Häiriökäyttäytyminen näkyy jo

ja vain korostuu, pahenee iän myötä. Tähän eivät vanhemmat ilmeisesti osaa puuttua tai eivät halua puuttua. Näitä häiritsevästi käyttäytyviä nykynuoria tapaa harva se päivä jossain julkisessa kulkuvälineessä täällä pääkaupunkiseudulla.
Nuorilla tarkoitan alle 35v. ihmisiä, on noita häirikköjä tietysti tuota vanhempiakin,
mutta nuoren määritelmähän on ikähaarukassa 20–35
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuoruus

Mikä yhteiskuntaa ja sen yksilöitä siis vaivaa, kun järjetöntä väkivaltaa tuntuu tapahtuvan nykyään lähes viikottain, joku hakataan täysin ilman syytä sairaalakuntoon ja usein pahoja aivovammoja saanut henkilö ei enää koskaan kuntoudu normaaliksi. Normaalit käytöstavatkin tuntuvat unohtuneen
kaiken "kiireen" keskellä, mihin meillä sitten on niin kiire? Hautaanko?

Yleissääntö elämään on toisen ihmisen kunnioittaminen ja arvostaminen
sekä halu auttaa mahd. mukaan. Tämä yleissääntö tuntuu täysin unohtuneen
nyky-yhteiskunnasta ja seuraamukset ovat sen mukaisia.

Johtuuko järjötön vakivalta elokuvista, peleistä, mainoksista, musiikista, ruoasta vai onko se geenien, alkoholin ja huumeiden aikaansaamaa lopputulosta.
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Työpaikallamme sai juuri eräs nuori työntekijä kirjallisen varoituksen, kun hänellä oli tapana räkiä työpaikan lattialle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lapsissa... kirjoitti:

ja vain korostuu, pahenee iän myötä. Tähän eivät vanhemmat ilmeisesti osaa puuttua tai eivät halua puuttua. Näitä häiritsevästi käyttäytyviä nykynuoria tapaa harva se päivä jossain julkisessa kulkuvälineessä täällä pääkaupunkiseudulla.
Nuorilla tarkoitan alle 35v. ihmisiä, on noita häirikköjä tietysti tuota vanhempiakin,
mutta nuoren määritelmähän on ikähaarukassa 20–35
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuoruus

Mikä yhteiskuntaa ja sen yksilöitä siis vaivaa, kun järjetöntä väkivaltaa tuntuu tapahtuvan nykyään lähes viikottain, joku hakataan täysin ilman syytä sairaalakuntoon ja usein pahoja aivovammoja saanut henkilö ei enää koskaan kuntoudu normaaliksi. Normaalit käytöstavatkin tuntuvat unohtuneen
kaiken "kiireen" keskellä, mihin meillä sitten on niin kiire? Hautaanko?

Yleissääntö elämään on toisen ihmisen kunnioittaminen ja arvostaminen
sekä halu auttaa mahd. mukaan. Tämä yleissääntö tuntuu täysin unohtuneen
nyky-yhteiskunnasta ja seuraamukset ovat sen mukaisia.

Johtuuko järjötön vakivalta elokuvista, peleistä, mainoksista, musiikista, ruoasta vai onko se geenien, alkoholin ja huumeiden aikaansaamaa lopputulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu