En oikein tiennyt mihin otsikon alle tämä asiani sopisi, mutta tänne nyt kirjoitan ja toivon asiallisia kommentteja ja mielipiteitä..
Suhde alkoi parisen vuotta sitten netin kautta. Se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Näin yhä edelleen tunnen, mutta miehestä en niinkään tiedä.
Mulla oli kolme lasta ennestään ja meille syntyi yksi yhteinen lapsi.
Varsinaisesti treffeillä ei ikinä käyty, vaan arki astui kuvioihin välittömästi.
Elämässäni ollut paljon vastoinkäymisiä ja ne heijastuivat myös suhteeseemme. Myös vauvallemme tehtiin rankka leikkaus, joka myös toi huolia ja murheita suhteeseemme.
Ehkä se että arki jo oli niin rankkaa, aiheutti miehessä sen että hän alkoi huutamaan minulle, nimittelemään ja käyttäytyi muutenkin välillä uhkaavasti. Aloin pelätä häntä.
Kyselin neuvoa ihan " viralliselta taholta " ja paljon puhuttiin että miehellä on vahvoja narsistin luonteen piirteitä käytöksessään...
Ensimmäinen joulu yhdessä, soitin 112. Mies paiskoi tavaroita, lasten lahjoja, huusi ja kiroili..
Lopulta vuoden lopussa hän muutti pois.
Molemmat itkettiin, kummatkin tahtoisimme olla yhdessä, se vain tuntuu mahdottomalta.
Paljon olen antanut anteeksi, mutta siltikin mitään en ole unohtanut.
Mies pyysi että jatkettaisiin seurustelun merkeissä. Asumme siis eri paikkakunnilla. Suostuin...Rakastinhan häntä..kaikesta huolimatta.
Kohta vuosi mennyt... Yhdessä, erotaan, yhdessä, erotaan... Myönnän että itsekkin muutamaan otteeseen olen erosta puhunut. Olen vain niin henkisesti väsynyt jo. Jatkuvasti olen yksin lasten kanssa ja kun hänellä on lapsi viikonloppu niin kuitenkin viettää sen minun luonani. En saa hetkeäkään levätä. En sinänsä valita siitä. Rakastan kaikkia lapsiani koko sydämestäni, mutta tuntuu vain et olen miehen kanssa yhdessä, mutta silti yksin.
Olen romanttisen luonteen omaava ihminen, kaipaan hellyyttä, pusuttelua, silittelyä ja kyllä...myös rakastelua.
Mies kun viikonloppuisin tulee minun luokseni, hän ei juurikaan pusuttele. Olen niin monet kerrat kertonut mistä tykkään, mistä en, muttei hän siltikään " kuuntele". Rakastan suutelemista..mies ei kuitenkaan sitä minun kanssani tee. Esileikki on hirmu tärkeää minulle seksissä. Sitäkään meillä ei juurikaan ole.
Koska ei arkisin tavata ( hänen "toiveestaan") niin usein kirjoittelen tai ihan puhelimessa kerron miten ikävä mulla on häntä. Eikä aina yksin seksiä, vaan sitä syliä, ihon kosketusta.
Mä en edes muista milloin hän olisi sanonut minulle " Rakastan sua " tai " mullakin on ikävä sua " :-((
Esim. viime viikonloppuna.. Hän halusi seksiä.. mikä sinänsä oli iloinen juttu minulle, sillä niin usein hän vain sanonut että on väsynyt...nyt ei jaksa...Noh.. Hän halusi päivällä..
Lapset olivat hereillä, joten he kun olivat uppoutuneet omiin puuhiinsa niin minä menin mieheni kanssa suihkuun..
Siellä sitten kylmiltään...takaapäin.. ILMAN esileikkiä...mitään..
Tuntuihan se hyvältä, mutta kyllä jäin " vajaaksi " ja sanoinkin siitä miehelle.
Tuntui niin pahalta... Olenko minä vain reikä mihin pahimman paineensa purkaa :-(
Mies sitten lupaili että illalla sitten uudestaan. Ja minä niin kovin odotin että lapset nukahtaa ja me uppudumme toisiimme.
Vaan miten kävikään... Koska mies ei tehnyt mitään aloitetta niin kysyin sitten suoraan.. " miten se seksi "... Johon mies vastasi " no jos mun ei tartte tehä mitään"!!!
ONKO TUO RAKKAUTTA teidän mielestänne.????
Mä itse haluaisin niin kovin silitellä miehen hiuksia, suukotella pitkin vartaloa...hyväillä käsin, suulla...tehä kaikkea... Mutta mies ei juurikaan anna minun tehdä niin.. Se että hiuksia silittelen..ei kuulemma tunnu miltään, turhaa teet, on ollut miehen kommentteja. Vartalon hyväily kuulemma kutittaa liikaa, joten ei tykkää että teen..
En tiedä.. Olen niin yksin ja mukamas silti yhdessä. Ei kyllä tunnu siltä että mulla olisi mies.
Kovasti väittää välillä, että rakastaa mua, mutta en vain sitä tunne.
Missään ei yhdessä käydä...Hyvä jos joskus ruokakaupassa.. Nykyään ei juuri sitäkään.. Minä kun olen jääkaapin ehtinyt täyttää loppuviikosta ja hän kun viikonlopuksi tulee niin mitään ei puutu jotta kauppaan tarvitsisi lähteä.
Sanokaas te.. NAISET : Jatkaisittekos tällaista suhdetta ? MIEHET : Onko tämä teidän mielestä rakkautta miehen puolelta? Näinkä tekin käyttäydytte puolisoanne kohtaan?
Tässä taas yön tunteina valvon ja silmät kostuen mietin kuinka ihanaa olisi tuntea olevansa tärkeä, mitä siis nyt en tunne.. ( muutakuin lapsille)
Kiitos jos joku edes vastaa.. Olisi muutenkin kiva jutella jonkun kanssa..niitä näitä. :-)
Suhde alkoi parisen vuotta sitten netin kautta. Se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Näin yhä edelleen tunnen, mutta miehestä en niinkään tiedä.
Mulla oli kolme lasta ennestään ja meille syntyi yksi yhteinen lapsi.
Varsinaisesti treffeillä ei ikinä käyty, vaan arki astui kuvioihin välittömästi.
Elämässäni ollut paljon vastoinkäymisiä ja ne heijastuivat myös suhteeseemme. Myös vauvallemme tehtiin rankka leikkaus, joka myös toi huolia ja murheita suhteeseemme.
Ehkä se että arki jo oli niin rankkaa, aiheutti miehessä sen että hän alkoi huutamaan minulle, nimittelemään ja käyttäytyi muutenkin välillä uhkaavasti. Aloin pelätä häntä.
Kyselin neuvoa ihan " viralliselta taholta " ja paljon puhuttiin että miehellä on vahvoja narsistin luonteen piirteitä käytöksessään...
Ensimmäinen joulu yhdessä, soitin 112. Mies paiskoi tavaroita, lasten lahjoja, huusi ja kiroili..
Lopulta vuoden lopussa hän muutti pois.
Molemmat itkettiin, kummatkin tahtoisimme olla yhdessä, se vain tuntuu mahdottomalta.
Paljon olen antanut anteeksi, mutta siltikin mitään en ole unohtanut.
Mies pyysi että jatkettaisiin seurustelun merkeissä. Asumme siis eri paikkakunnilla. Suostuin...Rakastinhan häntä..kaikesta huolimatta.
Kohta vuosi mennyt... Yhdessä, erotaan, yhdessä, erotaan... Myönnän että itsekkin muutamaan otteeseen olen erosta puhunut. Olen vain niin henkisesti väsynyt jo. Jatkuvasti olen yksin lasten kanssa ja kun hänellä on lapsi viikonloppu niin kuitenkin viettää sen minun luonani. En saa hetkeäkään levätä. En sinänsä valita siitä. Rakastan kaikkia lapsiani koko sydämestäni, mutta tuntuu vain et olen miehen kanssa yhdessä, mutta silti yksin.
Olen romanttisen luonteen omaava ihminen, kaipaan hellyyttä, pusuttelua, silittelyä ja kyllä...myös rakastelua.
Mies kun viikonloppuisin tulee minun luokseni, hän ei juurikaan pusuttele. Olen niin monet kerrat kertonut mistä tykkään, mistä en, muttei hän siltikään " kuuntele". Rakastan suutelemista..mies ei kuitenkaan sitä minun kanssani tee. Esileikki on hirmu tärkeää minulle seksissä. Sitäkään meillä ei juurikaan ole.
Koska ei arkisin tavata ( hänen "toiveestaan") niin usein kirjoittelen tai ihan puhelimessa kerron miten ikävä mulla on häntä. Eikä aina yksin seksiä, vaan sitä syliä, ihon kosketusta.
Mä en edes muista milloin hän olisi sanonut minulle " Rakastan sua " tai " mullakin on ikävä sua " :-((
Esim. viime viikonloppuna.. Hän halusi seksiä.. mikä sinänsä oli iloinen juttu minulle, sillä niin usein hän vain sanonut että on väsynyt...nyt ei jaksa...Noh.. Hän halusi päivällä..
Lapset olivat hereillä, joten he kun olivat uppoutuneet omiin puuhiinsa niin minä menin mieheni kanssa suihkuun..
Siellä sitten kylmiltään...takaapäin.. ILMAN esileikkiä...mitään..
Tuntuihan se hyvältä, mutta kyllä jäin " vajaaksi " ja sanoinkin siitä miehelle.
Tuntui niin pahalta... Olenko minä vain reikä mihin pahimman paineensa purkaa :-(
Mies sitten lupaili että illalla sitten uudestaan. Ja minä niin kovin odotin että lapset nukahtaa ja me uppudumme toisiimme.
Vaan miten kävikään... Koska mies ei tehnyt mitään aloitetta niin kysyin sitten suoraan.. " miten se seksi "... Johon mies vastasi " no jos mun ei tartte tehä mitään"!!!
ONKO TUO RAKKAUTTA teidän mielestänne.????
Mä itse haluaisin niin kovin silitellä miehen hiuksia, suukotella pitkin vartaloa...hyväillä käsin, suulla...tehä kaikkea... Mutta mies ei juurikaan anna minun tehdä niin.. Se että hiuksia silittelen..ei kuulemma tunnu miltään, turhaa teet, on ollut miehen kommentteja. Vartalon hyväily kuulemma kutittaa liikaa, joten ei tykkää että teen..
En tiedä.. Olen niin yksin ja mukamas silti yhdessä. Ei kyllä tunnu siltä että mulla olisi mies.
Kovasti väittää välillä, että rakastaa mua, mutta en vain sitä tunne.
Missään ei yhdessä käydä...Hyvä jos joskus ruokakaupassa.. Nykyään ei juuri sitäkään.. Minä kun olen jääkaapin ehtinyt täyttää loppuviikosta ja hän kun viikonlopuksi tulee niin mitään ei puutu jotta kauppaan tarvitsisi lähteä.
Sanokaas te.. NAISET : Jatkaisittekos tällaista suhdetta ? MIEHET : Onko tämä teidän mielestä rakkautta miehen puolelta? Näinkä tekin käyttäydytte puolisoanne kohtaan?
Tässä taas yön tunteina valvon ja silmät kostuen mietin kuinka ihanaa olisi tuntea olevansa tärkeä, mitä siis nyt en tunne.. ( muutakuin lapsille)
Kiitos jos joku edes vastaa.. Olisi muutenkin kiva jutella jonkun kanssa..niitä näitä. :-)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa jokseekin tutulta. Olen ollut saman kuuloisessa suhteessa. Uskon, että miehesi välittää lähinnä itsestään. Ei suhde ole pysymisen arvoinen, tarvitseehan sun saada levätä. Ja mikä tärkeintä, jos miehellä on taipumusta väkivaltaisuuteen tai narsismiin, ei se tule ainakaan paremmaksi menemään, ellei mies hae itse apua ja tajua sitä. Mieti omaa ja lasten turvallisuuttasi.
Lue nyt itsekkin uudelleen mitä kirjoitit...sanon sen ihan suoraan että tuo ei todellakaan ole rakkautta miehesi puolelta.
Etsi ennemmin mies joka OIKEASTI välittää sinusta, huomaat kyllä eron kun toinen oikeasti sinua rakastaa.
Olen kaltaisesi seksistä ja romantiikasta nauttiva nainen, siis sellainen joka haluaa paljon hellittelyä sekä antta että ottaa vastaan. Tuoolaisessa suhteessa kuihdut kuin poljettu ruusu, olet ansainnut parempaa ja hyvän parisuhteen, mutta niin kauan kuin roikut narsistissa et voi kohdata prinssiä jonka kanssa elämä on onnellista.
Minä en naisena hyväksyisi vastaavaa suhdetta, koska mieshän on pelkästään itsekäs ja kypsymätön.Antaisin siis itselleni anteeksi, että tulipahan väärä äijä elämääni päästettyä ja jatkaisin keskusteluavun hakemista asiantuntijoilta päästäkseni hänestä ilman kinaa ja riitaa eroon. Miehen kanssa en syntyjä syviä ryhtyisi erosta edes puhumaan, sillä hän ei osaa muutenkaan arkea kohdata saati ottaa vastuuta lapsesta.
Se, mitä odottaisin suhteelta saisin eroamalla nyt tilaa löytää uuden ja sopivamman kuin kantaa epäsopivan ihmissuhteen taakkaa pilaamassa mahdollisuuksiani.