Iloisen antajan karvaat kokemukset

Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun
häneltä palamatta?

Pätee myös seksin suhteen. Terve seksuaalisuus on
Herramme rikkaimpia lahjoja Jumalan kuvaksi
luodulle ihmiselle. Jotkut vaan käyttävät
lahjaansa väärin ja polttavan helman lisäksi
itsensäkin iankaikkisessa tulessa.

Avionrikkoja-Suomessa monet lampaat näkevät
ruohon aina vihreämpänä aidan toisella puolella.
Haikailevat kuin pohjanmaalainen matkarakastaja,
joka vanhana muisteli elämänsä naisia: ”Ne
kiittivät aamulla jotka eivät onnesta
pyörtyneet.” Luin jostakin, että Rollareiden Mick
Jagger olisi heittänyt siementään 8000:een
naiseen. Tuskin lienee totta, vaikka jotenkin
kärsivältä vierivien kivien johtajan naama
nykyään näyttää. Olisiko vierivät munat osuvampi
nimi koko konkariryhmälle?

Raamatussa kerrotaan kuningas Salomosta, jolle
Herra oli yöllä ilmestynyt unessa ja
sanonut: ”Ano mitä tahdot, että sinulle
antaisin.” Salomo toivoi viisautta erottaa hyvä
pahasta voidakseen tuomita kansansa oikein.
Kuningas sai haluamansa. Salomonin tuomio kahden
porton lapsiomistuskiistassa teki hänet suureksi
myös kansan silmissä, ks. 1Kun3. Valitettavasti
vanhana viisaan miehen sydän taipui tuhannen
pakanavaimon houkutuksiin ja Salomo lähti
seuraamaan epäjumalia. Herra ilmoitti
rangaistuksen huorintehneelle kuninkaalle. Jumala
toteutti suunnitelmansa ja repäisi kahtia
Israelin valtion, jonka eripuraiset osat
ajautuivat melko pian keskinäiseen sotaan.

Salomonin tuomion kaltaista viisautta edes
jossakin määrin toivoisi Suomenkin
lainsäätäjälle. Pitäisihän tänäänkin asettaa
kunniaan Herran käsky: ”Älä tee huorin”.
Huorintekemisen kielto tarkoittaa sekä
avioliitossa olevia että sinkkuja.

Lainsäätäjän pitäisi säätää selkeitä lakeja
tuomitsemaan kahden huorintekijän välillä, kun
lähes joka toinen avioliitto rikkoutuu ja
yhteiskunta kärsii mittavia tappioita.
Päinvastainen kehitys kuitenkin lisääntyy.
Irtolaislaki poistettiin kokonaan 1987 .Itsensä
myyminen ei ole lainsäätäjän mielestä rikos,
ainoastaan paritus. Ilotyttöjen ja seksituristien
määrä nousee. Avioerokäytäntöä on helpotettu ja
huorintekijää siis suojellaan. Järjestyshäiriöt
ja järjettömät väkivaltateot kertovat
lisääntyvästä ahdistuksesta. Moraalinen rappio on
Suomessa jo selvästi nähtävissä monella taholla.
Vaan miksi huuto paremmasta puuttuu?

Luuletko sinä, lukija, että suomalainen
huorintekijä pääsee Herramme tuomiota pakoon
paremmin kuin mahtava kuningas Salomo?

Taivasasioissa sinun ja minun on kuitenkin
olennaista muistaa syntiemme takia
ristiinnaulitun ja kuolleista herätetyn Jeesuksen
sanat: ”Taivaassa on suurempi ilo yhdestä
syntisestä joka tekee parannuksen, kuin
yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta,
jotka eivät parannusta tarvitse..”

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
11306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Huolehtisit vain omista asioistasi.

Huolehdit aikuisten ihmisten asioista, jotka eivät
sinulle kuulu, vaikka kuitenkin puolustat
seurakunnan työntekijä-insesti-isää ja tuomitset
insestin uhrin. Häpeiäisit sinä tekopyhä Saatanan
saarnamies!

Äänestä
  • Näin puhuu mies, joka haluaa päästä jokaisen muun
    naisen hameen alle paitsi oman vaimonsa.

    Äänestä

  • Herra kutsuu syntisiä pakanoita parannuksen
    tekemiseen.

    Sillä Jumala on hyvä pahoille ja
    kiittämättömille ,jotka perättömiä valheita
    levittävät.

    Mutta vaikka Jumalan armo on rajaton ,niin
    armonaika voi loppua yllättäen. Kuten itseensä ja
    laivaan luottavilta Titanicin matkustajilta.

    Älä siis kulje etsikkoaikasi ohitse.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Herra kutsuu syntisiä pakanoita parannuksen
    tekemiseen.

    Sillä Jumala on hyvä pahoille ja
    kiittämättömille ,jotka perättömiä valheita
    levittävät.

    Mutta vaikka Jumalan armo on rajaton ,niin
    armonaika voi loppua yllättäen. Kuten itseensä ja
    laivaan luottavilta Titanicin matkustajilta.

    Älä siis kulje etsikkoaikasi ohitse.

    koska Mikko on kaikkea muuta kuin nöyrä.

    Äänestä

  • Kyllä Suomi tietää kirjoitti:

    Näin puhuu mies, joka haluaa päästä jokaisen muun
    naisen hameen alle paitsi oman vaimonsa.

    Voi kun vain tietäisitkin, Kalevi!

    Äänestä

  • Miltä tuntuu Pakana(M) olla 5 lapsen isä ja
    samalla HUORATA kaiken aikaa vieraiden naisten
    kanssa???!!!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    koska Mikko on kaikkea muuta kuin nöyrä.

    Miltä tuntuu Pakana(M) olla 5 lapsen isä ja
    samalla HUORATA kaiken aikaa vieraiden naisten
    kanssa???!!!

    Äänestä

Puhut asiaa, kyllä, kyllä. Mutta tässä, niinkuin
kaikessa muussakin ihmisiksiolemisessa pätee
sääntö: sinä TIEDÄT miten käyttäytyä, mutta
ratkaisevaa elämäsi kannalta on MITEN sinä
TOSIASIASSA käyttäydyt ja toimit. Ei tähän mitään
sen kummallisempaa lainsäädäntöä tarvita.
Ulkopuoliset säännökset tietenkin tukevat yksilön
käyttäytymistä, jos sitä ovat tukeakseen - aina
on kuitenkin niitä, jotka piupaut välittää
mistään säännöistä tai rangaistuksista. Ihmistä
ei koskaan saada ulkopuolisin pakottein tai
keinoin käyttäytymään 100 %:sesti toivotulla
tavalla. Tietenkin likvidointimenttaliteetilla
saadaan "rikoksentekijöiden" joukkiota
harvennetuksi, mutta kukapa nyt sitä nykypäivänä
avionrikkojia enää kivittämäänkään. Motivointi
ihmisiksikäyttäytymiseen tulee pelkästään
ihmisestä itsestään, ei ulkopuolelta. Jälleen
kerran tuhannen taalan kysymys: miten nykypäivän
ihmistä voi tehokkaasti motivoida käyttäytymään
(todella) ihmisiksi, kun se Raamatun keppi-
porkkanasysteemi ei enää riittävästi toimi?? PS
jos sen keksisit, aivan varmasti pääsisit
historiankirjojen lehdyköille.

Äänestä
  • Ihmiset voi motivoida elämään se kun he löytävät
    elämälleen mielekkään suunnan ja tarkoituksen .
    Siitä pieni kertomus " Päämäärä."

    Elämän murheita kantava äiti nukahti ja näki unen:

    Hän istui esikoisensa sängyn vieressä.
    Raukeasilmäinen poika kysyi: - Äiti, mikä on
    elämän tarkoitus? Äiti puhui sivistyksen
    merkityksestä ,tutkinnoista ja oppiarvoista: -
    Elämän tarkoitus poikani on että opiskelet
    ahkerasti ja saat hyvän työpaikan.

    Sitten poika oli täysikasvuinen mies. Valkoisen
    urheiluauton vieressä seisova poika sanoi: Tämä
    vie kovaa ja kauas ,mutta onko jotakin parempaa
    äiti ?Nainen kuuli vastauksensa: - Nyt sinun on
    aika hankkia vaimo ja lapset ja hyvä koti ,niin
    tarkoitus kyllä löytyy.

    Pian poika ilmestyi uudelleen: - Kaikki on
    löytynyt mistä puhuit. Tämäkö on elämän
    tarkoitus ?Äiti kävi levottomaksi ,mutta sanoi
    vielä: - Löydät parempaa poikani kun teet suuria
    tekoja ja saat nimesi kuuluisaksi.

    Lopulta äidin sängyssä makasi vanha ja väsynyt
    poika. – Minä kuolen pian äiti . Mutta mikä on
    kaiken tarkoitus?

