Pahoinpitelijät melkein tuhosivat bussikuskin

560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen samaa mieltä lakia kovemmaksi, toinen vielä esiintyi raukkamaisesti kasvot peitettynä. todella säälittävä esitys, tyypillistä nuoriso huligaanien toimintaa
sekakäyttäjä kannabisnarkit asialla .

Äänestä
  • Aluksi heti annettiin ymmärtää että kuski oli maahanmuuttaja ja laitettiin rasismin piikkiin.

    Äänestä

Lain koventaminen on sinänsä paikallaan, noillekin teinijätkille vaan semmoiset 10 vuotta ehdotonta ja sadantonnin korvaukset, siinä se. Ja tuomio pitäisi ensikertalaisenkin istua koko aika, ei puolet. Pakkotyölaitos/leiri olisi ehdottomasti hyvä, siinä tulisi lurjusten työpanos käytettyä vaikkapa maanteiden ja katujen korjaukseen ja rakentamiseen tai muuhun vastaavaan. Toimisi myös pelokkeena rikoksia aikoville.

Pahempi asia on vielä se, että nuorten sukupolvien henkinen tilanne on laajalti noiden hakkaajien kaltainen. Vapaa kasvatus, auktoriteettien puute, kuri ja välittäminen, vanhemmuus eikä kaveruus. Näissä on menty pieleen jo kauan ja seuraukset näkyvät silmittömässä väkivallassa ja päihdeongelmina. Väkivaltavideot, elokuvat, pelit jne, eikä välitetä kotiintuloajoista eikä kännissä ja huumeissa olosta. Vanhempien asenteiden on muututtava, muuten kaikki uudet sukupolvet menetetään suurelta osin!

Äänestä

Välittömästi kun ovat tuomionsa saaneet , niin maasta pois , omaan kotimaahansa vankiloihin kärsimään tuomionsa , ja ikuinen porttikielto suomeen.

Äänestä

Halla-Ahon sotilasjuntta ja panssarivaunut valvomaan lakia kaduille niin johan rauhoittus meininki ja olisi turvallista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laki kovemmaksi kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?32008932

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu