Etenemisnopeus?!?

En tiedä tuleeko tämä nyt oikealle palstalle mutta kerronpa vähän tilannetta. Olen alkanut pitkän jahkailun jälkeen näkemään exääni uudestaan. Ollaan nähty aika verkkaseen tahtiin, ehkä kerran viikossa. Käydään kahvilla ja meillä on oikein mukavaa. Mies ei kuitenkaan ole halunnut mennä pidemmälle, häntä kuulemma ahdistaa. Häntä ahdistaa meidän menneisyys ja se kuinka paljon ongelmia joskus meillä oli. Hän on sanonut että jos meillä on kivaa niin uskoo että ahdistus lähtee pois. Entä jos ei lähde?? Lisäksi hän on sanonut että tykkää kyllä minusta, mutta mitään vahvaa tunnetta ei ole VIELÄ tullut. Voiko se muka vielä sitten tulla? Hän haluaa nähdä, mutta ei mitenkään ikävöi minua näkemistemme välissä. Hän haluaa katsoa pikkuhiljaa eikä ota stressiä tulevasta. Olenko minä liian stressaava? Pitäiskö vain antaa miehelle aikaa ja uskoa että se palo ja tunne vielä syttyy.
Mitään intiimiä välillämme ei siis ole ollut ja ollaan nähty muutama kerta jo. Molemmilla on vielä toisia naisia/miehiä- siis yhden illan juttuja, jotka ei merkkaa mitään. Minua vähän loukkaa se, että mies ei ole minun kanssani valmis mihinkään mutta muiden kanssa on. Toisaalta hän sanoo että kelpaan hänelle paremmi kuin hyvin mutta läheisyys kanssani ahdistaa vielä. Voiko meille enää tulla mitään vai onko kaikki liian vaikeaa? Pidän miehestä tosissani ja olen ikävöinyt häntä.Haluan hänet.
2742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miksei kukaan kommentoi?

Äänestä

Niin, voikohan olla että liiallisesta miettimisestä tulee pakko mielle jossain vaiheessa? Seksi ja läheisyys meinaa jollekkin antautumista aiheelle aivan täysin- ehkä hän ei halua oikeasti sitoa itseänsä sinuun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummastuttaanaista:o kirjoitti:

En tiedä tuleeko tämä nyt oikealle palstalle mutta kerronpa vähän tilannetta. Olen alkanut pitkän jahkailun jälkeen näkemään exääni uudestaan. Ollaan nähty aika verkkaseen tahtiin, ehkä kerran viikossa. Käydään kahvilla ja meillä on oikein mukavaa. Mies ei kuitenkaan ole halunnut mennä pidemmälle, häntä kuulemma ahdistaa. Häntä ahdistaa meidän menneisyys ja se kuinka paljon ongelmia joskus meillä oli. Hän on sanonut että jos meillä on kivaa niin uskoo että ahdistus lähtee pois. Entä jos ei lähde?? Lisäksi hän on sanonut että tykkää kyllä minusta, mutta mitään vahvaa tunnetta ei ole VIELÄ tullut. Voiko se muka vielä sitten tulla? Hän haluaa nähdä, mutta ei mitenkään ikävöi minua näkemistemme välissä. Hän haluaa katsoa pikkuhiljaa eikä ota stressiä tulevasta. Olenko minä liian stressaava? Pitäiskö vain antaa miehelle aikaa ja uskoa että se palo ja tunne vielä syttyy.
Mitään intiimiä välillämme ei siis ole ollut ja ollaan nähty muutama kerta jo. Molemmilla on vielä toisia naisia/miehiä- siis yhden illan juttuja, jotka ei merkkaa mitään. Minua vähän loukkaa se, että mies ei ole minun kanssani valmis mihinkään mutta muiden kanssa on. Toisaalta hän sanoo että kelpaan hänelle paremmi kuin hyvin mutta läheisyys kanssani ahdistaa vielä. Voiko meille enää tulla mitään vai onko kaikki liian vaikeaa? Pidän miehestä tosissani ja olen ikävöinyt häntä.Haluan hänet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu