Minussa oleva Pyhä henki on suuresti murheellisena joutunut viime aikoina kauttani seuraamaan, kuinka ns. israelmieliset fanittajat ovat pala palalta hylkäämässä Raamatun perustuksina toimivaa vanhurskauden ja oikeuden periaatteita. Ne eivät ole koskaan olleet siinä joukossa kovin suuressa suosiossa mutta nyt aivan viime aikoina on tämä lopun ajan villitys kuohunut yli äyräittensä ja lyönyt kättä aikamme erilaatuisten populististen vihavirtausten kanssa.
Oikeudenmukaisuus ja kohtuus eivät enää ole tämän porukan luovuttamattomia arvoja vaan ne ovat saaneet antaa tilaa puoluemielisyydelle ja halpahintaiselle nurkkapatriotismille, jossa ratkaisevaa ei ole enää se MITÄ jokin taho tekee, vaan se, MIKÄ taho tekee.
Israelin tekojen tuomitseminen ja niiden arvosteleminen on muodostumassa tälle porukalle aivan ylivoimaiseksi jopa silloin, kun Raamatun alkeellisimmatkin lain ja oikeuden periaatteet sitä vaatisivat. Raamatusta otetaan erilleen asiayhteydestä irrotettuja kohtia, joissa kielletään Israelin tuomitseminen ja jätetään kertomatta asiayhteys, jossa Israel todellakin oli tuolloin syytön kyseessä olevaan asiaan. Toisaalta otetaan Israelin siunaamiskehoitus poliittiseksi lyömä-aseeksi ja unohdetaan, että Raamatun Jumala halusi siunata kaikkia kansoja. Ei vain Israelia. Sitäpaitsi jos Israelissa on jokin taho, puolue tai järjestö, joka ei jaa tämän fanittajaporukan ideologiaa, se pidättää siunauksensa tältä ryhmittymältä ja alentaa siunauksen pelkäksi valikoiviin ääriryhmiin rajoittuvaksi poliittiseksi pamfletiksi, jolla on kiva brassailla.
Kannattaa siis jälleen ottaa se Raamattu sieltä hyllystä, puhaltaa pölyt sen kannesta ja avata vaikkapa kohdasta Joh 7:24, missä Jeesus sanoo: "Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."
Eli tarkkaan alkukielen mukaan kääntäen: "älkää tuomitko/ottako kantaa ulkonäön/kasvojen/pärstäkertoimen (opsin) perusteella vaan rehellisyyden/kunniallisuuden (dikaian) tuomion (krisin) mukaan tuomitkaa/ottakaa kantaa (krinete)"

Vastaukset 10
Vanhimmat
Antisemitismin henki riehuu näköjään taas palstalla.
Israael on katoava maallinen ja maailmallinen poliittinen valtio. Miksi sen puolesta pitäisi metelöidä ja marssia? Ei sellainen kuulu hengelliselle ihmiselle.
Nimenomaan. Tämä fanitushan on vasta noin 60 vuotta vanhaa eikä kuulu alkuperäiseen kristinuskoon. Jeesus ei alkujaan kelvannut suurimmalle osalle juutalaisista, koska tähdensi ettei hän ole sellainen sotainen Messias jota he odottivat. Sellainen, joka "murskaisi pakanain ohimot" yms.
Sen sijaan hän toi esiin pakanoiden joukossa olevat hengelliset helmet (laupias samarialainen, se sadanpäämies, nainen Sykarin kaivolla ym.) ja sai hengelliseen omahyväisyyteen langenneet juutalaiset häpeämään.
Nyt on lahkoista noussut esiin joukko fanittajia, jotka yrittävät markkinoida juutalaisille vääränlaista Messiasta, sitä sotaista. On mahdollista että tälläinen Messias vielä ilmestyykin ja asettuu Jerusalemin temppeliin mutta silloin siirrymmekin jo ns. antikristusosastolle ja silloin onkin oxat pois kun fanittajat viimein huomaavat, minkälaisen hengen ovat päästäneet pullosta irti.
Jumalan liitto Aabrahamin kanssa pysyy iäti.
Hänen Sanansa eivät katoa koskaan!
Jumala ei tietenkään luovu liitostaan mutta ihmisillä on vapaa tahto luopua siitä:
5 Moos
11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
11:27 siunauksen, jos te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä päivänä teille annan,
11:28 mutta kirouksen, jos te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa,
Höh!
Niko, se onkin eri asia kuin Njetanjahun vallassa oleva maallinen ja poliittinen Israel. Se on pelkkä valtion nimi.
Ja kristtinopin mukaanhan Aabrahamin liitto on siirtynyt Jeesuksen kautta hänen seuraajilleen.
Sitä ei ole niissä, jotka Jeesusta eivät seuraa.
Luepas Roomalaiskirje ajatuksen kanssa uudestaan läpi.
Myös roomalaiskirje lähtee siitä, että yksin Jeesus pelastaa. Ei mitkään fanitusopit.
Israelin fanitus ja korostaminen on joko oman uskonnollisen imagon ylentäminen, josta seuraa tekopyhyys. Sellaiseen sortuu vain omahyväinen ja hengellisyyttä tuntematon uskonnollinen pakana.