Outo mies

Olen jonkun aikaa seurustellut miehen kanssa, jonka käytös on mielestäni outoa...Hän kyllä kertoo rakastavansa ja välittävänsä, mutta kuitenkin itseästäni tuntuu kokoajan, ettei hän oikeastaan ole yhtään kiinnostunut minusta. Hän kyllä haluaa viettää aikaa kanssani, joten siitäkään ei ole kyse. Lähinnä kyse on pienistä asioista, kuten siitä ettei hän koskaan kehu ulkonäköäni millään tavalla. Hän ei myöskään tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut seksistä kanssani. Koska en tiedä millaista hänen käytöksensä muiden naisten kanssa tällä saralla on ollut, on aika vaikea vetää johtopäätöksiä. Yleensä on ollut se ongelma, että miehet eivät muuta haluaisikaan, mutta nyt siis näin päin:( Muuta läheisyyttä kyllä on, mutta seksin vähyys vaivaa...Tämä epävarmuus johtaa siihen, että katselen kokoajan muita miehiä ja haen heiltä huomiota ja hyväksyntää. En haluaisi olla tällainen ja olen yrittänyt puhua asiasta, huonoin tuloksin. Myös suhteen lopettamisesta olen keskustellut, mutta mies ei sitä halua. En ymmärrä miksi mies haluaa seurustella naisen kanssa jota ei kuitenkaan ilmeisesti pidä kovin vetävänä? Pitäisikö vaan unohtaa koko tyyppi?
13563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minulla aivan sama homma ja se nakertaa.. :(

Äänestä

Mä panisin mielelläni vaikka joka päivä. Harmi kun minä en kenellekkään kelpaa.

Äänestä

Ehkä hänellä on sitten jotenkin matala libido, kai niitäkin on. Tai jotain komplekseja seksin suhteen. Kehuminen taas on minusta aika lailla persoonasta kiinni, ei oma mieskään ääneen pahemmin kehu (enkä koe sellaista janoavanikaan), mutta muuten kyllä huomaan että haluaa.

Äänestä

Ei voi sanoa tuon perusteella mistä johtuu, jotkut ei vain ole niin innokkaita seksin suhteen (toivottavasti tämä ei tule yllätyksenä osalle naisista?) Sinun tilanteesi on hyvin samanlainen, joka tuttavallani on. Onko miehelläsi paljon menoa, siis stressiä, väsymystä jne? Joskus itselläänki omista syistä ei kiinnosta, mutta en ole koskaan naisen ulkonäön takia menettänyt haluja. Oletteko kauankin seurustellut? Niihän sitä sanotaan, että mies haluaa jopa vaimoaan, jolla tarkotan sitä, että ulkonäöllä ei ole väliä kun rakastaa oikeasti.

Äänestä
  • ompas teil huono itsetunto, ihme nariskoja

    Äänestä

En ole vaan aiemmin törmännyt mieheen jota kiinnostaa noin vähän...Paljon stressiä ja menoja varmaan on, mutta ainakin itse tarvitsen seksiä sillonkin. Mielestäni se, ettei näytä haluaan tyttöystäväänsä kohtaan, yhdistettynä kohteliaisuuksien ja kehujen täydelliseen puuttumiseen, on aika tyly yhdistelmä...en tiedä kenen itsetunto sellaista pidemmän päälle kestää?

Äänestä
  • Olet sä nussittavan näköne ? Mies nussii myös silmillään. Ei mitkään marisäkki polvisukka läskipohjasandaali tyyppit kiinnosta nussimismielessä, "äiteinä" ne voi olla hyviäkin...... mietippäs. Vai pitääkö ukkosi sinua "prinsessana" jota ei voi pilata..... näytä että sinuun voi koskea ja katsoa.

    Äänestä

mä olen aina ollut suhteissani se passiivisempi osapuoli vaikka olen ihan viriili mies. Jotenkin se aina ajautuu siihen että mä vähän pihtaan - ehä se on psykologiaa.. Sitten kumminkin rakastellaan aika taajaan. Esim nyt olen itseäni melkein 10 vuotta vanhemman naisen kanssa ja me tehdään se about 2 kertaa päivässä. Näemme siis 3-4 päivänä viikossa koska asumme vielä eri paikkakunnilla. Mutta hän laukeaa hitaasti ja sessiot kestää monesti tunninkin ja siksi täytyy tunnustaa että käytän usein viagraa. Mutta mitäpä siinä jos kummatkin ovat tyytyväisiä.

