Olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä tiputtaa pari kiloa, mutta miksi ne viimeiset eivät lähde? Onnistuin keväällä pudottamaan n. kilon, mutta valmistujaisjuhlien jälkeen tuli kaikki rytinällä takaisin ja siinä se kesä menikin niiden kanssa.
Nyt olen taas aloittanut painonpudotuksen, jotta ensi kesänä voisin näyttää hyvälle punaisessa mekossani (näin kuvan itsestäni kyseinen mekko päällä enkä sen kerran jälkeen enää pitänyt sitä, oli nimittäin seksikkäästä kaukana). Nyt kuitenkin tuntuu sille, ettei paino ala pudota.
Millainen harjoittelu polttaa eniten kaloreita ja mitä kannattaisi välttää harjoittelun aikana ja sen jälkeen (tiedän, että keksit ja makeiset ovat kiellettyjen listalla, samoin kuin mehut, limut ja muut leivonnaiset sipseistä puhumattakaan, olenkin näitä vältellyt, samoin lihaa syön harvoin). Onko viisaammalla jakaa kokemuksia?
Ja viel tästä paljon puhutusta painoindeksistä, mikä on nyt se normaalipainon raja? Olen tarkistanut omani paristakin eri lähteestä ja Iltalehden painopäivyri väittää jo 20 olevan liian alhainen, puhumattakaan 19. Eräs toinen lähde sanoo vielä 19 olevan normaali paino.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olet aikuinen, 20 on normaalipaino. Eikä se niin tarkkaa ole. Kaikilla meillä on erilainen ruumiinrakenne. Miksi edes pitäisi olla alipainon rajoilla? Pari kiloa lähtee helposti muutamassa kuukaudessa terveellisesti, kun kulutat sen liikunnalla. Läski sulaa ja lihakset muokkaavat vartalostasi kiinteän.
Normaalipainoiselle reipasta lenkkeilyä (kävellen 6-7 km/tunti, hölkkäillen 8-10 km/tunti) ainakin tunti kerrallaan. Kuntosalilla kunnon punttitreeniä 2-3 krtaa viikossa. Yksi lepopäivä.
Syö monipuolisesti vähintään 1800 kcal päivässä.
Jos et saa "viimeisiä kiloja" pois, taidat olla jo ihannepainossasi. Varo kitudieettejä, ne vain lihottavat loppujen lopuksi.
Hyvillä alusasuilla saa myös nopeasti pari kiloa pois silmistä.
1800 on todella paljon, sillä ei kyllä laihdu. Toinen juttu on, että en kyllä ymmärrä, miten "kitudieetit lihottavat loppujen lopuksi"? Niillä lähtee se muutama kilo minkä haluaa pudottaa ja sen jälkeen ei enää päästä itseään lihomaan; se on varsin yksinkertaista - syö sitten sen 1800 kcal, jos sen myös kuluttaa.
Hyvillä alusasuilla hoikemmalta näyttäminen on täyttä huiputusta, lihaksilla se tehdään eikä millään alusasuilla.
Et saa lihaksia, jollet treenaa reippasti ja syö myös kunnolla.
Saat tiputettua muutaman kilon syömättömyydellä, mutta sen jälkeen joudut syömään vieläkin vähemmän mitä tähän saakka.
Jos syöt 1800 kcal päivässä ja kulutat siitä liikunnalla 500 kcal, mitä jää?
Laiha ja löysä läski ei ole kaunista katseltavaa.
Minä syön n. 2000 kcal/pvä ja liikun n. 500 kcal edestä joka päivä, joskus enemmänkin, joskus vähemmän. Painoa 52 kg ja pituutta 162. Ikää 40. Eikä ole läskiä.
Kitukuurit eivät vaan auta pidemmän päälle. Elämäntapamuutos on ainoa, joka toimii.
Mikä sitten olisi ihannepaino 155 cm naiselle?
Painoni vaihtelee 46-48 kg:n välillä, mutta se on jo jonkin aikaa ollut 46 kg ja rapiat. Kuulemma voisin pudottaa pari kiloa, mutten tiedä, kuinka tähän annettuun tavoitteeseen pääsisin. Syömättömyydellä ja himoliikunnalla lähti kilo, mutta se tuli takaisin korkojen kanssa, kun kerran repsahti (syynä sukujuhlat).
Olen itsekin huomannut, että hyvää tekisi, jos vähän hoikistuisi (tässä iässä ei enää voi olla lapsenpyöreyttä mahan seudulla), mutta tiukka on tavoite... Orjapiiskuriako tarvittaisiin....
Painoindeksin mukainen normaalipaino 155-senttiselle on 45-59 kg. Olet siis hyvin lähellä alipainon rajaa. Älä laihduta, vaan treenaa vatsalihaksia, sillä se mahan pyöreys lähtee.
"Kuulemma voisin pudottaa pari kiloa"
Kiinnostaisi tietää kuka järjen jättiläinen tällaisia hienoja(?) neuvoja antaa.
Joo, ei todellakaan ole tarvetta laihdutukselle. Jos on löllöä, urheile, se kiinteyttää.
Tämä järjen jättiläinen on se kaikkein läheisin ja rakkain ihminen maailmassa ;)
Vaikea uskoa mutta niin se vaan on, eikä muuten järkähdä vaikka vittuiltu ja keskusteltu on asiasta. Kiinteytyä kyl pitäisi, se vaan on nii vaikeaa ja aikaa vievää (ei riitä motivaatio kun ei tuloksia ala näkyä).