Ei täällä Suomen maassa näköjään saan millään keinolla apua,kovan kivun kanssa elämiseen,kipupolille ei huolita,kirra peruu aikansa,menee hamaan tulevaisuuteen ym.
Elämä kovan kivun kanssa on täyttä helvetti ja siinä pitäsi vielä yrittää käydä töissä.
Mitä täällä mättää oikeesti,en enää yhtää ihmettele,että joku sortuu itsemurhaan!
Kysymys,ei minunkaan kohdalla ole enää yhesta ainosta kivusta.
Kauankohan ihminen oikeesti jaksaa tätä turhaa taistelua kun apua ei tule!
Itse olen yllättävän pitkään jaksanu ja jaksanu pitää vielä nupin pinnalla.
20 v. turhaa taistelua.
Tsemppiä vaan muillekkin,tiedän.että meitä on paljon.
Elämä kovan kivun kanssa on täyttä helvetti ja siinä pitäsi vielä yrittää käydä töissä.
Mitä täällä mättää oikeesti,en enää yhtää ihmettele,että joku sortuu itsemurhaan!
Kysymys,ei minunkaan kohdalla ole enää yhesta ainosta kivusta.
Kauankohan ihminen oikeesti jaksaa tätä turhaa taistelua kun apua ei tule!
Itse olen yllättävän pitkään jaksanu ja jaksanu pitää vielä nupin pinnalla.
20 v. turhaa taistelua.
Tsemppiä vaan muillekkin,tiedän.että meitä on paljon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen itse elänyt yhdenjaksoisen kivun kanssa puolisen vuotta. Selkä leikattiin muutama vuosi takaperin, muita leikkauksia ollut useita ennen sitä mm. jaloissa. Sitten oli pätkä kivutonta elämää, kun muisti vaan varoa liikaa rasittamatta noita korjattuja paikkoja. Puoli vuotta sitten alkoi selkäkipu, joka teki liikkumisen suht mahdottomaksi.
Lääkäriin en mennyt alkuaikoina, koska odotin tän lähtevän itsestään pois. Lopulta menin työterveyshuoltoon ja sain viikon kerrallaan saikkua ilman mitään tietoa siitä, mistä on kyse. Hakeuduin kiropraktikolle, joka väänteli si-nivelen paikoilleen. Helpotti hiukan, mutta seurauksena se, ettei selkä kestänyt enää istumista ja säteily paheni. Taas juoksentelua arvauskeskuksissa, kunnes hakeuduin itse magneettiin. Siellä kaksi pullistumaa ja kuivumiset/ madaltumiset muissa alaselän väleissä rappeumaa. Näiden kanssa taas tth-lääkäriin, joka ei edes kuvia viitsinyt katsoa. Hakeuduin taas yksityisesti erikoislääkärille, joka korjasi lääkityksen ja määräsi pitkän toipumisajan että selvittäisiin ilman leikkausta. Saikku loppui ja tth:n lääkäri jatkoi viikon kerrallaan, tarjosi jo mielialalääkkeitäkin. Vaadin lähetteen fysioterapiaan ja ortopedille. Fysioterapeutti ihan ok (yksityinen), mutta ortopedi (kunnallinen) ei taaskaan kuvia edes katsonut tai oireita tutkinut vaan totesi tyyliin: "et ole työkykyinen ja seuraavaksi kela saa sut kuntouttaa, kun sarasloma jatkuu yli 3 kk".
En mä näitä oireita kuvittele enkä huvikseni ole pois töistä. Rahat ei riitä yksityiselle enää eikä tth/kuntapuoli ota tosissaan vaan voivottelee ainoastaan. Ymmärrän siis täysin kivun kanssa elävien ihmisten toivottomuuden, kun ei mistään apua tai edes selitystä tai arviota saa!