vuoden olen ollut suhteessa, joka ei suurimmaksi osaksi ollutkaan tyydyttävä. mies oli "pomo" joka asiassa, suuttui helposti ja kaikesta. opin varomaan sanojani, suutumusta hän ei kestänyt, eikä oikeen rakentavaakaan keskustelua.
hän sai sanoa minulle, mitä tahtoi ja loukkasikin usein tunteitani.
itsetuntoni aleni ja alistuin jalkarätiksi. Miksi? sitä olen itsekin pohtinut, enkä ole löytänyt järkevää vastausta. jotenkin vaan hurmaannuin ja sokaistuin, luulin, että tässä on elämäni mies, vaikka hän osoittautuikin aivan muuksi kuin mitä olen mieheltä toivonut.
hänen lupauksensa eivät merkinneet hänelle mitään, hän oli mustasukkainen oudoista asioista. puhui korulauseita tulevaisuudesta, mutta ei antanut niiden näkyä todellisuudessa, käyttäytyi vaativasti, muttan ei antanut minun vaatia mitään, käyttäytyi välillä kuin pikkupoika vaikka onkin aikuinen mies eikä osannut oikeen osoittaa minkäänlaista myötätuntoa tai yleensäkään ei osannut kohdella kuin toista ihmistä kuuluu.
kuulostaa kauhealta, tidän. mutta miten voikin tunteet ja järki kulkea niin eri teitä?
no vuosi tuli täyteen ja mies jätti. ilman mitään syytä, ainakaan ei halunnut kertoa. kauttarantain, mutta ei suoraan.
nyt olen kuin nalli kalliolla. miten tässä näin kävi. en voinutkaan muuttaa häntä tai hänestä ei tullutkään se ihana ihminen esille, jonka uskon kaikissa olevan. ahdistaa niin pirusti. pitihän se tietää, mutta en vaan osannut tehdä sitä ratkaisua, joka minun olisi kuulunut tehdä. itsetuntoni on viety ja olen nyt yksin. pettynyt.
miten tällaiseen mieheen voikin niin rakastua? vai oliko se rakkautta lainkaan?
ja miten voi tästä nousta jaloilleen ja koota itsetuntoansa takaisin?
miten yleensäkään olette eron tuskasta selvinneet?
hän sai sanoa minulle, mitä tahtoi ja loukkasikin usein tunteitani.
itsetuntoni aleni ja alistuin jalkarätiksi. Miksi? sitä olen itsekin pohtinut, enkä ole löytänyt järkevää vastausta. jotenkin vaan hurmaannuin ja sokaistuin, luulin, että tässä on elämäni mies, vaikka hän osoittautuikin aivan muuksi kuin mitä olen mieheltä toivonut.
hänen lupauksensa eivät merkinneet hänelle mitään, hän oli mustasukkainen oudoista asioista. puhui korulauseita tulevaisuudesta, mutta ei antanut niiden näkyä todellisuudessa, käyttäytyi vaativasti, muttan ei antanut minun vaatia mitään, käyttäytyi välillä kuin pikkupoika vaikka onkin aikuinen mies eikä osannut oikeen osoittaa minkäänlaista myötätuntoa tai yleensäkään ei osannut kohdella kuin toista ihmistä kuuluu.
kuulostaa kauhealta, tidän. mutta miten voikin tunteet ja järki kulkea niin eri teitä?
no vuosi tuli täyteen ja mies jätti. ilman mitään syytä, ainakaan ei halunnut kertoa. kauttarantain, mutta ei suoraan.
nyt olen kuin nalli kalliolla. miten tässä näin kävi. en voinutkaan muuttaa häntä tai hänestä ei tullutkään se ihana ihminen esille, jonka uskon kaikissa olevan. ahdistaa niin pirusti. pitihän se tietää, mutta en vaan osannut tehdä sitä ratkaisua, joka minun olisi kuulunut tehdä. itsetuntoni on viety ja olen nyt yksin. pettynyt.
miten tällaiseen mieheen voikin niin rakastua? vai oliko se rakkautta lainkaan?
ja miten voi tästä nousta jaloilleen ja koota itsetuntoansa takaisin?
miten yleensäkään olette eron tuskasta selvinneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
helpottaa. Kaverit on yksi iso tuki ja turva, jos niitä nyt sattuu enää olemaan. Toivottavasti mies ei karsinu niitä pois. Ja tuon perusteella mitä kirjotit niin mieshän oli aika idiootti, anteeksi sanavalinta. Nyt sulla täytyy tehdä kaikkea sitä mitä mies ei antanut sinun tehdä, tee itsestäsi NAINEN jolla oma tahto. Käy ostamassa itsellesi uusia vaatteita ja kavereitten kaa ulos... rannalle, iltarientoihin jne... Toivottavasti joku toinen osaa "helpottaa" tuskaasi paremmin mut näin minä tekisin! Onnea matkaan!!
Ensin päivä kerrallaan ja pienin askelin. Toivottavasti ei saanut sinua niin alistettua, että et pysty noudattamaan edellisen antamia ohjeita, siis ulos nauttimaan vaikka mistä.
Tiedän naisia, jotka pitkän suhteen jälkeen, eivät osaa edes pankkiautomaatilla laskua maksaa, kun mies on aina hoitanut raha-asiat ja antanut sitten sen "talousrahan". Kyllä se vain niin on, että rakastumisen huumassa ei näe tai ei halua nähdä mitään vikoja toisessa, älä syytä itseäsi, meitä on paljon.
Yksi arvaus on, että sinussa on kuitenkin niin paljon ytyä, ettet ollut tarpeeksi "koulutettava" ja siksi jätti. Usko minua jonkin ajan kuluttua pistät kädet ristiin ja sanot huh,huh, olipa minulla onnea, että jätti. Kesästä nauttimaan, vaikka vähän tuskaisenakin!