Tänään oli Helsingin Sanomissa kirjoitus lapsen menettämisestä ja sen vaikutuksesta vanhempiin.
Lehdessä kertomus perustui enemmin lapsen kuolemaan, joka jättää kysymyksen miksi vanhemmille loppuelämäksi ja muuttaa vanhempien elämää lopullisesti.
Lapsen voi menettää myös monella muullakin tavalla, lapsi alkaa vihaamaan vanhempiaan, lapsi häpeää vanhempiaan. Lapsi ei enää halua puhua vanhempien kanssa, ei halua nähdä heitä.
Avioeronsa myötä lapsia lähtee etsimään ihan muita ihmisiä, eikä enää hyväksy vanhempiaan tai mitä se on.
Tässäkin jää vanhemmille kysymys miksi. Sydäntä särkee, kun oma lapsis ei enää halua tuntea, ei anna lastensakaan tulla vanhempinensä lasten isovanhempien luokse.
Monestikin vanhemmat ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat rakastaneet lastaan aina ja tehneet parhaansa hänen hyväkseen. Ovat koulutettuja ja ammatissa olevia ihan järkeviä ihmisiä.
On hirvittävää elää ja tietää, että oma lapsi on jossakin, eikä pidä yhteyttä, jos tavataan huokuu ylimielisyys. Vanhemmat todella saavat sellaisen iskun, jotta elämä todella muuttuu, mikään ei oel enää tärkeää, ystävät katoavat kärsivien vanhempien luota, samoin eroasioissa, ihmiset jotka ovat ollet läheisiä.
Se tuska mitä vanhammat kantavat aikuisesta lapsestaankin on hirvittävä ja pelko mitä tälle oikein tapahtuu. Mikä on saanut tämän kaiken aikaan, kun et todellakaan ymmärrä yhtään mitään.
Samoin mietteisiin tuleel, kuinka nuo pienet lapsenlapset jaksavat tämän tuskan kantaa, kun eivät enää saakaan tavata isovanhempiaan. Elämä on heillekin muuttunut aivan kamalaksi, mutta mitä tälle omalle lapselle on tapahtunut, miten hän voi ja jaksaa on myös päällimäinen asia.
Lehdessä kertomus perustui enemmin lapsen kuolemaan, joka jättää kysymyksen miksi vanhemmille loppuelämäksi ja muuttaa vanhempien elämää lopullisesti.
Lapsen voi menettää myös monella muullakin tavalla, lapsi alkaa vihaamaan vanhempiaan, lapsi häpeää vanhempiaan. Lapsi ei enää halua puhua vanhempien kanssa, ei halua nähdä heitä.
Avioeronsa myötä lapsia lähtee etsimään ihan muita ihmisiä, eikä enää hyväksy vanhempiaan tai mitä se on.
Tässäkin jää vanhemmille kysymys miksi. Sydäntä särkee, kun oma lapsis ei enää halua tuntea, ei anna lastensakaan tulla vanhempinensä lasten isovanhempien luokse.
Monestikin vanhemmat ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat rakastaneet lastaan aina ja tehneet parhaansa hänen hyväkseen. Ovat koulutettuja ja ammatissa olevia ihan järkeviä ihmisiä.
On hirvittävää elää ja tietää, että oma lapsi on jossakin, eikä pidä yhteyttä, jos tavataan huokuu ylimielisyys. Vanhemmat todella saavat sellaisen iskun, jotta elämä todella muuttuu, mikään ei oel enää tärkeää, ystävät katoavat kärsivien vanhempien luota, samoin eroasioissa, ihmiset jotka ovat ollet läheisiä.
Se tuska mitä vanhammat kantavat aikuisesta lapsestaankin on hirvittävä ja pelko mitä tälle oikein tapahtuu. Mikä on saanut tämän kaiken aikaan, kun et todellakaan ymmärrä yhtään mitään.
Samoin mietteisiin tuleel, kuinka nuo pienet lapsenlapset jaksavat tämän tuskan kantaa, kun eivät enää saakaan tavata isovanhempiaan. Elämä on heillekin muuttunut aivan kamalaksi, mutta mitä tälle omalle lapselle on tapahtunut, miten hän voi ja jaksaa on myös päällimäinen asia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.