Erottiin jo kolme vuotta sitten. Kolme yhteistä lasta, helpointa olisi jos ex tulisi aina tarvittaessa minun ja lasten kotiin lastenvahdiksi kun minulla joku yllättävä työjuttu. Se vaan ei toiminutkaan yllättävästä syystä. Huomasin hänen tutkivan komeroni ja kaikki lipastot ja muut täällä ollessaan. Koitti salata sen lapsiltakin, mutta kiinni jäi. Vanhin lapsista kertoi minulle. Eikä siinä mitään, varasteli laskuja ja muita tärkeitä papereitani. Halusi näin tehdä kiusaa ja siinä onnistuikin. Laittoi pari kertaa jopa pienen pussin joitakin haisevia roskia jonnekin hankalasti huomattavaan paikkaan (kuten keittiön yläkaappiin taakse). Sitten tänne tullessaan valitti pahaa hajua talossa. Ilmeisesti exä on vieläkin mustasukkainen, vaikka erosin ihan hyvästä syystä. Tai sitten vaan selvästi ilkeä ja pahantahtoinen. Ilkeä hän on ollut koko ikänsä, koskaan ei ketään auta jollei saa hyvän korvauksen auttamisesta ja siltikin valittaen.
Minäkin olen eron jälkeen koittanut auttaa häntä kaikessa, asunnon saamisessa ja lainannut jopa rahaa ja näin hän kiittää. Tekemällä kaikkea mikä vahingoittaa myös hänen lapsiaan.
Näin jälkeenpäin en voi muuta kuin ihmetellä, mitä ihmettä hänessä näin ja miksi ihmeessä aloin hänen kanssaan olemaan. Hänellä on joku syndrooma, että luulee kaikkien olevan velvollinen auttamaan häntä kaikessa. Hänen ei itse tarvi auttaa ketään, ei edes vastapalvelukseksi. Jos joku ei tee niinkuin hän haluaa, alkaa heti hautoa jotain pikkupoikamaista kostoa. Turvaton lapsuus, vanhempien kylmäkiskoisuus on luultavasti syynä kieroon kasvamiseen. Tajuaisi nyt olla antamatta samaa kasvatusta omille lapsilleen edes. Itselleen tuossa kuoppaa kaivaa eniten, lapsetkaan eivät luota tuolla lailla käyttäytyvään isään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kusipäiden kanssa ei tartte seurustella, mutta miten ihmeessä oot mennyt tekemään tuollaisen mul-kun kanssa 3 lasta jos koko ikänsä ollut sellainen?
No typeryydestä sakotetaan:)
Olen varmaan ollut monen vuoden mielenhäiriössä tai jotain näin jälkeenpäin ajatellen. Lapset ovat ainoa hyvä asia avoliitosta, raha-asiatkin ovat vielä vuosia kuralla.
Olisiko kysymyksessä narsistinen persoonallisuushäiriö?
Narsismi on noussut jälleen keskeisesksi aiheeksi parisuhdeongelmissa.
Olennainen syy ongelmiin on kaiketikin siinä, mitkä ovat unelmat haaveet, toivomukset, odotukset.
Jos ne eivät toteudu kuten satukirjoissa Kauniissa ja rohkeissa. Sinkkuelämää. Akvaariorakkautta.Sinkut Nykissä. Salatuissa elämissä, on parisuhde tuhoon tuomittu.
Täytyy myös ottaa huomioon Pms oireyhtymä. Kuukautiskierto. E-pillerit ja alkoholin yhteisvaikutus. Hypoglygemia. Estrogen dominance ja huoita hormoonien sekoittavia vaikutuksia.
Narsismista.
http://www.narsistienuhrit.info/index.html
---
Narsistien uhrit intossa käsitellään narsistista persoonallisuushäiriötä.
Viranomaiset ja yliopistot t ovat alkaneet kiinnittämään huomiota kasvaneisiin avierojen ja huoltajuusriitoihin.
Narsisti, voi käyttää lapsia koston välineenä avioeroissa ja huoltajuuskiistoissa.
Etelä-Karjalann yliopistona koulutustapahtuma.
Lapsi koston välineenä huoltajuusriidoissa ja svioerossa.
http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=19067&NakymaID=391
---