Miksi naiset eivät pärjää

Chicks can rock?

rockissa millään tavoin esim. kaikki suomalaiset tyttöbändit ovat täysin
amatöörimäisiä ja musiikillisesti lähinnä hellyyttäviä kuten Tik Tak eivätkä
todellakaan ns. rajuja ja uskottavia rockbändejä, joista ehdottomasti suurin osa
on miesten perustamia.Vielä suurempi ero on raskaamman rokin puolella,
koska uskottavia naisten perustamia hevibändejä ei Suomesta eikä maailmaltakaan tunnu löytyvän kuin aivan muutamia yhtyeitä, jotka ovatkin sitten melko undergroundia.

Jos naiset ylipäätään päättävät alkaa soittaa rokkia soittavat he yleensä
jotain indie/punk-räminää tyyliin Pintandwefall tai Stalingrad Cowgirls eivät
esim. hard rockia metallista puhumattakaan, koska räminää on näköjään
helpompi tuottaa ja sillä saa helpommin sympatiapisteitä arvostelijoilta kun se
vain on niin söpöä, kun tytöt hiukan "soittelevat" soittotaidosta viis.

Toinen syy naisbändien huonoon tasoon on, että naisilta puuttuu
eräänlainen oma rockhistoriansa, koska rock on pitkälti ollut miesten
valtakunta, jossa naisilla on usein ollut korkeintaan bändärin osa minkä
takia naisilla ei ole esikuvia eikä kunnianhimoa rokin soittoon samaan tapaan
kuin miehillä, jotka ovat pikkupojista lähtien kuunnelleet kaveriporukassa
suosikkibändiensä kappaleita.

Nykyään kuitenkin ihmetyttää kuinka paljon helpommin esim. naisista koostuva
bändi saa esim. levytyssopimuksen ja positiivisia keikka-arvosteluja kuin
miesbändit.Taitaa olla taustalla tietty poliittinen korrektius, jonka avulla halutaan olla loukkaamatta kauniimman sukupuolen edustajia, mutta
samalla viedään mahdollisuus rakentavaan kritiikkiin.

Olisi hienoa nähdä tulevaisuudessa esim. suomalainen uskottava naisista
koostuva yhtye, mutta nykymenolla sellainen on vielä melkoista utopiaa.

12

342

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Retkuilija
    • Marjo rules

      Onhan Suomella yksi hyvä rocklaulaja (nainen), jossa on karismaa, ääntä ja asennetta enemmän kuin muilla yhteensä (Marjo Leinonen).

      Itse ostan Marjon levyn heti kun hän päättää levyttää ja niin moni muukin kun kerran kuulee hänen laulavan.



      Indica on aika hyvä yhtye.

      • voihyvääpäivää...

        indica on pop-yhtye korkeintaan joitain vaikutteita rock musiikista, mutta pop kategoriaan laittaisin


    • Quantanamo

      Tottahan tuo on. Suomesta ei kovia rock-muijia juurikaan ole löytynyt. Eipä niitä loppujen lopuksi hirveästi ole muuallakaan maailmassa, ainakaan kovin menestyneitä. Onhan niitä loistavia ja legendaarisia muijia rock-historiassa toki ollut, esim. Janis Joplin, Grace Slick (Jefferson Airplane), Joni Mitchell, Heart esimerkiksi, mutta silti naisten määrä miehiin nähden on rock-, blues-, jazz ja esim. metallimusiikissa melko vähäinen.

      • Retkuilija

      • Kommentoinpa minäkin

        Naisia on harvassa, totta, mutta legendaariset naiset ovatkin sitten omaa luokkaansa kuten Janis.

        Miehet menestyvät paremmin yleisellä tasolla ja siksi siellä on myös paljon keskinkertaisuuksia ja toistensa kopiota (myös useat menestyvät miesrockbändit ovat kuin kopioita toisistaan).


    • buhahhhhaaaaaa

      Kyllä Chisu, Jippu ja Jenni V on rockmimmejä

    • ..............
    • kolmas mies

      Sumipop on kauttaaltaa täyttä paskaa niin miehissä kuin naisissa.

      Naiset kyllä muuten pärjää vähintään yhtä hyvin kuin miehet: Joni Mitchell, Rickie Lee Jones, Tori Amos, Kate Bush, Laura Nyro, Carole King noin muutamia mainitakseni. Lisää löytyy esimerkiksi soulin ja rhythm `n´ bluesin puolelta...

      Jos kuuntelet näitä(kin) mainittuja nimiä, niin havaitset naisten olevan erittäin kovia (myös luovia) tekijöitä myös rockmusiikin alalla...

    • Totta, suomessa ei ole vittu yhtäainutta muijaa joka osaisi olla lavalla, uskottavuudesta puhumattakaan.

      Muttei yleistetä, maailma on kuitenkin isompi kuin tämä kärpäsenpaskan kokoinen länttimme planeetalta. On poikkeuksia, mainittakoon nyt vaikka Joan Jett.

    • 23432423

      No tarviihan nyt yhtyeet bändäreitä? Mistä niitä bändäreitä tulisi jos kaikki vetäis jotakin heviä aamuyöt...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe