Nykyinen avoliitto mietityttää kovasti. Olemme siis seurustelleet reilu vuoden ja muutettiin yhteen viime huhtikuussa. Hänen käytöksensä vaivaa minua yhä enemmän, ja olen muutaman kerran meinannut hänet jättääkin mutta sitten ollaan kuitenkin asiat puhuttu ja suhde jatkuu edelleen, loppujen lopuksi rakastamme toisiamme kovasti.
Asiaan. Suhteemme on poikkeava, sillä hän on ollut pitkän aikaan masentunut ja minä oikeastaan hänelle ainut tärkeä ihminen, näin hän välillä kääntää minun omaa elämääni (työtä, opiskelua, ystäviä minua vastaan). Minulla on hankalaa nähdä kavereita esimerkiksi viihteellä, sillä tiedän että hän ei tule toimeen heidän kanssaan. Lisäksi hän on ERITTÄIN mustasukkainen jos puhun baarissa jonkun miespuolisen henkilön kanssa, vaikka kaverin. Sitten hänen käytöksensä on muuttunut viinapäissään yhä enemmän siihen, että hän alentaa, sortaa ja muutaman kerran on vahingossa tönäissyt niin että olen satuttanut itseäni. Pahinta riidoissa on se, etten pääse kotoa tällöin lähtemään, että tilanne rauhoittuisi: kerran pääsi pihalle asti mutta hän kaatoi ja kantoi takasin sisälle.
Myönnän, että olen joskus itsekin käyttäytynyt häntä kohtaan välinpitämättömästi/vittuillut, siitä se riita sitten alkaa ja kiihtyy ja kiihtyy ja soppa on valmis. Selvinpäin kyseinen henkilö on kuitenkin kaikkea mitä voisi toivoa, mutta passiivinen (istuu mieluiten kotona). Minua hämmentää se, että tässä ihmisessä on kaksi täysin eri puolta; se jota rakastan ja se toinen vihamielinen. Minusta tuntuu ettei hän itse tiedosta täysin omaa käytöstään näissä tilanteissa vaan vetoaa siihen, että olen loukannut häntä, niin kuin varmasti olenkin, mutta osaan sentään itse rajoittaa käytökseni siihen, ettei se mene julkisilla paikoilla nöyryyttämiseksi. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Hän on kuitenkin suurimmaksi osaksi juuri sellainen ihminen ketä olen etsinyt.
Asiaan. Suhteemme on poikkeava, sillä hän on ollut pitkän aikaan masentunut ja minä oikeastaan hänelle ainut tärkeä ihminen, näin hän välillä kääntää minun omaa elämääni (työtä, opiskelua, ystäviä minua vastaan). Minulla on hankalaa nähdä kavereita esimerkiksi viihteellä, sillä tiedän että hän ei tule toimeen heidän kanssaan. Lisäksi hän on ERITTÄIN mustasukkainen jos puhun baarissa jonkun miespuolisen henkilön kanssa, vaikka kaverin. Sitten hänen käytöksensä on muuttunut viinapäissään yhä enemmän siihen, että hän alentaa, sortaa ja muutaman kerran on vahingossa tönäissyt niin että olen satuttanut itseäni. Pahinta riidoissa on se, etten pääse kotoa tällöin lähtemään, että tilanne rauhoittuisi: kerran pääsi pihalle asti mutta hän kaatoi ja kantoi takasin sisälle.
Myönnän, että olen joskus itsekin käyttäytynyt häntä kohtaan välinpitämättömästi/vittuillut, siitä se riita sitten alkaa ja kiihtyy ja kiihtyy ja soppa on valmis. Selvinpäin kyseinen henkilö on kuitenkin kaikkea mitä voisi toivoa, mutta passiivinen (istuu mieluiten kotona). Minua hämmentää se, että tässä ihmisessä on kaksi täysin eri puolta; se jota rakastan ja se toinen vihamielinen. Minusta tuntuu ettei hän itse tiedosta täysin omaa käytöstään näissä tilanteissa vaan vetoaa siihen, että olen loukannut häntä, niin kuin varmasti olenkin, mutta osaan sentään itse rajoittaa käytökseni siihen, ettei se mene julkisilla paikoilla nöyryyttämiseksi. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Hän on kuitenkin suurimmaksi osaksi juuri sellainen ihminen ketä olen etsinyt.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa kuin mies sairastaisi skitsofreniaa.
Tuo väkivaltainen käytos ei enteile hyvää , ei nyt eikä jatkossa.
Olisiko aika muuttaa eri kattojen alle ja pitää yllä (minkätasoista sinä haluat) ystäyyssuhdetta.
Tuo mies ei kuulosta vielä pitkään aikaan sopivaksi aviomies/isä ehdokkaaksi kymmenelle lapsellesi. Hänellä selvasti on hyvin vakavia henkisiä ongelmia jotka hänen on itse ratkaistava.
Sinun ollessa ystävänä ja tukijana on hyvä, varmaankin, mutta ajatuskin asua ja elää tuon miehen kanssa eneää pidempään ei ole kaikkein älykkäin ja paras vaihtoehto tässä vaiheessa.
Todellakin tuo jatkuvasti esiintyvä väkivaltaisuus liehuttelee valtavia punaisia varoituslippuja.
"Kuulostaa kuin mies sairastaisi skitsofreniaa."
Diagnoosi ei ole tässä tärkeä, eikä sitä voi kukaan muu kuin psykiatri määritellä, joten jätetään nämä "nettidiagnosoinnit"!
Asian ydin tässä on se, että tuon kaltainen suhde ei tule jatkumaan kovin pitkään. Se kaatuu joka tapauksessa omaan mahdottomuuteensa, ollaan realistisia!
Jos nyt jäät, seuraukset v o i olla pahat, tai sitten ei. Mieti kannattaako jäädä, kokeilla ja katua vai koota kamppeesi ja aloittaa oma elämä!
Âlä kuvittele ettet tule toimeen yksin, että tarvitset epätoivoisesti edes jonkinlaisen suhteen, vaikka huononkin, selvitäksesi! Kokoa itsetuntosi rippeet, nouse ja nosta pääsi! Sinä olet arvokas omana itsenäsi, olet yhtä hyvä kuin muutkin ja sinun on väliä! Älä ota vastaan mitä vain!
Ja sinä et voi olla kumppanisi terapeutti tai pahan olon purkamisen kohde. Hänellä itsellään on vastuu hakea apua ja jos ei sitä tee on se hänen oma valintansa.
Siis lähde, ala elää ja katsele ympärillesi. Älä lankea heti ensimmäiseen joka sinut "huolii" vaan ole sinä se joka valitsee! Ansaitset hyvää ihan niin kuin kaikki muutkin. "jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat maassa" Lakkaa olemasta kynnysmatto!
Jos sitä masennusta ei ole diagnosoitu, se voi yhtä hyvin olla epävarmuuttakin, eli notkuvaa itsetuntoa, joka ilmentyy mm. vaikean paikan eteen tullessa uskon puutteena itseä ja kumppania kohtaan sekä kumppanin syyllistämisenä.
Mielestäni kirjoitit tuohon yhden huomionarvoisen seikan, eli että: "Minusta tuntuu ettei hän itse tiedosta täysin omaa käytöstään näissä tilanteissa ---".
Se luultavasti on juuri noin. Kun hän on epävarma ja neuvoton, hän purkaa tunteensa sinuun joka olet hänen lähin vuorovaikutuskumppaninsa. Sinun vastauksellasi siihen purkaukseen on suuri merkitys.
Mustasukkaisuus lähtee aina epävarmuudesta ja sen takana on hylätyksi tulemisen pelko. Itseensä luottava, tasapainoinen ihminen selviytyy mustasukkaisuuden tunteesta järjellisin selityksin nopeasti takaisin tasapainoon. Epävarma mieli taas ruokkii itse itseään eikä ihminen yleensä edes tajua sitä kuinka hän omilla negatiivisilla ajatuksillaan ajaa itsensä epätoivoisiin sanoihin ja tekoihin.
Sinä voit totta kai hyljätä hänet. Se on yksi tapa pelastaa itsensä vaikeassa tilanteessa. Mutta jos sanot rakastavasi sitä miestä, ei pakenenminen ole silloin ainut vaihtoehtosi.
Sinulla on tärkeä rooli hänen elämässään. Sinun asenteesi, jaksamisesi ja ymmärryksesi voivat vahvistaa hänen notkahtelevaa itsetuntoaan tai vastaavasti romuttaa sen. Rakkaussuhteeseen kuuluu hyväksyä ihminen koko pakettina, ei vain hänen miellyttävät puolensa.
Kaikkein ensimmäisenä sinun olisi kuitenkin korjattava uskosi itseesi. Kannat kuuluvasti yhäkin syyllisyyttä pettämisestä ja sitä seuranneesta pakenemisesta toisen syliin. Sellainen salaisuus niskassa on turha yrittää esittää "ystävää" exälle, sillä se ei ole aitoa.
Käsittele se pettämis-episodi kunnolla ajatuksissasi, myönnä itsellesi että teit väärin toista kohtaan ja sitten anna se itsellesi anteeksi, rehellisesti. Vasta sen jälkeen olet tarpeeksi vahva tukemaan toista ihmistä jonka itsetunto huojuu.
Voit alkaa tukemaan uudessa kumppanissasi sitä kaikkea hyvää mitä hänessä on: huomioida hänen onnistumisensa, huomaavaisuutensa ja hellyytensä ja vastaavasti jättää vähemmälle huomiolle ne tilanteet ja sanat jotka kuvaavat hänen pessimistisyyttään.
Positiivisuudella on suuri merkitys vastapainona negatiivisuudelle. Jos et mene mukaan kumppanisi negatiivisuuteen, ei se negatiivisuus pääse silloin eskaloitumaan.
Asetu tukemaan hyvää, älä pahaa, niin itsessäsi kuin toisessa.
Eksäni oli samanlainen, suosittelen eroa lämpimästi. Ei tuo koskaan tule muuttumaan, ainoastaan pahenemaan ja hän lupaa vaikka kuun taivaalta riidan päätteeksi, mutta mitään ei kumminkaan tapahdu koskaan.