    Tuskainen äiti heräsi omaan valitukseensa, risti
    kätensä ja rukoili :- Herra ,auta minua kertomaan
    lapsilleni elämän tarkoituksesta antamasi sanat”
    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut ,että
    Hän antoi ainokaisen Poikansa ettei
    yksikään ,joka häneen uskoo hukkuisi, vaan
    hänellä olisi iankaikkinen elämä”.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Ihmiset voi motivoida elämään se kun he löytävät

    tommonen tällä kertaa. Nyyh.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    tommonen tällä kertaa. Nyyh.

    Miltä tuntuu Pakana(M) olla 5 lapsen isä ja
    samalla HUORATA kaiken aikaa vieraiden naisten
    kanssa???!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko kirjoitti:

Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun
häneltä palamatta?

Pätee myös seksin suhteen. Terve seksuaalisuus on
Herramme rikkaimpia lahjoja Jumalan kuvaksi
luodulle ihmiselle. Jotkut vaan käyttävät
lahjaansa väärin ja polttavan helman lisäksi
itsensäkin iankaikkisessa tulessa.

Avionrikkoja-Suomessa monet lampaat näkevät
ruohon aina vihreämpänä aidan toisella puolella.
Haikailevat kuin pohjanmaalainen matkarakastaja,
joka vanhana muisteli elämänsä naisia: ”Ne
kiittivät aamulla jotka eivät onnesta
pyörtyneet.” Luin jostakin, että Rollareiden Mick
Jagger olisi heittänyt siementään 8000:een
naiseen. Tuskin lienee totta, vaikka jotenkin
kärsivältä vierivien kivien johtajan naama
nykyään näyttää. Olisiko vierivät munat osuvampi
nimi koko konkariryhmälle?

Raamatussa kerrotaan kuningas Salomosta, jolle
Herra oli yöllä ilmestynyt unessa ja
sanonut: ”Ano mitä tahdot, että sinulle
antaisin.” Salomo toivoi viisautta erottaa hyvä
pahasta voidakseen tuomita kansansa oikein.
Kuningas sai haluamansa. Salomonin tuomio kahden
porton lapsiomistuskiistassa teki hänet suureksi
myös kansan silmissä, ks. 1Kun3. Valitettavasti
vanhana viisaan miehen sydän taipui tuhannen
pakanavaimon houkutuksiin ja Salomo lähti
seuraamaan epäjumalia. Herra ilmoitti
rangaistuksen huorintehneelle kuninkaalle. Jumala
toteutti suunnitelmansa ja repäisi kahtia
Israelin valtion, jonka eripuraiset osat
ajautuivat melko pian keskinäiseen sotaan.

Salomonin tuomion kaltaista viisautta edes
jossakin määrin toivoisi Suomenkin
lainsäätäjälle. Pitäisihän tänäänkin asettaa
kunniaan Herran käsky: ”Älä tee huorin”.
Huorintekemisen kielto tarkoittaa sekä
avioliitossa olevia että sinkkuja.

Lainsäätäjän pitäisi säätää selkeitä lakeja
tuomitsemaan kahden huorintekijän välillä, kun
lähes joka toinen avioliitto rikkoutuu ja
yhteiskunta kärsii mittavia tappioita.
Päinvastainen kehitys kuitenkin lisääntyy.
Irtolaislaki poistettiin kokonaan 1987 .Itsensä
myyminen ei ole lainsäätäjän mielestä rikos,
ainoastaan paritus. Ilotyttöjen ja seksituristien
määrä nousee. Avioerokäytäntöä on helpotettu ja
huorintekijää siis suojellaan. Järjestyshäiriöt
ja järjettömät väkivaltateot kertovat
lisääntyvästä ahdistuksesta. Moraalinen rappio on
Suomessa jo selvästi nähtävissä monella taholla.
Vaan miksi huuto paremmasta puuttuu?

Luuletko sinä, lukija, että suomalainen
huorintekijä pääsee Herramme tuomiota pakoon
paremmin kuin mahtava kuningas Salomo?

Taivasasioissa sinun ja minun on kuitenkin
olennaista muistaa syntiemme takia
ristiinnaulitun ja kuolleista herätetyn Jeesuksen
sanat: ”Taivaassa on suurempi ilo yhdestä
syntisestä joka tekee parannuksen, kuin
yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta,
jotka eivät parannusta tarvitse..”

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu