi kuin aluksi ymmärrätkään.Olet fiksu ja tulet pärjäämään.Paremmin kuin olet uneksinutkaan!!