Mä hakisin ainakin sellaisen miehen jonka kanssa seksi olisi edes joskus mukavaa. Eikä sitä tarvi ottaa niin vakavasti. Tilatkaa netistä kaikenlaisia leluja ja asusteita - niin mekin teemme. Ja niissä kannattaa muuten panostaa laatuun.

Äänestä

Vahinko että teillä seksin suhteen menee huonosti, kun parisuhteessa olevan keskuudessa on niin luonnollista ja ihanaaa. Vaan oletko ajatellut että kumppanisi on niinsanotusti piilo-homo eikä ole tullut vielä kaapista ulos, vaan tarvitsee sinut vain kulissiksi.Mieti.

Äänestä

Jos mies ei sitä aikaisemmin ole ollut vaan joku nainen on hänestä tällaisen tehnyt..

Äänestä

Ettet vain seurustele aviomieheni kanssa, joka on juuri tuollainen? Ero vetämässä.

Äänestä

Minun aviomieheni on aseksuaalinen. Nykyisenä yliseksuaalisena aikana on vaikea kuvitella, että meitä vähän seksistä kiinnostuneitakin on - ja jopa melko paljon.

Tiesin sen jo avioliittoon mennessäni. Mutta monet muut asiat olivat niin tärkeitä, että päätöksen teko oli helppoa. Se, että ei juurikaan harrasta seksiä, ei tarkoita, ettei liitossa ole rakkautta, toisesta huolehtimista ja - hauskaa.

Meillä on kaksi lasta. Avioliitto on kestänyt melkein 25 vuotta. Olemme löytäneet todellisen sielunkumppanin, niin naivilta kuin sana kuulostaakin.

Äänestä

Tilanteessanne on kaksi puolta. Jos nyt painotat parisuhteessa kehuja ja seksiä, niiin muutaman vuoden kuluttua voitkin olla tympääntynyt siihen kuinka mies ei muuta osaakaan kuin lässyttää ja ajatella vaan seksiä. Ettei se koskaan puhu mistään ja menee sitten sohvalle kaljatökin kanssa piereksimään kun on "parisuhdehommelit" hoideltu.

Joten nyt käsi sydämellesi! Osaako mies mahdollisesti muuta elämässään, vaikka ei olisikaan innokas seksistä ja sinun ylistämisestäsi? Ja voisiko mies osoittaa välittämistään teoillaan? Tiedän, etteivät ne teot vaikuta yhtään niin romanttisilta kuin kauniit sanat, mutta aika moni mies koettaa teoin todistaa omaa välittämistään. Vaatii hieman seuraamista ja siinä tilanteessa voi itse sanoin antaa palautetta ja viritellä sitä myöten tykkäämispuheitakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UllaLiisa28v kirjoitti:

Olen jonkun aikaa seurustellut miehen kanssa, jonka käytös on mielestäni outoa...Hän kyllä kertoo rakastavansa ja välittävänsä, mutta kuitenkin itseästäni tuntuu kokoajan, ettei hän oikeastaan ole yhtään kiinnostunut minusta. Hän kyllä haluaa viettää aikaa kanssani, joten siitäkään ei ole kyse. Lähinnä kyse on pienistä asioista, kuten siitä ettei hän koskaan kehu ulkonäköäni millään tavalla. Hän ei myöskään tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut seksistä kanssani. Koska en tiedä millaista hänen käytöksensä muiden naisten kanssa tällä saralla on ollut, on aika vaikea vetää johtopäätöksiä. Yleensä on ollut se ongelma, että miehet eivät muuta haluaisikaan, mutta nyt siis näin päin:( Muuta läheisyyttä kyllä on, mutta seksin vähyys vaivaa...Tämä epävarmuus johtaa siihen, että katselen kokoajan muita miehiä ja haen heiltä huomiota ja hyväksyntää. En haluaisi olla tällainen ja olen yrittänyt puhua asiasta, huonoin tuloksin. Myös suhteen lopettamisesta olen keskustellut, mutta mies ei sitä halua. En ymmärrä miksi mies haluaa seurustella naisen kanssa jota ei kuitenkaan ilmeisesti pidä kovin vetävänä? Pitäisikö vaan unohtaa koko tyyppi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu