Tapasin heinäkuun alussa tytön, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Tyttö asuu toisessa kaupungissa ja olemme nähneet lähinnä viikonloppuisin ja välillä myös viikolla. Olen myös lähdössä ulkomaille jatkamaan opintojani ja tulen sieltä Suomeen aina kuukaudeksi noin kahden kuukauden välein. Vietän myös kesät Suomessa.
Päätimme tytön kanssa, että katsomme suhteemme kunnolla, mutta meillä oli pieni riita ja nyt hän on ilmoittanut, että tarvitsee aikaa ja tilaa. Emme ole nähneet kuukauteen ja em. episodista on kulunut nyt kaksi viikkoa. Vielä kaksi viikkoa sitten hän sanoi ikävöivänsä minua kovasti.
Naisella on pieni tyttö ja hän on sanonut, että tytär tulee aina ensin, minkä ymmärrän täysin. Hän on myös sanonut, että tyttären takia hänen täytyy olla varma tapailemistaan miehistä, ja onkin sanonut, että uskoo kaiken, mitä sanon. Hän oli jo suunnitellut esittelevänsä minut koko perheelleen syyskuun alussa, mutta ilmoitti kuitenkin sitten, ettei olekaan siihen vielä valmis. Syyksi hän sanoi silloin sen, että hän tulee ikävöimään minua niin paljon, kun olen poissa, ja että kova vauhti pelottaa häntä, eikä hän halua pilata suhdetta etenemällä liian nopeasti. Silloin hän myös sanoi, että olen ihan samalla tavalla rakas, eikä halua mitään lopettaa.
Hän on myös sanonut, että kukaan ei ole koskaan vienyt häneltä jalkoja alta niin kuin minä, ja hän todella piiritti minua, kun ensi kerran nähtiin yökerhossa.
Hän on myös juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja aloittanut uudessa työssä eli hänellä riittää mietittävää, ja hän onkin sanonut potevansa järkyttävää koti-ikävää.
Hän on viimeisen kahden viikon aikana sanonut minulle, että tarvitsee nyt aikaa ja tilaa pohtiakseen kaikkea, ja samalla hän sanoi minulle, että olen tärkeä.
Minua mietityttääkin, että voiko olla, että hänen tunteensa ovat kuihtuneet jo pois vai voiko se olla vain itsesuojelua mahdolliselta pettymykseltä. Olen kertonut, että häntä rakastan ja että en ole omalta puolelta luovuttamassa, ja samalla olen pyytänyt häntä antamaan meille mahdollisuuden, mutta hän ei ole vastannut yhtään mitään.
Hänellä on menneisyydessä ollut vaikeita ihmissuhteita, joissa kumppani onkin paljastunut toisenlaiseksi kuin hän on aluksi luullut. Tuntuukin, että hän järkyttyi kun hänelle suutuin ja siitä koko juttu lähti.
Sattuu vain niin kovasti ajatella, että tunteet olisivatkin hänen puolelta jo hävinneet. Olenkin hänelle sanonut, että ilmoittaa heti, jos tunteita ei enää ole, mutta eivät kai kaikki naiset silti niin heti tee.
En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Olen lähdössä ensi sunnuntaina ulkomaille ja palaan joulun aikoihin. Mietin, pitäisikö minun vielä yrittää ottaa yhteyttä vai jättää tyttö kokonaan rauhaan. Mietin, että olenko kenties tehnyt itsestäni liian helpon ja että onko asia enää korjattavissa mitenkään.
Olen myös sanonut tytölle, että ensi vuodesta lähtien aion olla Suomessa, mutta onko se ulkomaille lähtöni nyt kuitenkaan se todellinen ongelma..?
Päätimme tytön kanssa, että katsomme suhteemme kunnolla, mutta meillä oli pieni riita ja nyt hän on ilmoittanut, että tarvitsee aikaa ja tilaa. Emme ole nähneet kuukauteen ja em. episodista on kulunut nyt kaksi viikkoa. Vielä kaksi viikkoa sitten hän sanoi ikävöivänsä minua kovasti.
Naisella on pieni tyttö ja hän on sanonut, että tytär tulee aina ensin, minkä ymmärrän täysin. Hän on myös sanonut, että tyttären takia hänen täytyy olla varma tapailemistaan miehistä, ja onkin sanonut, että uskoo kaiken, mitä sanon. Hän oli jo suunnitellut esittelevänsä minut koko perheelleen syyskuun alussa, mutta ilmoitti kuitenkin sitten, ettei olekaan siihen vielä valmis. Syyksi hän sanoi silloin sen, että hän tulee ikävöimään minua niin paljon, kun olen poissa, ja että kova vauhti pelottaa häntä, eikä hän halua pilata suhdetta etenemällä liian nopeasti. Silloin hän myös sanoi, että olen ihan samalla tavalla rakas, eikä halua mitään lopettaa.
Hän on myös sanonut, että kukaan ei ole koskaan vienyt häneltä jalkoja alta niin kuin minä, ja hän todella piiritti minua, kun ensi kerran nähtiin yökerhossa.
Hän on myös juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja aloittanut uudessa työssä eli hänellä riittää mietittävää, ja hän onkin sanonut potevansa järkyttävää koti-ikävää.
Hän on viimeisen kahden viikon aikana sanonut minulle, että tarvitsee nyt aikaa ja tilaa pohtiakseen kaikkea, ja samalla hän sanoi minulle, että olen tärkeä.
Minua mietityttääkin, että voiko olla, että hänen tunteensa ovat kuihtuneet jo pois vai voiko se olla vain itsesuojelua mahdolliselta pettymykseltä. Olen kertonut, että häntä rakastan ja että en ole omalta puolelta luovuttamassa, ja samalla olen pyytänyt häntä antamaan meille mahdollisuuden, mutta hän ei ole vastannut yhtään mitään.
Hänellä on menneisyydessä ollut vaikeita ihmissuhteita, joissa kumppani onkin paljastunut toisenlaiseksi kuin hän on aluksi luullut. Tuntuukin, että hän järkyttyi kun hänelle suutuin ja siitä koko juttu lähti.
Sattuu vain niin kovasti ajatella, että tunteet olisivatkin hänen puolelta jo hävinneet. Olenkin hänelle sanonut, että ilmoittaa heti, jos tunteita ei enää ole, mutta eivät kai kaikki naiset silti niin heti tee.
En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Olen lähdössä ensi sunnuntaina ulkomaille ja palaan joulun aikoihin. Mietin, pitäisikö minun vielä yrittää ottaa yhteyttä vai jättää tyttö kokonaan rauhaan. Mietin, että olenko kenties tehnyt itsestäni liian helpon ja että onko asia enää korjattavissa mitenkään.
Olen myös sanonut tytölle, että ensi vuodesta lähtien aion olla Suomessa, mutta onko se ulkomaille lähtöni nyt kuitenkaan se todellinen ongelma..?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa olevan.
Tämä alku on kaiken pohja, ja jos te ette saa olla tarpeeksi yhdessä nyt, miten siitä voisi kehittyä mitään kun toinen teistä on ulkomailla? Sitä se neitonen nyt takuulla miettii ja hänellä on varmasti ristiriitainen olo, ihan niin kuin sinullakin. Toisaalta tunteet vetää yhteen, toisaalta pelottaa antautua niille täysin koska edessä on monen kuukauden ero.
Lisäksi hänellä on uusi työ ja lapsikin elämässään, eli rutkasti enemmän tapahtumia ja rutiineja kuin sinulla, joten siihen sekaan ei ole helppoa sotkea vielä parisuhdekiemuroitakin. SIksi hän epäröi.
Voihan tuosta jatkaa tutustumista ystävinä sen aikaa kun sinä olet ulkomailla. Pidätte yhteyttä ja vaihdatte kuulumisia, etenette sillä tavalla toisiinne tutustuen. Jos kummankin arki on jo täynnä touhua, pelkkä ystävyyskin varmasti riittää. Tunteiden on mahdollista syvetä sitten kun te taas tapaatte ja voitte olla yhdessä.
Mun korvaan tuo kuulostaa suhteen lopulta.Voi sitä selittää ihan miten vaan, mutta yleensä tuo ajan ja tilan vaatiminen/pyytäminen puhuu selkeää mutta karua kieltään. Säälistä saattaa vielä jatkua, mutta lopun edellä sekin.
Minusta kuulostaa että se ulkomaille lähtö ja mennyt riita (jossa ilmeisesti kummatkin on suuttuneet kunnolla) ahdistaa.
Tietysti jos suhteen alussa jo sanoo kaipaavansa omaa tilaa, ei välttämättä hyvä merkki.
Kuulostaa sille ettei hän luota vaan jotenkin. Ei tuohon tilanteeseen auta muu kuin sanot että haluat nähdä kasvotusten ja selvittää asioita. Jos asiat ei selkene ja vieläkin tuntuu epäselvälle, niin sitten et voi jäädä yhden perään roikkumaan.
Keskustelimme eilen tytön kanssa Facebookissa ja erohan tässä tuli niin kuin olin uumoillutkin. Hän sanoi, että on vieläkin aika jumissa tilanteesta, ja että on helpompi olla yksin, kun ei tiedä, mitä haluaa. Hän sanoi, ettei keksi mitään järkevää selitystä. Sanoi potevansa vieläkin järkyttävää koti-ikävää ja siihen uusi työ ja tyttären hoito päälle. Elämä on kuulemma kaaosta tällä hetkellä. Hän oli pahoillaan, ja sanoi olevansa kiitollinen kaikesta, mitä olen heidän eteen tehnyt. Hän sanoi myös, että välittää minusta paljonkin, mutta että tunteet eivät ehkä olleet tarpeeksi vahvat, että suhde olisi toiminut kaiken kaikkiaan. Mutta siitäkään ei ollut varma. Hän olisi toisaalta halunnut sitä turvaa, jota heille toin, mutta ei osannut kuitenkaan järkeillä vielä koko ajatuksenjuoksuaan.
Tiedän, että minun pitäisi siirtyä eteenpäin, mutta ajattelen vieläkin, että voisiko suhde onnistua paremmissa olosuhteissa. Esim. ensi vuonna, jos olen Suomessa ja hänen koti-ikävänsä on helpottanut. Ja mietin myös, että onko kahdessa kuukaudessa edes mahdollista kasvattaa sellaisia tunteita, että vastaavanlainen suhde voisi varmasti onnistua, ja että pystyisinkö enää tulevaisuudessa saada häntä ihastumaan uudelleen minuun.
Tiedän, että pohdintani ei ole tervettä, ja että pitäisi mennä eteenpäin, mutta välitän hänestä enemmän kuin kenestäkään naisesta ennen ja ikävä on kova. Tilanne ei tuntuisi niin toivottomalta, jos kelpuuttaisin naisia elämääni helpommin, mutta olen ns. vaikea tapaus, johon ei monikaan nainen kolahda, ja mietinkin nyt, että milloin on seuraavan vuoro, jos koskaan. Samalla elättelen näitä toiveita.