Lapsi ja karppaus

Millaisia kokemuksia muilla on ollut lapsen kanssa karppaamisesta ja muiden suhtautumisesta siihen? Karppaajana vieläkin jatkuvasti törmää jos jonkinlaisiin käsittämättömiin ennakkoluuloihin ja jopa jotenkin vihamieliseen suhtautumiseen...

Tällä viikolla kävi taas ihan käsittämätön juttu.. hemmetti kun täytyy sotkeutua muiden asioihin jatkuvasti. Aloitettiin karppaus 9-vuotiaan tyttäreni kanssa viime vuoden lopulla ja meistä molemmista huomaa kyllä positiiviset vaikutukset. Lapseni oli sitten käynyt terkkarilla johonkin kipuun liitttyen ja oli tullut puheeksi sitten tämä ruokavalio kun terkkari piti lastani vähän alipainoisena. Olemme ns. ketokarppeja eli emme hiilihydraattia syö juuri ollenkaan, tästä sitten oli kyseinen ämmä ottanut HIRVEÄT pultit ja soitti meille kotiin asti ja kyseli tästä. Vissiin pitää mua jotenkin huonona kasvattajana jne ja koko puhelun sävy oli niin vittuileva kun voi olla. Koitin aluksi ihan asiallisesti kertoa perusasioista, esim kyllähän tutkimuksetkin jo kertovat että terveysvaikutukset ovat tuntuvia ja positiivisia mutta ei ei... taas näkee miten syvälle ihmisten mieliin on juurrutettu nämä virallisterveelliset ravintosuositukset jotka perustuvat lähinnä elintarviketeollisuuden lobbaukseen... Ottaa vaan niin aivoon kun joku alikoulutettu akka alkaa pätemään aiheesta josta tuskin mitään tietää, eipä varmaan ole tullut esim yhtään tutkimusta luettua. Oli sitten pakko sanoa lopulta suorat sanat sille. No päätti sitten kutsua mua VASTUUTTOMAKSI VANHEMMAKSI ym ja keskustelu loppui varsin vihaiseen sävyyn.

Soitin sitten kouluun päin ja puhuin tällaisesta terveydenhoitajan käytöksestä mutta samanlaiset asenteet niilläkin vaikka olikin asiallisempia. Meidän lapsi ei kyllä käy enää koulun terkkarilla, eiköhän nuo hommat voi hoitaa asiallisemmissakin paikoissa.

Siis kysyn vaan mikä ongelma tässä voi olla kaikilla, jatkuvaa kuittailua tulee. Käsittääkseni ainakin lapsi itsekin kokee karppaamisen tosi mukavaksi puuhaksi ja hänkin on sitä mieltä, että se on terveellistä. Mitään ongelmia ei tosiaan ole ilmennyt, ja miksi ilmenisikään. Ihmisille on vaan niin vaikea suvaita mitään 'erilaista'.

Ja tuosta alipainoisuudesta vielä, lapseni ei tosiaan ole mikään sairaan alipainoinen vaan päinvastion ennen oli ehkä turhankin pullea, nyt on mielestäni juuri sopiva ja terveempi.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Aira H. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu