Jos noutajat ovat saapumassa, oletteko valmistautuneet?

20.-21.9.2011

Aikatauluista, merkeistä, ilmiöistä ja tapahtumista päätellen noutajat saattavat olla saapumassa - valkeuden omille omansa ja pimeyden omille omansa, vieläpä varsin samanaikaisesti.

Jos näin on Kaikkivaltiaan Jumalan aikataulussa asetettu, oletteko valmistautuneet?

Sitäpaitsi jokaikinen päivä piti olla valmis Herransa ja Kuninkaansa takaisintuloon, eikö niin?

Aika käy vähiin. Synnytyssupistukset lienevät kohta alkamassa. Silloin lapsi on tulossa. Eikä vain yksi, vaan todennäköisesti kaksi, kummallekin puolelle omansa.

Näyttäisi olevan alkamassa 39. raskausviikko.

Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen kuningaskunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka rikkovat (Jumalan) lakia ( tekevät laittomuutta), ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin oikeamieliset (vanhurskaat) loistavat Isänsä kuningaskunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. (Matt.13:40-43)

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten kuningaskuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te (Jumalan) lain rikkojat (laittomuuden tekijät).' (Matt.7:21-23)

Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt.24:44-51)

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on oikeamielinen (vanhurskas), tehköön edelleen oikeamielisyyttä (vanhurskautta), ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka tekevät Hänen käskynsä, että heillä olisi auktoriteetti elämän puuhun ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
Ulkopuolella ovat koirat ja myrkyttäjät (velhot, kreik. pharmakoi) ja huorintekijät ja murhaajat ja väärien käsitysten palvelijat (epäjumalanpalvelijat) ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. (Ilm.22:11-15)


Lue Ilmestyskirjan luku 12.

Ja jos kiinnostusta ja aikaa on, katso ja kuuntele seuraavat videot:

* ELENIN & Prophecy: 'Fulfills' Revelation Ch.12 on 9-29-11?
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=h3DvFkY8bnA

* Proving Revelations: ELENIN, Virgo, and the Red Dragon
http://www.youtube.com/watch?v=6desZspYHRk&feature=player_embedded

* Elenin And The "Sign In Egypt" Connection! MUST SEE!!
http://www.youtube.com/watch?v=FL3nrgOXZZU&feature=player_embedded#!

* The Rapture And Comet Elenin Connection! (4/6)
http://www.youtube.com/watch?v=zJ_RUc2ND_c&feature=related

Huom! Videoiden oikeellisuuteen ei oteta tässä kantaa, vaan ne jätetään jokaisen katselijan ja kuuntelijan itsensä tutkittavaksi ja pääteltäväksi.


Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." (Luuk.21:33-36)
16241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mihinkä ne noutaa ?

Äänestä

Mitä oikein jossittelet? Sinunhan pitäisi sanoa että "kun".

Onko uskosi todellakin noin heikko?

Hurskas veljesi temmataan vierestäsi yläilmoihin kirkastunein katsein, ja sinä onneton jäät töröttämään maahan jossitteluinesi kuin heinäseiväs sateen homehduttaminen heinineen !!!

Äänestä
  • Uskonvoimallako avaruuslentäjät "tempautuvat" yläilmoihin? Nykyihmisille lienee
    kutakuinkin selvää, ettei yläilmoissa selviä hengissä ilman suojavarusteita.

    Milloinkas mahdatte konkreettisesti todistaa tempauskykynne? turhaa jossitella
    ennkuin on näyttöä. Pelkällä uhoilulla ei kovin korkealle nousta,jookosta?

    Äänestä

  • 21.9.2011

    Koska asia ei ole käsissäni, vaan jonkun jonkun toisen, on syytä olla hieman varovainen, kun kirjoittaa Hänen teoistaan ja niiden ajoituksista.

    Uskoni heikkoudesta tai vahvuudesta en sano mitään, Jumalan sen arvioikoon, mutta totisesti toivon sen riittävän. Tuo uskoni on teettänyt minulle todella paljon töitä, kun olen esimerkiksi ilmoitellut eri tahoille Jumalan Pyhän Säätämyksen vastaisesta ja samalla Jumalan ja Kristuksen edessä laittomasta yhteiskuntajärjestyksestä (yhteiskuntajärjestelmästä) ja hallinnosta Suomessa sekä itse puolestani yrittänyt elää Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan,

    Mitä itse olet tehnyt uskosi eteen?

    Äänestä

  • Pitääkö olla ulkona, vai temmataanko katon läpi.
    Miten kuolleet ja tuhkatut? Ei heistä ole paljon jäljellä.
    Laskette varmaan leikkiä, ei kai kukaan tuollaista usko tosissaan.

    Äänestä

  • Kristuksen kuningask kirjoitti:

    21.9.2011

    Koska asia ei ole käsissäni, vaan jonkun jonkun toisen, on syytä olla hieman varovainen, kun kirjoittaa Hänen teoistaan ja niiden ajoituksista.

    Uskoni heikkoudesta tai vahvuudesta en sano mitään, Jumalan sen arvioikoon, mutta totisesti toivon sen riittävän. Tuo uskoni on teettänyt minulle todella paljon töitä, kun olen esimerkiksi ilmoitellut eri tahoille Jumalan Pyhän Säätämyksen vastaisesta ja samalla Jumalan ja Kristuksen edessä laittomasta yhteiskuntajärjestyksestä (yhteiskuntajärjestelmästä) ja hallinnosta Suomessa sekä itse puolestani yrittänyt elää Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaan,

    Mitä itse olet tehnyt uskosi eteen?

    Voi herran kerran! Pitääkö tuntea sääliä vai riittäisikö myötätunto??!! Ei elämä ole pelkkä välivaihe, joka on pakko kahlata läpi! Elämä on elettävä täysillä, ei jonkun käsittämättömän taivasosuuden tavoittelun merkeissä. Juo, syö ja nauti! Jos kuoleman jälkeen on jotakin jossakin, on se sama kaikille! Maailmanlopun ennustajia on riittänyt niin kauan, kuin ihmiskunta on ollut olemassa.

    Äänestä

Pakko sen on totta olla ku eilen wikipediasta tarkistin että kuu on tosiaan "sateliitti"

Äänestä

"Satelliitti on taivaankappaletta kiertävän pienemmän kappaleen nimitys. Satelliitti voi olla joko luonnollinen satelliitti, esimerkiksi jonkin planeetan kuu"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Satelliitti

Äänestä

Kuu on ontto ja täynnä sisäistä elämää jota silmä ei näe.

Äänestä

valmiutemme ja tuomiot on Jumalan, silloin nähdään kuinka on kukin rakentanut kullasta ja hopeasta ja jalokivistä vai heinistä ja puusta, samoin nähdään onko rakentanut Pelastuksen Kalliolle vai hiekalle.

Jumalan tuomiot ovat vanhurskaat ja totuudelliset, amen.

Autuaat ne, jotka Herransa tuntevat ja tahtonsa tekevät ja samoin myös Herra Jeesus tuntee ja tunnustaa heidät opetuslapsikseen valkoisissa vaatteissaan, amen.

Äänestä

23.9.2011

Pieni tarkennus edellä mainuttuun raskauden 39.viikkoon:

Mainitsemani 39 viikkoa tarkoittavat tässä yhteydessä sikiön todellista ikää, ei siis viikkoja laskettuna viimeisistä kuukausista ennen raskaaksituloa.

Äänestä
  • Eipähän tässä ole edelleenkään mitään syytä valmistautua noutajien saapumiseen.Ellei sitten kyseisellä sanonnalla tarkoiteta sellaista koiraa tai koiria,jota itsekin käytän mm.sorsajahdin aikoihin.

    Äänestä

.....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kristuksen kuningask kirjoitti:

20.-21.9.2011

Aikatauluista, merkeistä, ilmiöistä ja tapahtumista päätellen noutajat saattavat olla saapumassa - valkeuden omille omansa ja pimeyden omille omansa, vieläpä varsin samanaikaisesti.

Jos näin on Kaikkivaltiaan Jumalan aikataulussa asetettu, oletteko valmistautuneet?

Sitäpaitsi jokaikinen päivä piti olla valmis Herransa ja Kuninkaansa takaisintuloon, eikö niin?

Aika käy vähiin. Synnytyssupistukset lienevät kohta alkamassa. Silloin lapsi on tulossa. Eikä vain yksi, vaan todennäköisesti kaksi, kummallekin puolelle omansa.

Näyttäisi olevan alkamassa 39. raskausviikko.

Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen kuningaskunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka rikkovat (Jumalan) lakia ( tekevät laittomuutta), ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin oikeamieliset (vanhurskaat) loistavat Isänsä kuningaskunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. (Matt.13:40-43)

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten kuningaskuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te (Jumalan) lain rikkojat (laittomuuden tekijät).' (Matt.7:21-23)

Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt.24:44-51)

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on oikeamielinen (vanhurskas), tehköön edelleen oikeamielisyyttä (vanhurskautta), ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka tekevät Hänen käskynsä, että heillä olisi auktoriteetti elämän puuhun ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
Ulkopuolella ovat koirat ja myrkyttäjät (velhot, kreik. pharmakoi) ja huorintekijät ja murhaajat ja väärien käsitysten palvelijat (epäjumalanpalvelijat) ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. (Ilm.22:11-15)


Lue Ilmestyskirjan luku 12.

Ja jos kiinnostusta ja aikaa on, katso ja kuuntele seuraavat videot:

* ELENIN & Prophecy: 'Fulfills' Revelation Ch.12 on 9-29-11?
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=h3DvFkY8bnA

* Proving Revelations: ELENIN, Virgo, and the Red Dragon
http://www.youtube.com/watch?v=6desZspYHRk&feature=player_embedded

* Elenin And The "Sign In Egypt" Connection! MUST SEE!!
http://www.youtube.com/watch?v=FL3nrgOXZZU&feature=player_embedded#!

* The Rapture And Comet Elenin Connection! (4/6)
http://www.youtube.com/watch?v=zJ_RUc2ND_c&feature=related

Huom! Videoiden oikeellisuuteen ei oteta tässä kantaa, vaan ne jätetään jokaisen katselijan ja kuuntelijan itsensä tutkittavaksi ja pääteltäväksi.


Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." (Luuk.21:33-36)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu